Kuka oli se Soini, josta johtuu Soinin pitäjän nimi ?

Genos 2/2002, s. 61-74.

Soini on pieni kunta, jossa on vajaat 3000 asukasta. Internetissä Soinin kunta kertoo itsestään, että se sijaitsee keskellä Suomenselkää. Kunta on vedenjakajalla ja Soinista saa alkunsa kolme vesistöä. Vedenjakajalta saa alkunsa Ähtävänjoki, jota Soinissa sanotaan Kuninkaanjoeksi, Toiseen suuntaan vedet laskevat Ähtärinjärveen ja edelleen Kokemäenjokea etelään. Pitäjän itäosista vedet virtaavat monien järvien kautta Saarijärven reittiä itään. Soinissa sijaitsee Etelä-Pohjanmaan korkein kohta, Raitamäki. Kuntana Soini perustettiin 1868 yhdistämällä siihen osia Alajärvestä ja Ähtäristä.

Kiinnostukseni Soini-nimisiin sukuihin johtuu omista esipolvistani, joihin sisältyy Virtain Toisveden kylässä Ylä- eli Yli-Soinin talossa 1700-luvulla asuneita henkilöitä. Ylä-Soini oli yksi osa Soinin kantatalosta, joka jaettiin 1700-luvun lopulla kolmen veljeksen kesken Ala-, Keski- ja Ylä-Soiniksi. Soini-nimistä sukujuurta olen voinut johtaa Ähtärin puolelle, jossa nimi esiintyy jo 1600-luvun alussa. Havaitsin, että nimen täytyy jotenkin liittyä siihen nimistöön, josta nykyinen Soinin pitäjä on saanut nimensä. Mainitun Ähtärinkylän pohjoisimmat osat kuuluvat Soinin pitäjään. Yleensä pitäjänhistorioissa on tapana selittää, mistä, miten ja milloin pitäjien nimet ovat muodostuneet. Mutta Järviseudun historiasta en tällaista tietoa ole onnistunut löytämään. Katson itse löytäneeni vastauksen: nimi johtuu Suni eli Soini (Sven) Leppäisestä, joka savolaisena muuttajana perusti uudistilan Ähtärinkylään vuonna 1567. Hänestä tuli vahvan suvun kantaisä. Useat hänen jälkeläisistään käyttivät lisänimeä Soini, josta aikaa myöten tuli kyläkunnan nimi ja edelleen pitäjännimi. 

Virtain Toisveden kylän Soini

Virtain Toisveden kylän Soini — nykyisin puhutaan myös Soininkylästä — sijaitsee Virtain keskustasta Ähtäriin Killinkosken kautta menevän tien varressa lähellä Killinkosken teollisuustaajamaa. Historiallisesti Toisveden (alkuaan Toevesi) kylä on muodostunut neljästä osasta: Toevesi eli Ikkalat, Lahti ja Hirvelä, joka oli Tammerkosken Kuurisen vanhaa eräaluetta, 2) Metserintaival (Pylkäs), joka oli Lempäälän Vaihmalan entinen eräsija 1589, 3) Liesikoski (Kahila ja Soini) Lempäälän Ahtialan entistä erämaata v. 1589, sekä Ohtola, joka oli todennäköisesti Kangasalan Ohtolan eräsija v. 1552.

Nykyisen Soininkylän vanhin paikannimi lienee ollut Liesikoski. Nimi on joka tapauksessa pääteltä¬vissä varsin vanhaksi, eräkaudelta peräisin olevak¬si. Nimi liittyy Liesi-kantaiseen nimistöön, josta muita esimerkkejä ovat Liesjärven kylä ja järvi Keuruulla. Lieskoski merkitsee koskea, jonka ran-nalla on ollut keittopaikka (liesi). Olisi mahdollista pohtia, onko mahdollisesti nimen antanut liesi ollut lappalaisten keittokodassa vai satakuntalaisten erämiesten rakentama. Liesikoski on nykyinen Virtalankoski.

