Tulossa syksyllä kirja "Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla"

Tämä kirja, jonka kannen luonnos on kuvassa, ei ole mikään Ruususen unelma. Teksti on valmis, hakemisto vielä puuttuu, sivut ovat valmiiksi taitettuja, kuvituksena on karttoja, näytteitä lähteistä ja muutama piirrosmainen kuva. Siis tietokirja, ei mikään kuvakirja.

Matti J. Kankaanpää

Käsikirjoitus 760 sivua, hakemiston kanssa enintään 790. Sivukoko B5

Kirja on ensimmäinen kokonaisteos suomalaisesta ratsuväestä n. 1550 – 1809. Ratsuväki oli aikanaan kuuluisaa. Kärjistäen ”punainen lanka”: miten saatanan tunareista tuli voittamattomia, sitten tappioiden syntipukkeja ja on nyttemmin haluttu unohtaa kokonaan. En mielelläni puhuisi hakkapeliitoista, mutta kai sitä sanaa on pakko käyttää. Mutta olivat myös karoliineja ja kustaviaaneja.

Sisällys lyhyesti: Kirja painottuu suuren Saksan sodan vuosiin (1630-1648) ja muihin 1600-luvun sotiin, joista perustutkimus suomalaisittain puuttuu kokonaan tai osittain. Jos odottaa viihteellisiä isänmaallisia kertomuksia, tulee taatusti pettymään. Jos kaipaa faktatietoa, nimiä, paikkoja, tilastoja, niitä löytyy. Näitä tietoja varten on tutkittu suuri määrä mm. katselmusrullia. Kirjaa varten on luettu laajalti kirjallisuutta, jonka avulla on muodostettu viitekehys. Painopiste on nimenomaan suomalaisten toiminnassa. Uutta tietoa on myös 1700-luvun sodista.

Niille, joille saatan olla vähemmän tuttu:

Olen toiminut 30 vuotta ammattisukututkijana. Nyt eläkeläisenä teen tutkimuksia omaehtoisemmin. Viime vuosina olen keskittynyt suomalaiseen ratsuväkeen. Sain siihen apurahaa Suomen tietokirjailijoilta. Aihepiiristä on syntynyt kolme artikkelia Sotahistorialliseen aikakauskirjaan ja yksi luku kirjaan Suomalainen sotilas II. Kirjallisen toimintani pääteoksena pidän kirjaa suuresta Pohjansodasta vuodelta 2001. Julkaisutoiminnastani on luettelo kotisivulla erikseen. Olin Suomen sukututkimusseuran hallituksessa useita vuosia ja olen seuran tutkijajäsen. Kahdesti tekemäni kirja on valittu vuoden sukukirjaksi. Vuonna 2015 valittu kirja on tehty yhdessä Jouni Kakkosen kanssa.

Tietokirjailijan kurssiterveisiä

Olin tänään Tieteiden talolla tietokirjoittamisen kurssilla. Koulutuspäivän anti on hyvä. Se toi paljon pohdittavaa. Tässä tuoreeltaan ajatuksia.

Anne Rutanen kehotti laatimaan ”hissipuheen”, kolmella lauseella sanoa, mikä teoksessa on uutta tai yllättävää. Tuumasta toimeen, paljonkaan harkitsematta syntyi seuraava hissipuheeni:

Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla. Hakkapeliitoista tehtiin sankareita, mutta tämä on ensimmäinen kattava kirja suomalaisesta ratsuväestä Ruotsin ajalla. Todellinen kuva, miten saatanan tunareista tuli voittamattomia ja sitten syntipukkeja. Itse inhoan sanaa hakkapeliitta, mutta kai sitä on pakko käyttää.

Riitta Suominen antoi hyviä eväitä blogikirjoittamisen kehittämiseen ja kehotti menemään esimerkiksi Twitteriin. Mistä ihmeestä minä löydän siihen kaikkeen ajan. Takaraivoon jäi yhtä ja toista. Ehkä sieltä jotakin aikanaan putkahtaa ulos. On kuitenkin pakko asettaa kiireellisyysjärjestykseen asioita.

