Kirja
on painossa, mutta painatus viivästyy ruuhkan takia, ja siitä johtuen kirjan
julkistaminen siirtyy vastaavasti. Uusi julkistamispäivä on suunniteltu
marraskuun 25. päivä perjantaina klo 13 Virtain kaupunginkirjastossa (Mäkitie
1). Tiedotan lähempänä siitä tarkemmin ja tiedustella voi myös kirjastosta,
joka on tilaisuuden toinen järjestäjä.
maanantai 24. lokakuuta 2016
torstai 6. lokakuuta 2016
Lisänimistä - kuulopuheita suomeksi, paperilla ruotsiksi
Julkaisin
vuonna 2011 matrikkelin Porin läänin jalkaväkirykmentin Ruoveden komppanian
miehistä Suomen sodassa 1808-09. Sen jälkeen työstin samalla periaattella saman
komppanian matrikkelia Kustaa III:n Venäjänsodan ajalta vuosilta 1788-1790.
Olin päässyt siinä aika pitkälle, kun ratsuväkikirjan tekeminen vaati kaiken
ajan ja tarmon. Nyt ratsuväkeä käsittelevä kirja on painossa ja olen Meurosen
lisäksi ottanut matrikkeliasian uudelleen työn alle.
Varsinaisten
sotamiesten osalta tutkimus on valmis, mutta varamiehistö on moniongelmainen
tutkimuskohde. Otan tässä esille vain yhden seikan: korvakuulolta kirjoitettua,
suomeksi puhuttua.
Jo
edellisessä matrikkelissa huomasin, että etunimet Abraham ja Gabriel olivat
menneet sekaisin. Sama toistuu tässä matrikkelissa. Miten kaksi noin erilaista
nimeä voi sekaantua niin, että yksi ja sama mies on yhdessä lähteessä Abraham
ja toisessa Gabriel? Vastaus on suomenkielinen puhe: Aapo ja Kaapo. Kun
sotaväessä huudetaan kovaa, k-kirjain voi jäädä kuulumatta, mutta muut
kirjaimet kuuluvat sitäkin paremmin. Siis suomea on käytetty, vaikka kirjurit kirjasivat
ruotsiksi.
Yksi
varamies oli Manu eli Emanuel, jonka syntyperä ei ole kovista yrityksistä huolimatta
selvinnyt. Otettaessa varamieheksi rulliin kirjattiin lisänimi Carström,
ammatti räätäli, syntymäpaikka Harju (myöhemmin Orivesi), ikä 21 vuotta pituus
11 korttelia 2½ tuumaa, ja siviilisääty naimaton. Noilla viitteillä Harjusta,
siis Tampereelta, löytyisi Kaarilassa asunut rakuuna Tuomas Carström (s. 1746,
k. 1790), mutta lasten joukosta ei löydy Manua. Kirkonkirjoihin Carström on
korvakuulolta otettuna tullut muotoon Skarström. Varamiehenä Manu sai nimen
Wigg. Hän tuli Orivedelle Längelmäeltä 1786. Tuo vuosi jää sopivasti
Längelmäellä kahden rippikirjan väliin, että ei selviä kuka ja mistä silloin
muutti. Längelmäellä on syntynyt monta Emanuelia, joista kolme on periaatteessa
mahdollisia... En vaivaa lukijoita tarkemmalla selvityksellä. Voitte itse
kokeilla, jos onnistutte minua paremmin.
Periaatteessa
tuomiokirjoja lukemalla jotakin saattaisi selvitä, mutta se on vain
mahdollisuus ja vaatisi ehkä monta päivää hankalan tekstin läpikäymistä. Silmille
raskasta ja turhauttavaa, kun ei kumminkaan löydä. Nuorempana sitä jaksoi, kun
oli kysymys omista esivanhemmista. Mutta nyt jää joitakin lähtökohtia muiden
tutkittavaksi.