Etelä-Suomen kartalla vuodelta 1747 Liesikosken paikkaa vastaa kaksi ympyrää, joihin liittyy nimi ”Kaila”. Kailan täytyy tarkoittaa Kahilaa. Kahila on mahdollisesti kyläkunnan toiseksi vanhin nimi. Kahila johtuu ensimmäisten vakituisten asujien lisänimestä. Kylä¬kuntaan perustettiin kaksi taloa vuosina 1565-66. Perustajat olivat epäilemättä veljeksiä: Olavi Matinpoika Kahila, joka mainitaan talollisena Liesikoskella 1566-1592 ja Paavali Matinpoika Kahila eli Kahilainen eli Liesainen, joka mainitaan talollisena Liesikoskella 1565-1607. Olavin talosta sai alkunsa Kahilan talo ja Paavalin talosta Soinin talo. Molemmat talot sijaitsivat epäilemättä lähekkäin samalla mäellä, jossa nykisin on Soininkylän keskus kauppoineen. Täyttä varmuutta ei ole siitä, polveutuvatko myöhemmät Kahilan ja Soinin suvut mainituista veljeksistä. 

Soini on suku, joka tuli Liesikoski-Kahilan toiseen taloon vuonna 1633. Soini-nimeä voidaan pitää alkuaan sukunimen luonteisena lisänimenä. Taloa, johon Soinit asettuivat oli Paavali Matinpojan jälkeen asunut tämän poika Esko Paavalinpoika 1606-1609, tämän veli Yrjö Paavalinpoika 1610-1624 sekä kolmas veli Pekka Paavalinpoika 1625-1633. Vuosina 1633-1939 taloa asui Klemetti Heikinpoika Soini. Jäljempänä osoitetaan, että Klemetti Heikinpoika tuli Kukkomäestä. Kukkomäki on vanhaan Ruoveteen kuuluneen Ähtärin pohjoisin kyläkunta, joka nykyisin muodostaa oman kylänsä Kukonkylän. Klemetti Heikinpoika oli siellä talollinen vuosina 1620-1630 ja seuraavat Kukkomäen eli Kukkolan asujat polveutuvat hänestä. Tämä Klemetti on paitsi Toisveden soinien kantaisä myös Ähtärin Kukkolan suvun kantaisä. Kukkomäki eli Kukkola on saanut nimensä Klemetin edeltäjien sukunimestä Kukkonen: Juho (Juska) Kukkonen 1556 - n. 1598, talo autio, Juho Kukkonen 1600-1619. Sukunimestä päätellen he olivat savolaisia. Ei ole mitään perustetta päätellä, että Klemetti Heikinpoika olisi ollut sukua näille Kukkosille. Kukkonen oli varsin yleinen sukunimi Savossa jo vanhimpien maakirjojen aikaan v. 1540. 

Voivatko kaikki Soinit olla alkuperältään samaa sukua?

On syytä tarkastella, voivatko kaikki Soinit olla alkuperältään samaa sukua. Soini on tyypillisesti länsisuomalainen nimi. Seppo Suvannon mukaan vanhimmat esiintymät Satakunnassa löytyvät Kokemäeltä, Eurajoelta, Tyrväältä, Kangasalta ja Karkusta. Hämeenkyrön historiassa painotetaan Jämijärven Soinia ja annetaan ymmärtää, että se voisi olla Etelä-Pohjanmaalla olevien Soinin talojen lähtökohta. Etelä-Pohjanmaalla Soini-nimeä esiintyy ainakin Vähäkyrössä, Nurmossa, Kauhavalla ja tietenkin Soinissa. Omituista on, ettei kumpikaan mainitse Ikaalisten Kilvakkalan Soinia, josta käsin mahdollisesti Jämijärven Soini on perustettu. Yleisesti ottaenhan Jämijärven asutus on nuorempaa kuin Ikaalisten ydinseutujen asutus. Kilvakkalassa oli v. 1553 taloissa edustettuina nimet Poika, Tapio, Venni, Kangoi, Hätävara, Hyssä ja Soini. 