Kiire tulee, koska Anne Rutanen kehotti aloittamaan kirjan ennakkomarkkinoinnin puoli vuotta ennen ilmestymistä. Tavoite on saada kirja markkinoille syksyllä ja nyt on kevät jo pitkällä. Hissipuheen lisäksi pitää saada aikaan kansi ja esittelyteksti...

Suunnitelmat ovat sitä varten, että niitä voidaan muuttaa. Päätökset sitä varten, että niissä pysytään. Maaliskuun 7. päivä kirjoitin kevättalven mietteitä. Kirja on edistynyt niin, että suunnitelmat muuttuivat: sittenkin yksi kirja. Sivuarvio on 790. Siis lankasidos ja kovat kannet tarvitaan. Sitä mukaa kuin kirjan teksti valmistuu, pystyn sanomaan myös sivumäärän. Tekstin viimeistelyssä olen nyt pääsemässä suuren Pohjansodan yli. On vain pari pientä seikkaa, jotka hidastavat etenemistä. Pitäisi vielä lukea muutama kirja, yhteensä tuhatkunta sivua. Toivon, ettei nyt ilmesty mitään uutta, joka olisi pakko ottaa huomioon. Toiseksi hakemiston teko. Mitkä sanat valitaan, onko se henkilöhakemisto, pelkkä sukunimihakemisto vai pitäisikö jaksaa vielä ottaa muutakin nimitöä mukaan. Sivuja on paljon ja joka sivulla on nimistöä. Hakusanojen merkintä on se, joka työllistää. Kone kyllä poimii merkityt sanat hakemistoksi.

Näillä mietteillä, kevään vehreyttä odotellen.

Kevättalven mietteitä: ratsuväki

Olen viimeiset pari vuotta keskittynyt suomalaiseen ratsuväkeen Ruotsin ajalla. Siitä piti valmistua kirja jo vuosi sitten. Mutta. Aihe on ollut erinomaisen työlästä – ja on sitä yhä, vaikka se on nyt käsikirjoitusvaiheessa. Yksityiskohdat ovat hitaita viimeistellä ja tulee kaikenlaisia takautumia, jotka voivat vaatia useammankin kirjan tai lähteen lukemista. Tuon tässä blogissa joitakin ajankohtaisia ajatuksiani esille.

Tämän vuoden puolella olen lukenut mm. kaksi Mirkka Lappalaisen kirjaa ja parhaillaan luettavana on Korpelan kirja Itä-Euroopan historiasta. Suomalaisen ratsuväen kannalta niistä ei paljon iloa ollut. Ainoastaan Pohjolan leijonassa oli huomioitavaa se, mitä kirjoitettiin hakkapeliitoista. Se oli siitä käsitteestä hyvä yhteenveto. Ovathan ne hyviä historiankirjoja, kun näkökulma on valtioiden ja hallitsijoiden tasolla. Leijona-kirjan olen ottanut ratsuväki-kirjani lähdeluetteloon. Susimessun olen aikonut jättää pois. Miksi? Syynä ovat käsitteet ratsusoturi ja knaapi. Edellinen tuo lähinnä mieleen keskiaikaisen ritarin, jota suomalaisen ratsuväen yhteydessä vierastan. Jälkimmäistä käsitettä käytetään huolimattomasti yleistäen eikä mielestäni kestä lähempää tarkastelua. Mustan madonnan merkitys siitä tulee kyllä hyvin ilmi. Susimessun lukija ei ehkä arvaa, miten suuri merkitys madonnalla oli Kaarle X Kustaan Puolansodassa.