Vielä
lisänimistä ja korvakuulolta kuulemisesta. Yksi ja sama mies on yhdessä
lähteessä Kask ja toisessa Bask. Toisella on nimi Lum eli Lom yhdessä lähteessä
ja Blom toisessa.
maanantai 26. syyskuuta 2016
Pieni löytö kartalta ja tietoja tulevasta
Kirjani
Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla
on kirjapainossa ja tulee sieltä joskus lokakuussa. Julkistamistilaisuus on
Virtain kaupunginkirjastossa, aivan Virtain keskustassa Mäkitie 1, perjantaina
4. marraskuuta päivällä. Kellonaika tarkentuu myöhemmin (sitä voi kysyä
kirjastostakin lähempänä).
Kirjassa
on siis 790 sivua, koko B 5. Ovh on 49 euroa, johon mahdolliset posti- ja
lähetyskulut lisätään.
Kirja
on aika painava, 1850 grammaa
Vantaalla
on 8.-9. lokakuuta Kuulutko sukuuni
-tapahtuma. Olen siellä omalla osastolla paikalla, T:mi Toiset Aijat. Sinne voi
tulla keskustelemaan tulevaan kirjaani tai muutoin tutkimuksiini liittyvistä
asioista. Aikaisempia julkaisuja on myös saatavilla ilman postikuluja.
Pieni
löytö kartalta:
Vanhimmat maanmittarit Suomessa aloittivat työnsä 1600-luvun
puolivälin paikkeilla ja piirsivät maakunnallisia karttoja. Ylä-Satakunnan
vanhin tällainen kartta on ajoitettu vuoteen 1650. Kuvana on siitä poimittu yksityiskohtana
Kolkinlahden seutu, ohessa. Otteella näkyvät talot ovat Pohjaslahti
(Poiaslaks), Kangasjärvi (Kangasierfvi), Mäyränen (Meürenen), Myry (Myrhä ja
Laasoniemi (Lasonemi, tunnetaan paremmin nimellä Salmi). Sappisalon niemimaa
erottuu korostuneena. Laasoniemen kohdalta lähtee pitkä kapea lahti, joka on
sama kuin Kolkinlahti. Kolkinlahti tässä on kylänimenä muodossa Kåiklacks.
Mäyräsen nimi on mielenkiintoisesti kirjoitettu e:llä ja saksalaisella y:llä.
Mielestäni tässä on yksi todiste lisää sille, että Mäyränen ja Meuronen ovat
alkuaan tarkoittaneet samaa nimeä. Nimen kantana on eläimen nimitys mäyrä.
Vihreä viiva ylhäältä alas Kangasjärven takaa on silloisten Ruoveden ja Keuruun
pitäjien rajaa.
Lähdeviite:
maanantai 19. syyskuuta 2016
Sukututkijan ongelma: oliko kantaisä Mauri vai Mäyrä
Kuluneen
kesän jälkipuolella olen tutkinut oman isälinjani alkuperää. Päädyin
arkistolähteiden avulla Kolkinlahden Mäyräsen talon autiosta 1606 asuttaneeseen
Juho Laurinpoika Mäyräseen. Kolkinlahti kuului silloin Ruoveden pitäjään ja
kuuluu nykyisin Mänttä-Vilppulaan. Pikaisen alkututkimuksen muiden tutkimusten
lomassa tein jo vuosina 2011-2012. Nyt kesällä päätin, että täydennän sen
kunnolliseksi tutkimukseksi. Tehtävä, vaikka suunta sille oli jo löytynyt
alkututkimuksissa, osoittautui erinomaisen työlääksi. Tuloksista olisi ainesta
ainakin yhdeksi tai kahdeksi artikkeliksi, mutta taitavat hautautua iäksi
”pöytälaatikkoon” julkaisukanavan puuttuessa. Vastaan tuli useita hämmentäviä
seikkoja, jotka voi tiivistää otsikon sanoihin Mauri vai Mäyrä. Siitä tässä vaivaamatta
lukijaa liian tarkoilla lähdeviitteillä.