Tutkijat ovat olleet melko yksimielisiä siitä, että Soini johtuu ruotsalaisen miehennimestä Sven tai Sune. Samoista nimistä johtuva suomalainen nimimuoto on myös Vänni (Venni), jota Soinin ohella on Ikaalisten Kilvakkalassa. Suvannon esittämät esimerkit riittänevät osoittamaan, etteivät kaikki Soinit ole yhtä ja samaa sukua. Nimittäin Kokemäen Soinilassa oli lautamies 1450 ja 1469 nimeltään Jöns Swensson, joten siellä Soini-nimi johtuu hänen patronyymistään. Kokemäen Soinila on Säpilän kylässä ja soineilla oli 1500-luvun puolimaissa siellä kolme taloa. Talo oli jakautunut kahtia jo ennen 1400-luvun puoliväliä, joten kantaisä Sven olisi elänyt siellä tätä ennen. Toiseksi Eurajoella Liinamaan kylässä asui ensimmäisten maakirjojen aikaan yhtä taloa Niilo Kunnila. Suvannon mukaan hän oli sama kuin eräissä lähteissä mainittu Niilo Sveninpoika eli Niilo Soini eli Niilo Soinila. Soini juontuu siten Niilon patronyymistä ja Kunnila-nimi jostakin vielä aikaisemmasta Gunnar-isännästä. Kolmanneksi Tyrväällä mainitaan jo 1475 Heikki Soininpoika ja 1479, 1486-87 ja 1507 Heikki Soini, 1551 Lasse Soininpoika, 1524 Lauri Heikinpoika Soinila ja 1546-71 Heikki Laurinpoika Soini(la). Kangasalan pitäjään kuuluneessa (nykyisin Kuhmalahdella) Isopennon Knaapissa oli Antti Soini 1510, Olavi Soini 1546, 1553, Olavi Sonason Penno 1550, Olavi Antinpoika 1558. Karkun Mierolassa mainitaan Klemetti Olavinpoika eli Soini 1564-71, jonka isä Olavi Soini oli lautamies 1549. Kangasalan Kaitamossa myöhempää Soinia ja Pirjolaa isännöi 1553-92 Olavi Heikinpoika eli Olavi Soini. Tämän isä oli Heikki Soini, joka mainitaan jo 1540. Suvanto sijoittaa tähän taloon v. 1441 laamanninkäräjillä lautamiehenä olleen Olavi Mununpojan ja 1469 tutkijalautakunnan jäsenenä olleen Maunu Soinin. Hänen mukaansa ”erikoista on se, että nelitaloisen kylän kaikissa muissa taloissa paitsi Soinilla isäntien patronyymi on Maunu (olivatko veljeksiä?). Kutenkin vuoden 1469 Maunun lisänimi on Soini, joten vaikuttaa siltä, että Kaitamossa ei asunutkaan muita kuin Soineja. Kylän päätalo Soini ollut huomattavan vauras ...”

Ala-Satakunnassa Ulvilassa on Soinilan kylä, joka on alkuaan (mainitaan 1540-41) Svensby. Loimijoen varressa Vampulassa on ollut myös Soinilan kylä, joka mainitaan jo 1520. Karkussa Soinila on paitsi talonnimi myös kylännimi. Ulvilan Soinilan kohdalla Suvanto kiinnittää huomiota kylässä esiintyvään Danmark-nimeen ja arvelee, että ”siellä olisi ollut tavallisesta talonpoikaisjoukosta erottuva Danmark-suku ... ehkä kaikki nämä tapaukset ovat merkkejä tanskalaisista unioniajan alussa Suomeen tulleista soineista eli asepalvelijoista. On mahdollista, että heidän osaltaan suvut olisivat painuneet myöhemmissä polvissa talonpoikaiseen joukkoon. Täysin varmasti voidaan sellaista osoittaa tapahtuneen 1500-luvulla Oripäässä ja Ulvilan Lautilassa”. 

