Hyvää uutta vuotta ja ratsuväkeä

Kirjoitan uuden vuoden ensimmäisenä päivänä ajatuksia alkaneelle vuodelle. Tarkoitukseni on vuoden aikana saada valmiiksi suuri tutkimushankkeeni ”Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla”. Kuluneen vuoden aikana se on edistynyt huomattavasti, mutta samalla käsikirjoitus on paisunut niin, että se vaikeuttaa julkaisemista. Tarkistuksia ja pieniä täydennyksiä lukuun ottamatta varsinainen tutkimusvaihe on valmis. Siis 30-vuotinen sotakin on jo paketissa. Kirjoja on yhä luettavaksi pöydällä enemmän kuin, mitä aikaa niiden lukemiseen olisi. Kiinnostavat kovasti, mutta aika on niukka, koska pitäisi myös nukkua ja liikkua.

Tutkimusten aikana on syntynyt ideoita, jota yritän saada toteutetuksi. Yksi idea on tämän blogin varsinainen teema. Sodissa ratsuväki kävi lukemattomia taisteluiksi sanotavia otteluita. Kaikkia ei edes voi mainita. Joitakin aion tekstissä nostaa esille. Napuen eli Isokyrön taistelu helmikuussa 1714 on yksi tällainen. Siitä ilmestyi vastikään joulukuussa artikkeli Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa. Se on siellä luettavissa, joten siitä ei tässä enempää.

Toinen, johon on syytä kiinnittää huomiota, on neljäs joulukuuta 1676 käyty Lundin taistelu suomalaisesta näkökulmasta. Ruotsiksi ja ruotsalaisesta näkökulmasta taistelusta on kirjoitettu useita kirjoja. Kokonaiskuva on saatavissa mm. Suomen historian yleisteoksista tai Wikipedioista ja kirjasta Suomalaisten taitelut. Mutta suomalainen näkökulma on usein vähän outo ja vino. Juuri siihen ajattelin puuttua. Löysin nimittäin yhden kirjan – yllätys yllätys – ruotsalaisen kenraalin tekemä, ja suomalaiset tulevat siinä aivan eri tavalla esille kuin muissa lukemissani teksteissä.

Kuten tavallista toimissani, suoraviivaiseen asiaan tuli heti mutka matkaan. Valmistelessani aihetta löysin yhden erikoisen artikkelin, joka pakottaa ajattelemaan asiaa uudellen. Tällä kertaa tyydyn ottamaan vain lähtökohdan. Suomeksi on uusimmista kuvauksista taistelusta Ohto Mannisen päätoimittamassa kirjassa ”Suomalaisten taistelut Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä”, Jyväskylä 2007. Lundin taistelusta siinä kirjoittaa Per Ito s. 207-215. Vaikka kirjan otsikossa puhutaan suomalaisten taisteluista, niin onnistuin löytämään vain kaksi kohtaa, joissa suomalaiset mainitaan:

s. 213: Ruotsin vasemman sivustan päällikkö kenraaliluutnantti Johan Galle, oli kääntänyt rintamansa koilliseen suojatakseen armeijan keskustaa. Hänen joukkojensa vasen laita kärsi taistelun alkaessa pahoja tappioita, ja Galle kiiruhti sen avuksi mukanaan täydennysjoukkoja. Tällöin rintamalinjaan venähti aukko, jonka tanskalaiset kohta huomasivat. Sekasorto yltyi, kun Galle kohta tämän jälkeen putosi kuolleeksi ammuttuna hevosensa selästä. Suomalainen rakuunaosasto, Karjalan rakuunat, nousi alas satuloistaan taistellakseen jalan mustan lippunsa alla. Melkein kaikki kaatuivat. Sen sijaan Länsi-Göötanmaan rykmentti...