Eläinkantainen
ja nen-päätteinen sukunimi, jonka Juho Laurinpoika toi mukanaan, kuulostaa
hyvin savo-karjalaiselta. Isälinjan dna-tutkimuksen mukaan sukujuuri voitiin
määritellä savokarjalaiseksi. Mutta esimerkiksi Savon maakuntahistoriassa
todetaan nimenomaan, että Mäyränen on ei-savolainen suku. Ainoa, mistä Kauko
Pirinen löysi siihen yhdistettävän sukunimen, oli Pohjois-Pohjanmaalla. Mitään
Juhon isäksi sopivaa Lauri Mäyrästä sieltä ei ole löydettävissä. Toiseksi
muuttosuunta Pohjois-Pohjanmaalta vanhan Ruoveden alueelle on erittäin
epätodennäköinen. Pohjois-Pohjanmaan historian Kirjoittanut Armas Luukko
viittaa, vaikkakin varovaisesti, Lappeen suuntaan. Varovaisuus lienee johtunut
nimistöntutkijoiden erilaisista käsityksistä.
Lappeen
suunta on yleisen asutushistorian valossa uskottava. Vanhan Ruoveden asuttajien
1500-luvun lopulla sukunimistöstä löytyy mm. nimi Lappvetinen, Lappveteläinen.
Mutta alueen historiat (Aulikki Ylönen Lappeen kihlakunnan historia I ja pari
vuottta sitten ilmestynyt Lappeen historia I) eivät tunne lainkaan sukunimeä
Mäyränen. Hakemistoja selatessa ainoa sen suuntainen nimi oli Meuronen. Vanhoja
tekstejä lukeneena muunnos ä:stä e:ksi tai päinvastoin on hyvin tuttua.
Olen
luonnollisesti katsonut myös nimistöntutkijoiden kirjoituksia (Mikkonen &
Paikkala, Sukunimet). Sen sijaan, että niistä olisi ollut apua, ne lisäsivät
hämmennystä. Hakusanan Meuronen kohdalla nimen arvellaan johtuvan
Mauritiuksesta. Se olisi siis etunimilähtöinen. Tutkimuksen tehtyäni täytyy
korostaa, että kysymyksessä on puhdas arvelu. Ainoatakaan Mauria ei lähteistä
Lappeen suunnalta löydy. Toiseksi muunnos a:sta e:ksi lienee aika harvinainen.
Onko se kielitieteellisesti edes perusteltu?
Kirjallisuuden
pohjalta Lappeen Meurosista ei paljon tietoa löytynyt. Ylönen on kirjassaan
keskittynyt lähinnä tarkastelemaan vain kylien nimiin liittyviä sukunimiä.
Jukka Partanen teki katsauksen Lappeen pitäjän sukunimistöön vanhimmassa eli
vuoden 1543 maakirjassa. Kumpikaan katsaus ei löytänyt Meurosia. Jouduin itse
käymään lähes kaikki voudintilit Lappeen osalta läpi. Yritin päästä muutaman
vuoden välein tehdyillä otoksilla, mutta tarkkuus ei ollut riittävä. Kiinnitin
huomiota seikkaan, josta en löytänyt mainintoja mainituista Lappeen
historioista: Vuodelta 1544 on kaksi maakirjaa, joista toisessa on lähes puolta
enemmän nimiä kuin toisessa! Siinä, jossa oli enemmän nimiä, oli merkitty myös
kylien nimiä. Siinä oli ensimmäisen kerran Meurosen sukunimikin. Meurosia oli
kokonainen täysvero, jossa oli neljä savua. Kokovero tavataan tulkita
kantatilaksi ja savut siitä jaetuiksi taloiksi. Siitä alkaen sukulinjoja on
johdettavissa niin, että etunimistössä on myös nimiä Juho ja Lauri eli Lassi.
Kolkinlahden Juho Laurinpojallekin löytyy sieltä mahdollinen isälinja.