Suni ja Soini Ähtärinkylässä

Voitaneen päätellä, että Soini-nimisiä sukuja on Satakunnassa ollut uuden ajan alussa ainakin neljä. Toisvedelle tullut Klemetti Heikinpoika toi lisänimensä Soini tullessaan, mutta mistä hän on voinut tulla. Ennen kuin yritetään etsiä vastausta tähän kysymykseen mainittakoon, että Ähtärissä on ollut Suni-niminen talo, jossa Lapveteläisen suvun autioksi jättämään taloon asettui Erkki Antinpoika Soini 1635. Nimimuoto Suni esiintyy vasta myöhemmin. Etsittäessä vastausta asetettuun kysymykseen tutkitaan ensin, mitä Järviseudun historiassa sanotaan Soinin asutushistoriasta: 

”Maanselän eteläpuolella Källin naapuriksi nousi Kukko eli Kukonmäki Leväjärven ‘taipaleen’ itäpuolelle. Kukko ja Källi sijaitsivat nelisenkymmentä metriä Ähtärinjärven yläpuolella Löytälänmäen rinteellä ... Ilma Orkamon Soiniin sijoittaman Soinin talon alkuperäinen sijainti ei ole aivan varma. Kansanperinteen mukaan myöhempi Sunin talo olisi ollut 1560-luvulla perustetun Soinin kantatalo, joka kuului 1500-luvulla nykyiseen Lehtimäkeen.”

Jotenkin omituista on, ettei pitäjänhistoriasta selviä, milloin Soinin pitäjässä Soini-nimi ensimmäisen kerran esiintyy ja mistä ja miten se on sinne tullut. Siten pitänee päätellä, ettei Soini-nimi vanhimpina aikoina ole siellä ollut kovin merkittävä ja on etsittävä Kukkomäen Soinien alkuperää muualta. 

Kysytään, montako taloa Ruoveden Ähtärinkylässä on ollut, jotka perustamisestaan alkaen 1500-luvulla ovat olleet vakaasti asuttuja taloja ison vihan toiselle puolelle 1700-lukua, joita autioituminen ei olisi vaivannut. Vastauksena löytyy vain yksi talo: Suni eli Soini. Toiselle sijalle asettuisi Ollikkala, mutta se on perustettu vasta noin 1603. Muutoinkin Suni eli Soini, joka nykyisin on jakokunta nro 7 Liponkylässä, vaikuttaa sukurungoltaan niin vahvalta, että sen täytyisi olla yksi kulmakunnan kantasuvuista. Kun talonhaltijaluetteloiden mukaan Sunin talon ensimmäinen asuja on Suni (Sven) Leppäinen eli Lapvete¬läinen, tarkastellaan voivatko Ähtärinkylän Soinit olla suku, jonka kantaisä on tämä Suni eli Soini (Sven). 

Luetteloiden mukaan Suni Leppäinen eli Lapveteläinen oli isäntänä 1567-1606, Klemetti Suninpoika 1607-43 ja Klemetin vävy Yrjö Mikonpoika 1644-83. Kolme peräkkäistä isäntää oli niin pitkillä isännyysajoilla, että vaikuttaa todennäköiseltä, että Sunin ja Klemetin välissä on ollut yksi sukupolvi (Suni Suninpoika). Tutkitaan, antaako SAY viitteitä siitä, että olisi ollut kaksi peräkkäistä Suni-nimistä isäntää. Ruoveden asutuksen yleisluettelossa Ähtärinkylän asutustiedot (s. 60-61) ovat vuosina 1580-1620 varsin sekavasti esitettyjä. Huomattakoon ensin, että siellä mainitaan Klemetti Kukkomäki (Clem. Kuckoinmäki) jo vuosina 1613, 1615, 1617 ja muodossa Klemetti Soini vuonna 1616 (Clem. Soini).