s. 214 (lopputaistelun yhteydessä): Kirkkoon sulkeutuneiden tanskalaisten joukossa oli myös kolme pataljoonaa hollantilaisia merimiehiä. Amiraali Maarten van Tromp oli lähettänyt heidät taisteluun tukemaan tanskalaisia. Merimiehiltä puuttui aseita eivätkä he osanneet taistella maalla, joten Tanskalla oli ollut hyvän vähän iloa heistä Lundin luona. Ruotsin kuninkaan Henkirykmentin sotilaat ja yksi eskadroona suomalaisia rakuunoita omistautuivat innolla kirkossa olevien avuttomien pakolaisten tappamiseen. ”Jumala armahtakoon meitä, miten olemmekaan kohdelleet heitä”, kirjoitti Bielke myöhemmin. Mieletön lahtaaminen loppui vasta kun sotamarsalkka Helmfelt antoi kaikille antautuneille lupauksen armahduksesta.

Kun tahän lisätään se nyt jo vanhentunut kuva, mikä saadaan ”kauniista” kirjallisuudesta. Ruotsalaisittain tätä edustaa Anders Fryxell kirjallaan ”Berättelser ur svenska historien” ja suomalaisittain Aarno Karimo teoksessa ”Kumpujen yöstä”. Karimon lähde lienee Fryxellin teksti. Fryxell taas kirjoitti peräti 46-niteisen kirjasarjan vuosina 1823-1872, josta tuli hyvin suosittu ja josta otettiin lukuisia uusia painoksia. Nide 15 näyttäisi sisältävän Lundin taistelun, otsikolla Konung Karl den elftes historia Afd. 1, Ungoms- och krigsåren (http://runeberg.org/svhistfry/), julkaistu 1848. Viitatulla sivustolla se periaatteessa on luettavissa. Fryxellin tekstiviite tulee esiin, jos ja kun pääsen aikomaani suomennosta kyllin pitkälle.

Motiivina suomentamiselle on se, että suomeksi on vähän kirjallisuutta Lundin taistelusta mainittujen yleishistoriallisten teosten lisäksi. Tarkempiin viittauksiin ja lähteisiin aion palata vasta blogisarjan lopussa.

Terveiset Vantaalta, olen nyt 14. lokakuuta 2015 Virroilla

Viime viikonloppuna Vantaalla järjestettiin Kuulutko Sukuuni tapahtuma. Olin siellä toiminimen puitteissa paikalla ja sain kohtuullisen hyvin julkaisuja myydyksi. Vähintään yhtä tärkeä puoli tällaisilla messuilla ovat tapaamiset ja keskustelut. Monta hyvää ja pitkää keskutelua käytiin. Aiheista yksi yllätti positiivisesti niin, että palaan siihen tässä ja nyt. Pian vuosikymmen sitten ilmestyi kirjani ”Karjalainen Karilainen; Nimi ja suku historian myrskyissä”. Vasta nyt sain kirjasta ensimmäisen kunnon palautteen.

Otin kirjassa kantaa Karjalan nimen alkuperään. Pitänee korostaa, että nimen selityksen palaset olivat vanhoja, mutta uutta oli osien yhdistäminen ja sitä varten tarvittu näkökulma. Lyhyesti – tarkemmin on kirjassa – nimen syntyaikoihin liikenteellinen valtaväylä kulki Suomenlahdelta Nevajokea pitkin Laatokalle. Olennaista on kysyä, kuka nimen antoi. Karjalaiset itse – siihen en usko. Valtaväylän eteläpuolella oli vahvoja kansallisuuksia, jotka tarvitsivat nimitystä Nevajoen takana olevalle heimolle. Siis Karjala merkitsi jonkin takana tai yläpuolella olevaa. Oliko nimi liian arkinen ja yksinkertainen, että selitys ei ole muille kelvannut?