Jouduin
vertailemaan vuosien 1543 ja 1544 (kaksi kirjaa) tiedot verokunta kerrallaan
nähdäkseni, millainen jatkuvuus niillä oli. Päädyin todennäköiseen tulokseen,
että Meuroset ja Mäyräset ovat kaikki kotoisin Lappeen seuduilta. Nimen Meuro
täytyy johtua sanasta mäyrä ja suvun kantaisä, johon nimi on liitetty, lienee
elänyt joskus 1400-luvulla. Onko muunnos kirjurin tekemä vai oliko
lappeelaisilla siihen sopiva murteellinen puhetapa? Suvun tyyssija sijoittuu
Vilkjärven (Vilkajärvi) seutukuntaan. Eräistä 1540-luvun savuveroluetteloista
kylännimi löytyi muodossa Virkajärvi. Nimi voi siten olla hämäläismurteinen
muoto eräkautisesta nimestä ja eräkauteen nimi mäyräkin voidaan yhdistää.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
Tulossa syksyllä kirja "Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla"
Tämä kirja, jonka kannen luonnos on kuvassa, ei ole
mikään Ruususen unelma. Teksti on valmis, hakemisto vielä puuttuu, sivut ovat
valmiiksi taitettuja, kuvituksena on karttoja, näytteitä lähteistä ja muutama
piirrosmainen kuva. Siis tietokirja, ei mikään kuvakirja.
Matti J. Kankaanpää
Käsikirjoitus 760 sivua, hakemiston kanssa enintään 790.
Sivukoko B5
Kirja on ensimmäinen kokonaisteos suomalaisesta
ratsuväestä n. 1550 – 1809. Ratsuväki oli aikanaan kuuluisaa. Kärjistäen ”punainen
lanka”: miten saatanan tunareista tuli voittamattomia, sitten tappioiden
syntipukkeja ja on nyttemmin haluttu unohtaa kokonaan. En mielelläni puhuisi
hakkapeliitoista, mutta kai sitä sanaa on pakko käyttää. Mutta olivat myös
karoliineja ja kustaviaaneja.
Sisällys lyhyesti: Kirja painottuu suuren Saksan sodan
vuosiin (1630-1648) ja muihin 1600-luvun sotiin, joista perustutkimus
suomalaisittain puuttuu kokonaan tai osittain. Jos odottaa viihteellisiä
isänmaallisia kertomuksia, tulee taatusti pettymään. Jos kaipaa faktatietoa,
nimiä, paikkoja, tilastoja, niitä löytyy. Näitä tietoja varten on tutkittu
suuri määrä mm. katselmusrullia. Kirjaa varten on luettu laajalti
kirjallisuutta, jonka avulla on muodostettu viitekehys. Painopiste on
nimenomaan suomalaisten toiminnassa. Uutta tietoa on myös 1700-luvun sodista.
Niille, joille saatan olla vähemmän tuttu:
Olen toiminut 30 vuotta ammattisukututkijana. Nyt
eläkeläisenä teen tutkimuksia omaehtoisemmin. Viime vuosina olen keskittynyt
suomalaiseen ratsuväkeen. Sain siihen apurahaa Suomen tietokirjailijoilta.
Aihepiiristä on syntynyt kolme artikkelia Sotahistorialliseen aikakauskirjaan
ja yksi luku kirjaan Suomalainen sotilas II. Kirjallisen toimintani pääteoksena
pidän kirjaa suuresta Pohjansodasta vuodelta 2001. Julkaisutoiminnastani on luettelo
kotisivulla erikseen. Olin Suomen sukututkimusseuran hallituksessa useita
vuosia ja olen seuran tutkijajäsen. Kahdesti tekemäni kirja on valittu vuoden
sukukirjaksi. Vuonna 2015 valittu kirja on tehty yhdessä Jouni Kakkosen kanssa.
lauantai 16. huhtikuuta 2016
Tietokirjailijan kurssiterveisiä
Olin
tänään Tieteiden talolla tietokirjoittamisen kurssilla. Koulutuspäivän anti on
hyvä. Se toi paljon pohdittavaa. Tässä tuoreeltaan ajatuksia.