Korpelan kirjan lukeminen on kesken. Lainasin sen, jos siitä olisi löytynyt vastaus kysymykseen, onko liettualais-puolalainen ratsuväki oppinut menestyksekkään taistelutapansa mongoleilta. Siihen ei vastausta kirjasta löytynyt. Yhdessä suhteessa kirja oli hyödyllinen. Korpela kirjoitti laittavansa tekstiinsä nimiä, joiden avulla voi etsiä lisätietoja. Neuvo oli hyvä. Löysin ongelmaani lähteitä kielellä, jota pystyn lukemaan. Niiden tutkiminen on alusas, ja tämä on yksi käsikijoitusvaiheeni töitä teettävä takautuma. Olen löytänyt puolalaisesta näkökulmasta lähteitä, jotka selvästi osoittavat suomalais-ruotsalaisen ratsuväen saaneen sieltä oppia. Avoinna on kysymys, mistä puolalaiset oppinsa saivat. On tunnettuja tutkijoita, jotka pitävät itsestään selvänä, että oppi tuli mongoleilta, ja toisia tutkijoita, joiden mukaan tämä on pelkkä myytti. Yritän vastata lähteisiin perustuen kysymykseen tulevassa kirjassani.

Käsikirjoituksessani on yksi suuri ongelma. Se on paisunut kuin ”pullataikina” siitä huolimatta, että teksti on tiivistä ja tiukkaa asiaa. Sivuja on yli 700 ja hakemisto tulisi vielä lisäksi. Harkitsen käsikirjoituksen jakamista kahtia niin, että osa I ilmestyisi joskus syksyllä ja osa II ensi vuonna. Aineisto jakautuisi silloin seuraavasti:

Osa I vuodet 1550-luvulta 1660-luvulle, arviolta 530 sivua.

Aikakausi oli yhtämittaista sotimista: pitkä viha, sodat Puolaa vastaan ja suuri Saksan sota sekä Kaarle X Kustaan kaikki sodat.

Osa II vuodet 1660-luvulta vuoteen 1809, arviolta vain 400 sivua ja hakemisto.

Tähän jaksoon sisältyisivät sodat Kaarle XI ja XII aikana, hattujen sota, Pommerin sota, Kustaa III:n Venäjänsota ja Suomen sota. Suomen sodasta olen kirjoittanut Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa artikkelin, johon ei ole lisättävää. Erillinen teksti tulisi Henkirakuunarykmentistä sekä liiteosa, jossa on aineistoa myös osan I osalta. Molempien osien yhteinen hakemisto.

Taloudellinen puoli on hyvin haastava. Olen saanut 3000 euroa apurahana – siinä kaikki. Jos osa I ei tuota kylliksi, osan II julkaisu viivästyy. Jakamisen riskinä yleisesti ottaen on, ettei osa II koskaan valmistu. Etuna on, että silloin voi mukaan ottaa aineistoa, joka muutoin ei koskaan ilmestyisi. Vierastan syvästi ajatusta, että kun minusta aika joskus jättää, joku vieras pääsee tonkimaan jäänyttä aineistoa. Aineistoa on paljon.

Hyvää uutta vuotta ja ratsuväkeä

Kirjoitan uuden vuoden ensimmäisenä päivänä ajatuksia alkaneelle vuodelle. Tarkoitukseni on vuoden aikana saada valmiiksi suuri tutkimushankkeeni ”Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla”. Kuluneen vuoden aikana se on edistynyt huomattavasti, mutta samalla käsikirjoitus on paisunut niin, että se vaikeuttaa julkaisemista. Tarkistuksia ja pieniä täydennyksiä lukuun ottamatta varsinainen tutkimusvaihe on valmis. Siis 30-vuotinen sotakin on jo paketissa. Kirjoja on yhä luettavaksi pöydällä enemmän kuin, mitä aikaa niiden lukemiseen olisi. Kiinnostavat kovasti, mutta aika on niukka, koska pitäisi myös nukkua ja liikkua.

Tutkimusten aikana on syntynyt ideoita, jota yritän saada toteutetuksi. Yksi idea on tämän blogin varsinainen teema. Sodissa ratsuväki kävi lukemattomia taisteluiksi sanotavia otteluita. Kaikkia ei edes voi mainita. Joitakin aion tekstissä nostaa esille. Napuen eli Isokyrön taistelu helmikuussa 1714 on yksi tällainen. Siitä ilmestyi vastikään joulukuussa artikkeli Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa. Se on siellä luettavissa, joten siitä ei tässä enempää.