Kirjassa mainitsin, että Karjala-nimistöä on myös läntisessä Suomessa. On ollut jopa Karjala-niminen pitäjä, jonka nimi sopii hyvin edellä olevaan selitykseen. Karjala oli jokivarressa ikivanhan pitäjän Mynämäen yläpuolella, takana oleva. Uudenmaan rannikon oloja tunnen vähemmän, mutta todettakoon, että siellä olevat nimet Karjaa ja Karjalohja voivat sopia Karjala-nimen selitykseen. Karjaa olisi Viron puolelta nähtynä Suomenlahden takana, yläpuolella. Karjalohja voisi olla Lohjan ydinseutujen takana tai Karjaan puolella oleva alue.

Lähettäkää palautetta.

Kuulutko sukuuni 10-11.10.2015

Vantaalla järjestetään lokakuussa Kuulutko sukuuni tapahtuma. Toiminimi Toiset Aijat on paikalla myymässä julkaisuja, joita saa silloin ilman potikuluja:

• Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset
• Ruoveden komppanian miehet Suomen sodassa
• Porin läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusrulla 1728
• Sukukirja Karjalainen Karilainen
• Ruoveden ja Keuruun käräjäpöytäkirjoista hakemiston luonteinen lähdejulkaisu, josta I osa (1683-1711) alkaa olla loppu ja toinen osa kattaa ison vihan jälkeisen ajan vuoteen 1746.
• Mahdollisesti myös Ala-Härkösen suku I ja II

...

Sota kansallisin joukoin

Sota kansallisin joukoin, kirjoitettu 26. heinäkuuta 2015

Monivuotinen tutkimusteemani on ollut suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla. Tavoitteena on saada siitä kirja. Tutkimukset 1600-luvun puolella ovat osoittautuneet ennakoitua vaikeammiksi ja työläämmiksi. Kirjan valmistuminen jäänee voden 2016 puolelle.

Suomalaisesta ratsuväestä ei voine kirjoittaa kokonaiskuvausta ilman kolmekymmentävuotista sotaa. Se oli pitkä sota eikä siitä ole suomalaisittain niin hyvää kirjallisuutta olemassa kuin eräistä muista sodista. Ehkä on hyvä, että aloitan julkaisutoiminnan paitsi artikkeleilla Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa myös tässä blogin muodossa.

Olen siis suomalaisen ratsuväen näkökulmasta uppoutunut kolmekymmentävuotiseen sotaan, jota nimitän jatkossa lyhyesti Saksan sodaksi. Sota oli monessa mielessä merkittävä ja merkillinen. Merkillisenä voi pitää sanontaa, että ruotsalaiset voittivat tai hävisivät, kun kansallisuudeltaan ruotsalaisia oli mukana kovin vähän siinäkin tapauksessa, että suomalaiset laskettaisiin mukaan.  Merkillistä on, että suomalaisten taisteluihin sisältyy taisteluja, joissa oli korkeintaan yksittäisiä suomalaisia. 1630-luvun lopulla kansallisia, siis ruotsalaisia tai suomalaisia, joukkoja saattoi toistakymmentätuhatta miestä käsittävässä kenttäarmeijassa olla ehkä viisisataa. Tosiasiassa monissa Saksan sodan taisteluissa  oli saksalaisia saksalaisia vastassa.

Esimerkiksi voidaan ottaa Nördlingenin taistelu vuodelta 1634, jossa Ruotsi kärsi pahan tappion. Siellä ei ollut mukana ainotakaan kansallista rykmenttiä, ei edes pienempää yksikköä kuten komppaniaa tai eskadroonaa. Tiettävästi suomalaisia oli siellä vain kolme: Gustav Horn, Arvid Wittenberg ja nimeltä tuntematon savolaismies. Horn oli toinen ylipäälliköistä. Wittenberg johti värvättyä, kansallisuudeltaan saksalaista rykmenttiä. Ei ole tietoa, mihin joukko-osastoon se savolaiseksi sanottu suomalainen kuului, joka taistelun edellä kunnostautui kohtelemalla siviiliväestöä asiaankuuluvan perusteellisesti.