Anne
Rutanen kehotti laatimaan ”hissipuheen”, kolmella lauseella sanoa, mikä
teoksessa on uutta tai yllättävää. Tuumasta toimeen, paljonkaan harkitsematta
syntyi seuraava hissipuheeni:
Suomalainen
ratsuväki Ruotsin ajalla. Hakkapeliitoista tehtiin sankareita, mutta tämä on
ensimmäinen kattava kirja suomalaisesta ratsuväestä Ruotsin ajalla. Todellinen
kuva, miten saatanan tunareista tuli voittamattomia ja sitten syntipukkeja.
Itse inhoan sanaa hakkapeliitta, mutta kai sitä on pakko käyttää.
Riitta
Suominen antoi hyviä eväitä blogikirjoittamisen kehittämiseen ja kehotti
menemään esimerkiksi Twitteriin. Mistä ihmeestä minä löydän siihen kaikkeen
ajan. Takaraivoon jäi yhtä ja toista. Ehkä sieltä jotakin aikanaan putkahtaa
ulos. On kuitenkin pakko asettaa kiireellisyysjärjestykseen asioita.
Kiire
tulee, koska Anne Rutanen kehotti aloittamaan kirjan ennakkomarkkinoinnin puoli
vuotta ennen ilmestymistä. Tavoite on saada kirja markkinoille syksyllä ja nyt
on kevät jo pitkällä. Hissipuheen lisäksi pitää saada aikaan kansi ja
esittelyteksti...
Suunnitelmat
ovat sitä varten, että niitä voidaan muuttaa. Päätökset sitä varten, että
niissä pysytään. Maaliskuun 7. päivä kirjoitin kevättalven mietteitä. Kirja on
edistynyt niin, että suunnitelmat muuttuivat: sittenkin yksi kirja. Sivuarvio on 790. Siis lankasidos ja kovat kannet
tarvitaan. Sitä mukaa kuin kirjan teksti valmistuu, pystyn sanomaan myös sivumäärän.
Tekstin viimeistelyssä olen nyt pääsemässä suuren Pohjansodan yli. On vain pari
pientä seikkaa, jotka hidastavat etenemistä. Pitäisi vielä lukea muutama kirja,
yhteensä tuhatkunta sivua. Toivon, ettei nyt ilmesty mitään uutta, joka olisi
pakko ottaa huomioon. Toiseksi hakemiston teko. Mitkä sanat valitaan, onko se
henkilöhakemisto, pelkkä sukunimihakemisto vai pitäisikö jaksaa vielä ottaa
muutakin nimitöä mukaan. Sivuja on paljon ja joka sivulla on nimistöä. Hakusanojen
merkintä on se, joka työllistää. Kone kyllä poimii merkityt sanat hakemistoksi.
Näillä
mietteillä, kevään vehreyttä odotellen.
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Kevättalven mietteitä: ratsuväki
Olen
viimeiset pari vuotta keskittynyt suomalaiseen ratsuväkeen Ruotsin ajalla.
Siitä piti valmistua kirja jo vuosi sitten. Mutta. Aihe on ollut erinomaisen
työlästä – ja on sitä yhä, vaikka se on nyt käsikirjoitusvaiheessa.
Yksityiskohdat ovat hitaita viimeistellä ja tulee kaikenlaisia takautumia,
jotka voivat vaatia useammankin kirjan tai lähteen lukemista. Tuon tässä
blogissa joitakin ajankohtaisia ajatuksiani esille.