Toinen, johon on syytä kiinnittää huomiota, on neljäs joulukuuta 1676 käyty Lundin taistelu suomalaisesta näkökulmasta. Ruotsiksi ja ruotsalaisesta näkökulmasta taistelusta on kirjoitettu useita kirjoja. Kokonaiskuva on saatavissa mm. Suomen historian yleisteoksista tai Wikipedioista ja kirjasta Suomalaisten taitelut. Mutta suomalainen näkökulma on usein vähän outo ja vino. Juuri siihen ajattelin puuttua. Löysin nimittäin yhden kirjan – yllätys yllätys – ruotsalaisen kenraalin tekemä, ja suomalaiset tulevat siinä aivan eri tavalla esille kuin muissa lukemissani teksteissä.

Kuten tavallista toimissani, suoraviivaiseen asiaan tuli heti mutka matkaan. Valmistelessani aihetta löysin yhden erikoisen artikkelin, joka pakottaa ajattelemaan asiaa uudellen. Tällä kertaa tyydyn ottamaan vain lähtökohdan. Suomeksi on uusimmista kuvauksista taistelusta Ohto Mannisen päätoimittamassa kirjassa ”Suomalaisten taistelut Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä”, Jyväskylä 2007. Lundin taistelusta siinä kirjoittaa Per Ito s. 207-215. Vaikka kirjan otsikossa puhutaan suomalaisten taisteluista, niin onnistuin löytämään vain kaksi kohtaa, joissa suomalaiset mainitaan:

s. 213: Ruotsin vasemman sivustan päällikkö kenraaliluutnantti Johan Galle, oli kääntänyt rintamansa koilliseen suojatakseen armeijan keskustaa. Hänen joukkojensa vasen laita kärsi taistelun alkaessa pahoja tappioita, ja Galle kiiruhti sen avuksi mukanaan täydennysjoukkoja. Tällöin rintamalinjaan venähti aukko, jonka tanskalaiset kohta huomasivat. Sekasorto yltyi, kun Galle kohta tämän jälkeen putosi kuolleeksi ammuttuna hevosensa selästä. Suomalainen rakuunaosasto, Karjalan rakuunat, nousi alas satuloistaan taistellakseen jalan mustan lippunsa alla. Melkein kaikki kaatuivat. Sen sijaan Länsi-Göötanmaan rykmentti...

s. 214 (lopputaistelun yhteydessä): Kirkkoon sulkeutuneiden tanskalaisten joukossa oli myös kolme pataljoonaa hollantilaisia merimiehiä. Amiraali Maarten van Tromp oli lähettänyt heidät taisteluun tukemaan tanskalaisia. Merimiehiltä puuttui aseita eivätkä he osanneet taistella maalla, joten Tanskalla oli ollut hyvän vähän iloa heistä Lundin luona. Ruotsin kuninkaan Henkirykmentin sotilaat ja yksi eskadroona suomalaisia rakuunoita omistautuivat innolla kirkossa olevien avuttomien pakolaisten tappamiseen. ”Jumala armahtakoon meitä, miten olemmekaan kohdelleet heitä”, kirjoitti Bielke myöhemmin. Mieletön lahtaaminen loppui vasta kun sotamarsalkka Helmfelt antoi kaikille antautuneille lupauksen armahduksesta.