Kirjallisuudessa näkee mainittavan Erik Slangin suomalaisuudesta. Slang oli Suomesta kotoisin ja kunnostautui lukuisia kertoja Saksan sodassa kunnes kaatui Leipzigin (Breitenfeld) toisessa taistelussa 1642. Hänen johtamansa ratsumiehet olivat saksalaisia.

Kaikki tietävät Torsten Stålhandsken, jolla oli Uudenmaan ja Hämeen alueelta koottu ratsurykmentti. Hänet komennettiin elokuussa 1639 erillisen osaston komentajana Schleesiaan. Minulle tuli tutkimuksissa yllätyksenä, etteivät suomalaiset ratsumiehet olleetkaan kenraalimajurin mukana, eivät edes hänen oman rykmenttinsä miehet. Rullissa ei ole siitä ainakaan mitään mainintaa. Komennus kesti yli kolme vuotta.

Vielä yksi esimerkki. Kirjassa suomalaisten taisteluista kerrotaan mm. Jankaun (Jankow) taistelusta vuonna 1645. Siitä on oma lukunsa. Taistelu oli sodan lopputuloksen kannalta varsin ratkaiseva. Mutta ainakaan vielä en ole löytänyt tietoja siitä, että Jankaussa olisi ollut mukana suomalaisia. Tosin olen tarkemmissa tutkimuksissani menossa vasta vuodessa 1640.

IsoKakkonen I on vuoden sukukirja

Suomen Sukututkimusseuran Vuoden sukukirja –kilpailu järjestettiin tänä vuonna 25. kerran. Kilpailun tarkoituksena on arvioida vuoden aikana ilmestyneitä sukukirjoja sekä tehdä niiden parhaimmistoa tunnetuksi. Vuoden sukukirja 2014 –arviointiraatiin kuuluivat sukututkimusopettaja Teuvo Ikonen puheenjohtajana, kasvatustieteen maisteri Kirsti Kesälä-Lundahl, professori Yrjö Varpio ja filosofian maisteri Vesa Hänninen.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 61 vuoden 2014 aikana ilmestynyttä sukukirjaa tai vastaavaa teosta, jotka määräaikaan mennessä oli toimitettu Suomen Sukututkimusseuran kirjastoon. Teoksia arvioidessaan raati kiinnitti huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

• teoksen jäsentelyn selkeys ja mielekkyys
• teoksen lähdepohja, lähdetiedoista tehdyt tulkinnat ja lähteiden dokumentointi
• elämäkertatietojen monipuolisuus
• teoksen kuvitus ja kuvituksen merkitys teoksen asiasisällön kannalta
• teoksen hakemistot ja niiden käytettävyys
• teoksen taitto ja ulkoasu

Lisäksi tavoitteena oli, että huomioitavat teokset edustaisivat mahdollisimman monipuolisesti eri tyyppisiä, ansiokkaita sukujulkaisuja.

Tältä pohjalta raati valitsi Vuoden sukukirja 2014 –kilpailun voittajateokseksi Jouni Kakkosen ja Matti J. Kankaanpään toimittaman IsoKakkonen. I. Pyhäselän Hammaslahdessa eläneen Yrjö Kakkosen jälkeläisiä 1600-luvun lopulta nykypäivään (2014).

IsoKakkonen on Kakkosen sukuyhdistys ry:n julkaisema sukukirja Pohjois-Karjalan Pyhäselän Hammaslahdessa asuneen Yrjö Kakkosen jälkipolvista 1600-luvulta nykypäiviin. Julkaisu on päärakenteiltaan perinteinen sukukirja, jonka erityisvahvuuksia ovat ammattimainen ja eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta vahvasti lähdekriittinen tutkimusote sekä looginen rakenne ja erinomainen kuva-, kartta- ja muu asiakirja-aineisto tarkkoine lähdeviitteineen. Valokuviin on merkitty myös tekijänoikeustiedot.