Mitä tulee siihen, onko ollut kaksi Suni eli Sven-nimistä miestä, niin varmuudella toteaminen on vaikeaa. Sarjaksi esiintymiä maakirjasta saadaan ketjuttamalla Svenit eri kohdista:

Sim. Leppäinen 1 äyri 1567, Suenn Leppäinen 1 äyri 1568, Suen Leppäinen 1569-71, Sven Lapvetinen 1 äyri 1572-74, Sven Lapweden 1 äyri 1575-79, Swenn Lapveteläinen 1 äyri 1580, Sven ibm 1581-83, Sven Lappwäteläinen 2 äyriä 1584-85, Svenn Leppeinen 1 äyri 1586-90, 1592, Sven Lapuelainen 1 äyri 1597 (tiedot puuttuvat 1593-96 ja 1598-99, 1601, 1603), Swen Lapuetäinen 1 äyri 1600, Sven Leppäinen 1 talo 1 äyri 1602, 1604-1606. Vanhan Ruoveden alueella Suni-nimeä ei liene näihin aikoihin esiintynyt muualla. Etunimi tunnetaan Savossa, jossa esimerkiksi Juvalla oli 1560-luvun alussa Suni Antinpoika (sukunimetön).

Teoriassa on mahdollista, että isännän vaihdos on tapahtunut 1572, jolloin Suni Leppäistä olisi seurannut Suni Suninpoika, mutta tämä vuosi on liian varhainen, koska silloin oli kulunut vain viisi vuotta talon perustamisesta. Toinen mahdollinen ajankohta on 1584 vaiheilla, jolloin äyriluku on ollut korkeampi tai sen jälkeen, kun äyriluku on taas pienempi 1586. Kolmas mahdollinen ajankohta on 1590-luvulla tai noin 1600, jolloin tiedoissa on puutteita ja jolloin levottomista ja vaikeista ajoista johtuen seuraavan isännän isännyysaika on voinut jäädä lyhyeksi. 

Uudisasutusvaiheessa 1567-70 Ähtärinkylään tulivat seuraavat savolaissuvut: Laasoinen (talon myö¬hempi nimi Huikuri), Vihavainen (Nyyssölä ja Savola), Hynninen (Kaltiala eli Halttunen), Lapveteläinen/ Leppäinen (Lippo ja Suni, tarkemmin jäljempänä), Mursunen (Roponen), Kukkonen (Sorvari ja Kukkola) sekä myöhempään Källin taloon Antti Karpainen/Kaipiainen/Kopoinen (isäntä 1567-79), Antti Leppäinen (1580), Antti ibm (1581-83). 

Täydennetään SAY:n tietoja muista lähteistä. Vuoden 1571 hopeaveroluettelossa on peräkkäin Pekka Lappiuetinen, Paavo Laasoinen ja Simo Leppäinen. Simo maksoi hopeaveroa 3 mk 6½ äyriä. Hänellä oli kuparia 5 markan edestä, hevonen (arvo 10 mk), 2 lehmää, 3 lammasta ja 2 sikaa. Samasta luettelosta voi nähdä, että Lapveteläisiä oli myös Keuruun puolella Liesjärven kylässä ja ettei Leppäisiä löydy muualta. 