Tämän
vuoden puolella olen lukenut mm. kaksi Mirkka Lappalaisen kirjaa ja parhaillaan
luettavana on Korpelan kirja Itä-Euroopan historiasta. Suomalaisen ratsuväen
kannalta niistä ei paljon iloa ollut. Ainoastaan Pohjolan leijonassa oli
huomioitavaa se, mitä kirjoitettiin hakkapeliitoista. Se oli siitä käsitteestä hyvä
yhteenveto. Ovathan ne hyviä historiankirjoja, kun näkökulma on valtioiden ja
hallitsijoiden tasolla. Leijona-kirjan olen ottanut ratsuväki-kirjani
lähdeluetteloon. Susimessun olen aikonut jättää pois. Miksi? Syynä ovat
käsitteet ratsusoturi ja knaapi. Edellinen tuo lähinnä mieleen keskiaikaisen
ritarin, jota suomalaisen ratsuväen yhteydessä vierastan. Jälkimmäistä
käsitettä käytetään huolimattomasti yleistäen eikä mielestäni kestä lähempää
tarkastelua. Mustan madonnan merkitys siitä tulee kyllä hyvin ilmi. Susimessun
lukija ei ehkä arvaa, miten suuri merkitys madonnalla oli Kaarle X Kustaan
Puolansodassa.
Korpelan
kirjan lukeminen on kesken. Lainasin sen, jos siitä olisi löytynyt vastaus
kysymykseen, onko liettualais-puolalainen ratsuväki oppinut menestyksekkään
taistelutapansa mongoleilta. Siihen ei vastausta kirjasta löytynyt. Yhdessä
suhteessa kirja oli hyödyllinen. Korpela kirjoitti laittavansa tekstiinsä
nimiä, joiden avulla voi etsiä lisätietoja. Neuvo oli hyvä. Löysin ongelmaani
lähteitä kielellä, jota pystyn lukemaan. Niiden tutkiminen on alusas, ja tämä
on yksi käsikijoitusvaiheeni töitä teettävä takautuma. Olen löytänyt
puolalaisesta näkökulmasta lähteitä, jotka selvästi osoittavat
suomalais-ruotsalaisen ratsuväen saaneen sieltä oppia. Avoinna on kysymys,
mistä puolalaiset oppinsa saivat. On tunnettuja tutkijoita, jotka pitävät
itsestään selvänä, että oppi tuli mongoleilta, ja toisia tutkijoita, joiden
mukaan tämä on pelkkä myytti. Yritän vastata lähteisiin perustuen kysymykseen
tulevassa kirjassani.
Käsikirjoituksessani
on yksi suuri ongelma. Se on paisunut kuin ”pullataikina” siitä huolimatta,
että teksti on tiivistä ja tiukkaa asiaa. Sivuja on yli 700 ja hakemisto tulisi
vielä lisäksi. Harkitsen käsikirjoituksen jakamista kahtia niin, että osa I
ilmestyisi joskus syksyllä ja osa II ensi vuonna. Aineisto jakautuisi silloin
seuraavasti:
Osa
I vuodet 1550-luvulta 1660-luvulle, arviolta 530 sivua.
Aikakausi
oli yhtämittaista sotimista: pitkä viha, sodat Puolaa vastaan ja suuri Saksan
sota sekä Kaarle X Kustaan kaikki sodat.
Osa
II vuodet 1660-luvulta vuoteen 1809, arviolta vain 400 sivua ja hakemisto.
Tähän
jaksoon sisältyisivät sodat Kaarle XI ja XII aikana, hattujen sota, Pommerin
sota, Kustaa III:n Venäjänsota ja Suomen sota. Suomen sodasta olen kirjoittanut
Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa artikkelin, johon ei ole lisättävää.
Erillinen teksti tulisi Henkirakuunarykmentistä sekä liiteosa, jossa on aineistoa
myös osan I osalta. Molempien osien yhteinen hakemisto.
Taloudellinen
puoli on hyvin haastava. Olen saanut 3000 euroa apurahana – siinä kaikki. Jos
osa I ei tuota kylliksi, osan II julkaisu viivästyy. Jakamisen riskinä yleisesti
ottaen on, ettei osa II koskaan valmistu. Etuna on, että silloin voi mukaan
ottaa aineistoa, joka muutoin ei koskaan ilmestyisi. Vierastan syvästi
ajatusta, että kun minusta aika joskus jättää, joku vieras pääsee tonkimaan jäänyttä
aineistoa. Aineistoa on paljon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)