Sukutauluja edeltävään osioon on sijoitettu aimo annos sellaista tietoutta, joka edesauttaa myös sukututkimuksen saloihin perehtymätöntä lukijaa tulkitsemaan kirjan sisältöä. Sukutauluja elävöittävät sekä niiden informaatioarvoa ja kiinnostavuutta lisäävät henkilöhistorialliset tekstit, haastattelut ja tarinat.

Kirjoittajat ovat huomioineet Suomen ulkopuolella asuvat suvun jäsenet varustaessaan kirjan englanninkielisellä johdannolla, suomi-englanti - sukututkimussanastolla sekä sukutaulujen lukuohjeilla.

Vuonna 2014

Keskeinen teema tänä vuonna on suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla. Vuonna 2010 valmistunut tutkimuskäsikirjoitus ei ole lupauksista huolimatta löytänyt tutkimuksena julkaisijaa. Vuoden 2013 marraskuussa otin sen tarkasteluun ja päätin tehdä aiheesta tietokirjaa siten, että tutkimus pysyy perustana. Olen useista ajankohdista tehnyt työläitä täydennystutkimuksia (erityisesti ensimmäinen ja suuri Pohjansota, Hattujen sota, Pommerin sota ja Kustaa III:n Venäjänsota).

 Tavoite on saada kirja julkaistuksi tämän vuoden jälkipuolella, mutta olen vajonnut niin työläisiin tutkimuksiin, että sitä en voi varmasti luvata. Sivutuotteena syntyi seuraava julkaistu pieni artikkeli:

 Hiiripellon kylästä mieron tietä Vanajalle. Eteläpohjalaiset Juuret 1/2014, s. 5.

Vuonna 2013

Vuoden aikana olen pitänyt kaksi esitelmää, jotka liittyivät Pälkäneen Kostianvirran taistelun 300-vuotisjuhlallisuuksiin. Suuri Pohjansota ja ison vihan aika Suomessa oli esitelmäni otsikkona juhlaseminaarissa Pälkäneellä heinäkuussa. Tämä esitelmä on luettavissa Suomen Sotahistoriallisen seuran sivustolla. Seura oli yksi seminaarin järjestäjistä:

 http://www.sshs.fi/sshs+arkisto/esitelmat/

 Minä puhuin seminaarissa siis ison vihan näkökulmasta, Antti Kujala yleisemmästä historiantutkijan näkökulmasta (esitelmä löytyy samasta osoitteesta) ja muut keskittyivät itse taisteluun.

 Tampereella ikääntyvien yliopistossa 1.10.2013 klo 10.15-11.45 pidin varsin suurelle yleisöjoukolle yliopiston juhlasalissa esitelmän Kostianvirran taistelu Pälkäneellä 1713. Esitelmä nauhoitettiin ja lähetettiin alueradiossa Moreeni muutama päivä myöhemmin. Luennossa, jota havainnollistin kuvilla, asetin taistelun sotavuoden 1713 tapahtumien taustaa vasten. Erityisen huomattavaa oli kaksi kuukautta ennen taistelua tapahtunut ylipäällikön vaihdos: Lybeckerin tilalle tuli Armfelt. Vaihdos oli ratkaisevaa sille, että taisteltiin ja että jouduttiin taistelemaan rannikon asemasta sisämaassa. Sotavuosi on suomalaisittain surullista luettavaa, mutta siinä on suuren draaman ainekset olemassa.

 Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että huolto – sen puute – ratkaisi lopputuloksen. Toisaalta Lybeckerin lähtiessä Tukholmaan koko armeija oli hajoamistilassa ilman taistelua. Armfeltin ansiosta rivit saatiin järjestykseen ja Kostianvirralla laitettiin kova kovaa vastaan. Venäläisillä oli moninkertainen ylivoima ja se lopulta ratkaisi taistelun.