Kun tahän lisätään se nyt jo vanhentunut kuva, mikä saadaan ”kauniista” kirjallisuudesta. Ruotsalaisittain tätä edustaa Anders Fryxell kirjallaan ”Berättelser ur svenska historien” ja suomalaisittain Aarno Karimo teoksessa ”Kumpujen yöstä”. Karimon lähde lienee Fryxellin teksti. Fryxell taas kirjoitti peräti 46-niteisen kirjasarjan vuosina 1823-1872, josta tuli hyvin suosittu ja josta otettiin lukuisia uusia painoksia. Nide 15 näyttäisi sisältävän Lundin taistelun, otsikolla Konung Karl den elftes historia Afd. 1, Ungoms- och krigsåren (http://runeberg.org/svhistfry/), julkaistu 1848. Viitatulla sivustolla se periaatteessa on luettavissa. Fryxellin tekstiviite tulee esiin, jos ja kun pääsen aikomaani suomennosta kyllin pitkälle.

Motiivina suomentamiselle on se, että suomeksi on vähän kirjallisuutta Lundin taistelusta mainittujen yleishistoriallisten teosten lisäksi. Tarkempiin viittauksiin ja lähteisiin aion palata vasta blogisarjan lopussa.

Terveiset Vantaalta, olen nyt 14. lokakuuta 2015 Virroilla

Viime viikonloppuna Vantaalla järjestettiin Kuulutko Sukuuni tapahtuma. Olin siellä toiminimen puitteissa paikalla ja sain kohtuullisen hyvin julkaisuja myydyksi. Vähintään yhtä tärkeä puoli tällaisilla messuilla ovat tapaamiset ja keskustelut. Monta hyvää ja pitkää keskutelua käytiin. Aiheista yksi yllätti positiivisesti niin, että palaan siihen tässä ja nyt. Pian vuosikymmen sitten ilmestyi kirjani ”Karjalainen Karilainen; Nimi ja suku historian myrskyissä”. Vasta nyt sain kirjasta ensimmäisen kunnon palautteen.

Otin kirjassa kantaa Karjalan nimen alkuperään. Pitänee korostaa, että nimen selityksen palaset olivat vanhoja, mutta uutta oli osien yhdistäminen ja sitä varten tarvittu näkökulma. Lyhyesti – tarkemmin on kirjassa – nimen syntyaikoihin liikenteellinen valtaväylä kulki Suomenlahdelta Nevajokea pitkin Laatokalle. Olennaista on kysyä, kuka nimen antoi. Karjalaiset itse – siihen en usko. Valtaväylän eteläpuolella oli vahvoja kansallisuuksia, jotka tarvitsivat nimitystä Nevajoen takana olevalle heimolle. Siis Karjala merkitsi jonkin takana tai yläpuolella olevaa. Oliko nimi liian arkinen ja yksinkertainen, että selitys ei ole muille kelvannut?

Kirjassa mainitsin, että Karjala-nimistöä on myös läntisessä Suomessa. On ollut jopa Karjala-niminen pitäjä, jonka nimi sopii hyvin edellä olevaan selitykseen. Karjala oli jokivarressa ikivanhan pitäjän Mynämäen yläpuolella, takana oleva. Uudenmaan rannikon oloja tunnen vähemmän, mutta todettakoon, että siellä olevat nimet Karjaa ja Karjalohja voivat sopia Karjala-nimen selitykseen. Karjaa olisi Viron puolelta nähtynä Suomenlahden takana, yläpuolella. Karjalohja voisi olla Lohjan ydinseutujen takana tai Karjaan puolella oleva alue.

Lähettäkää palautetta.

Kuulutko sukuuni 10-11.10.2015

Vantaalla järjestetään lokakuussa Kuulutko sukuuni tapahtuma. Toiminimi Toiset Aijat on paikalla myymässä julkaisuja, joita saa silloin ilman potikuluja:

• Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset
• Ruoveden komppanian miehet Suomen sodassa
• Porin läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusrulla 1728
• Sukukirja Karjalainen Karilainen
• Ruoveden ja Keuruun käräjäpöytäkirjoista hakemiston luonteinen lähdejulkaisu, josta I osa (1683-1711) alkaa olla loppu ja toinen osa kattaa ison vihan jälkeisen ajan vuoteen 1746.
• Mahdollisesti myös Ala-Härkösen suku I ja II

...