Omat muistiinpanoni alkuperäisistä veroluetteloista kertovat seuraavaa: Suni Leppäinen on v. 1587 saanut sakkoja 1 markan (syytä tai vastapuolta ei sanota). Hänen pitänee olla sama (vaikka ylösmerkinnöissä Simi Lippoinen), joka sai v. 1574 kuusi markkaa sakkkoja. Vuoden 1586 veroluettelossa (årliga ränttan) Ähtärin kylässä (Edziöö) asuu yhtä äyrinmaata Swenn Leppeinen, vuonna 1597 Suni Lapuelainen. Vuoden 1589 maantarkastuskirja kertoo, että Ähtärin kylässä oli 11½ äyrinmaata, jossa oli 8 asuttua ja 2 autiota manttaalia Kangasalan Toikkolan kylän entisellä erämaalla. Kahdeksasta asujasta mainitaan kuitenkin nimeltä vain Erkki Vihavainen ja Olavi Laasoinen. Vuoden 1600 tarkastusmaakirjassa Ähtärin kylässä (Etzsöö) on Swen Läppäinen ja Henrich Lappwätäläinen. Vuoden 1602 veroluettelossa (årliga ränttan) on Swen Läppäinen, vuoden 1608 kymmenysveroluettelossa Clemet Suensson ja Anders. Lappiweteläinen (kumpikin maksoi 4 kappaa ruista). 

Ns. Elfsborgin toisten lunnaiden luetteloissa 1610-luvulta saadaan seuraavat tiedot: v. 1614-15 Clemet Soini (1 pariskunta itsellisiä), 1616 Clement Soini yksi pariskunta (köyhiä), 1617 Clemet Edzeröö yksi pariskunta (köyhiä), 1618 Clemet Soini H: K: Mtz: Skytt ja Clemet Leppäinen ödhe ja 1619 Clemet Soini H: K: Mtz: Skytte ja Clemet Leppäinen afdragen ödhe. Vastaavalta ajalta veroluettelossa (skatte ock mantall book) v. 1616 on autiotalona Clemet Swensson (1 äyri, ei manttaalia), autioveroluettelossa Clemet Swensson 1 äyri ja kymmenysveroluettelossa Antti Lapveteläisen ja Antti Kellin välissä Clemet Soini, joka maksoi 6 kappaa (luultavasti ruista). Kaksi vuotta myöhemmin 1618 veroluettelossa on asuttuna Ähtärin kylässä (Eedzäro) Clemet Swenssonn, jolla on 1/4 manttalia, 1 äyri ja joka on kuninkaanmetsästäjä (H. K. M:ts. diurskytt). Mielenkiintoinen on vuoden 1624 tarkastusmaakirja, jonka mukaan Ähtärin kylässä oli peräti kolme kuninkaanmetsästäjää: Antti Kelli, Klemetti Suninpoika ja Klemetti Soini. Suninpojan talo oli uudelleen autio ja Antti Lapveteläisen talo oli autioitunut karkaamisen takia. Klemetti Soinin veroluvut olivat 2 lehmää, 1/3 taloa, 1/4 manttaalia ja 1½ äyriä. Sveninpojan vastaavat luvut 1 lehmä, - taloa, - manttaalia ja 1 äyri. Oli siis. olemassa kaksi Klemettiä, joista toinen oli Suninpoika ja toisella oli lisänimi Soini. Seuraavan vuoden voudintileissä on autiotiloja koskeva ”kort förslag”, jossa on mm: 

”Edzero Nielss Kuckoineuun - 1 ö(re) öde Erich Hindrichsson H. K. M:tz diurskått bruker däss, och försuarar för sitt skotterij”. Suomennettuna merkintä tarkoittaisi, että Ähtärissä Niilo Kukkoinmäen yhden äyrin autiota viljelee kuninkaanmetsästäjä Erkki Heikinpoika samalla kun vastaa metsästyksestään. Erkki Heikinpojan pitänee tarkoittaa Klemetti Soinia.

Vuonna 1628 Klemetti Soini (Edzaröö Clemitt Soijne) on saanut muutaman muun kanssa sakkoa kolme markkaa niskoiteltuaan myllytullirahojen maksussa. Ruoveden talvikäräjillä 31/1 1631 niskoittelusta (för tresko, at dhe huarken kommo till Boskaps och folcke schrifninghen eller till tinghett) sakotettiin kolmella markalla Klemetti Suninpoikaa (Swensson) Ähtäristä (i Edzssöö) ja Klemetti Soinia (Såijini ibid). Talvikäräjillä 2/2 1632 Klemetti (Säunij ibid) sai uudelleen 3 mk sakkoja ”för ogilla wäghar och broar”. Klemetin edellä on Ähtärinpohjassa (Edzarinpåhia) asunut Pekka Sorvari. Yllättävää on, että hän on samassa luettelossa vähän myöhemmin kuninkaanmetsästäjien joukossa, joita kaikkia sakotettiin 3 markalla. Vuonna 1634 kuninkaanmetsästäjien luetteloissa ei enää ole Klemetti Soinia eikä Suninpoikaa vaan Heikki Klemetinpoika. 

Vuonna 1634 on suoritettu tarkalta vaikuttava autiontarkastus. Siinä herättää huomiota Antti Lapveteläisen talo, jonka Erkki Heikinpoika haluaa ylösottaa. Hän on asettunut taloon v. 1632 ja on saanut takuumiehikseen Heikki Korpulaisen, Klemetti Heikinpojan Kahilasta (Clemeth Henrichsson i Kahila), Jaakko Laurinpoika Kukoinpohjan ja Olavi Nenoisen. Erkin tuli vielä hankkia käräjillä vahvistus. Edellinen vuosi 1633 oli yksi vuosisadan alkupuoliskon pahimmista katovuosista. Katoa tutkimaan asetetussa lautamiehistössä Ruovedeltä oli mm. Klemetti Heikinpoika Kahilasta. 

Vuodelta 1635 on olemassa tavallista monipuolisemmat lähteistöt. Silloin alkavat myös varsinaiset henkikirjat. Kylvöveroluettelon mukaan Klemetti Heikinpoika Kahilasta kylvi 4 1/4 kappaa eli saman verran kuin kylän muut isännät (Mikko Martinpoika ja Reko Markunpoika). Ähtärin kylässä Klemetti Suninpoika kylvi 2 tynnyriä ja Erkki Heikinpoika ½ tynnyriä. Heikki Klemetinpoika on kuninkaanmetsästäjien joukossa ja hän kylvi 2½ tynnyriä. Karjaveroluetelossa Kahilassa on Clemet Soini, jolla oli 1 tamma, 6 lehmää, 2 hiehoa, 4 lammasta ja sika. Talossa oli myös Yrjö-niminen itsellinen, jolla oli kaksi lehmää. Ähtärin kylässä Heikki Klemetinpojalla oli hevonen, elikko, 3 lehmää 2 hiehoa, 4 lammasta ja sika. 

Näistä muistiinpanoista voidaan joka tapauksessa päätellä, että Klemetti Soini on eri henkilö kuin Klemetti Suninpoika ja on patronyymiltään Heikinpoika. Klemetti Soini mainitaan ensimmäisen kerran v. 1614, oli aluksi kuninkaanmetsästäjä ja sittemmin myös talollinen. Ähtärissä hän on vielä talvella 1631 ja ilmeisesti vielä talvella 1632, mutta on Kahilassa viimeistään v. 1634. Muutto Kahilaan merkitsi luopumista kuninkaanmetsästäjän toimesta. Toiseksi näyttää selvältä, että Ähtärinkylään 1567 asettunut Suni eli Soini oli Leppäisen sukua ja että Lapveteläinen-nimi hänen yhteydessään on väärinkäsitystä. Tukea sille, että olisi ollut kaksi Sunia, ei löydy, joten Klemetti Suninpoika olisi hänen poikansa, syntynyt ehkä Ähtärissä 1570-luvulla tai vasta n. 1580. Hänen veljekseen voisi päätellä patronyymin nojalla v. 1635 Kukkomäessä itsellisenä henkikirjoitetun Matti Suninpojan (Madz Swensson, hustru item).