Sota kansallisin joukoin

Sota kansallisin joukoin, kirjoitettu 26. heinäkuuta 2015

Monivuotinen tutkimusteemani on ollut suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla. Tavoitteena on saada siitä kirja. Tutkimukset 1600-luvun puolella ovat osoittautuneet ennakoitua vaikeammiksi ja työläämmiksi. Kirjan valmistuminen jäänee voden 2016 puolelle.

Suomalaisesta ratsuväestä ei voine kirjoittaa kokonaiskuvausta ilman kolmekymmentävuotista sotaa. Se oli pitkä sota eikä siitä ole suomalaisittain niin hyvää kirjallisuutta olemassa kuin eräistä muista sodista. Ehkä on hyvä, että aloitan julkaisutoiminnan paitsi artikkeleilla Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa myös tässä blogin muodossa.

Olen siis suomalaisen ratsuväen näkökulmasta uppoutunut kolmekymmentävuotiseen sotaan, jota nimitän jatkossa lyhyesti Saksan sodaksi. Sota oli monessa mielessä merkittävä ja merkillinen. Merkillisenä voi pitää sanontaa, että ruotsalaiset voittivat tai hävisivät, kun kansallisuudeltaan ruotsalaisia oli mukana kovin vähän siinäkin tapauksessa, että suomalaiset laskettaisiin mukaan.  Merkillistä on, että suomalaisten taisteluihin sisältyy taisteluja, joissa oli korkeintaan yksittäisiä suomalaisia. 1630-luvun lopulla kansallisia, siis ruotsalaisia tai suomalaisia, joukkoja saattoi toistakymmentätuhatta miestä käsittävässä kenttäarmeijassa olla ehkä viisisataa. Tosiasiassa monissa Saksan sodan taisteluissa  oli saksalaisia saksalaisia vastassa.

Esimerkiksi voidaan ottaa Nördlingenin taistelu vuodelta 1634, jossa Ruotsi kärsi pahan tappion. Siellä ei ollut mukana ainotakaan kansallista rykmenttiä, ei edes pienempää yksikköä kuten komppaniaa tai eskadroonaa. Tiettävästi suomalaisia oli siellä vain kolme: Gustav Horn, Arvid Wittenberg ja nimeltä tuntematon savolaismies. Horn oli toinen ylipäälliköistä. Wittenberg johti värvättyä, kansallisuudeltaan saksalaista rykmenttiä. Ei ole tietoa, mihin joukko-osastoon se savolaiseksi sanottu suomalainen kuului, joka taistelun edellä kunnostautui kohtelemalla siviiliväestöä asiaankuuluvan perusteellisesti.

Kirjallisuudessa näkee mainittavan Erik Slangin suomalaisuudesta. Slang oli Suomesta kotoisin ja kunnostautui lukuisia kertoja Saksan sodassa kunnes kaatui Leipzigin (Breitenfeld) toisessa taistelussa 1642. Hänen johtamansa ratsumiehet olivat saksalaisia.

Kaikki tietävät Torsten Stålhandsken, jolla oli Uudenmaan ja Hämeen alueelta koottu ratsurykmentti. Hänet komennettiin elokuussa 1639 erillisen osaston komentajana Schleesiaan. Minulle tuli tutkimuksissa yllätyksenä, etteivät suomalaiset ratsumiehet olleetkaan kenraalimajurin mukana, eivät edes hänen oman rykmenttinsä miehet. Rullissa ei ole siitä ainakaan mitään mainintaa. Komennus kesti yli kolme vuotta.

Vielä yksi esimerkki. Kirjassa suomalaisten taisteluista kerrotaan mm. Jankaun (Jankow) taistelusta vuonna 1645. Siitä on oma lukunsa. Taistelu oli sodan lopputuloksen kannalta varsin ratkaiseva. Mutta ainakaan vielä en ole löytänyt tietoja siitä, että Jankaussa olisi ollut mukana suomalaisia. Tosin olen tarkemmissa tutkimuksissani menossa vasta vuodessa 1640.