Ainoa järkeenkäypä Soini-nimen selitys. Ähtärinkylässä on, että se johtuu Suni Leppäisen etunimestä. Koska Klemetti Soini oli Heikinpoika, niin pitänee olettaa, että Sunin vanhin poika oli Heikki, joka ei näy lähteissä (ellei tämä ole sama kuin Heikki Lapveteläinen, isäntä Lipposen talossa 1597-1606). Tukea tälle oletukselle saadaan siitä, että 1600-luvulla kylässä oli muitakin Soini-nimisiä, joiden täytyy olla ollut sukulaisia. Erkki Heikinpoika, joka 1634 asutti Hynnisen autiotalon ja jota Klemetti Heikinpoika takasi, on käyttänyt myös Soini-nimeä (SAY 1637-38). Siten on oletettava, että hän oli Klemetin veli. Erkin talo jäi sitten autioksi ja sitä viljeltiin yhdessä Sunin talon kanssa. Vuonna 1653 isännäksi tuli Yrjö Yrjönpoika Soini, jonka vanhemmat olivat Yrjö Heikinpoika Soini eli Hynninen ja Maisa. Yrjö muutti äitinsä ja perheensä kanssa v. 1667 Inkerinmaalle. On oletettava, että on ollut Heikki (Soini), jolla oli kolme poikaa Klemetti, Erkki ja Yrjö ja jonka itse täytyisi olla Suni Leppäisen poika.

Oheinen karttaote on vuodelta 1747 ja siinä näkyvät Ähtärinjärven pohjoisosat. Ylimpänä on Alajärven pitäjään kuulunut Soininkylä. Maanselän Ruoveden puolella erottuvat selvästi talot Kukkomäki, Suni ja Huikuri ja kolmen läänin raja Iironjärvellä. Ähtärijärveä pitkin ja siitä lounaaseen vesireittejä myöten pääsi Toisvedelle. 

Jäljempänä perhetaulumuotoisessa esityksessä otetaan lähtöhenkilöksi Suni Leppäinen eli Lapveteläinen siitä huolimatta, että sukurungon alkuosa joudutaan varustamaan kysymysmerkeillä. Suku olisi siten ollut alkuaan Lapveden Leppäisen sukua, joka muutti 1560-luvulla Ruoveden erämaapitäjän Ähtärin kylään, jossa yhden pojan jälkeläiset alkoivat käyttää Soini-nimeä, ja toisen pojan asumaa taloa alettiin kutsua Suniksi. Edellinen sukuhaara asutti autioitumisen vaivaaman Kukkomäen ja vuosikymmentä myöhemmin yhden talon Toisveden Kahilassa. Kukkomäestä käsin suku on levinnyt 1600-luvun puolivälissä Ulvilan seudulle, 1600-luvun jälkipuolella Huikurin taloon ja perusti Iiron talon.

Lipposen talon asutushistoriaa

Edellä on tarkasteltu Ähtärinkylässä Sunin ja Kukkomäen varhaisinta asutushistoriaa, mutta Lapveteläisen suvun kannalta on otettava vielä huomioon talo, joka sai 1659 isännäksi tulleesta Lauri Lipposesta nimen Lipponen. Lipponen on jakokunta nro 4 Lehtimäen Lipon kylässä. Talon perusti 1567 eli samana vuonna kuin Sunin talon perustettiin Pietari Lapveteläinen. Kun on savolaisesta muuttajasta kysymys, niin ehkä etunimi pitäisi normaalistaa muodossa Pekka. Pekka Lapveteläisen talo oli kahden äyrin talo 1567-68. Puolet siitä lohkaistiin v. 1569 Olavi (ehkä olisi normaalistettava Olliksi) Laasoiselle. Laasoisen puoli sai sittemmin nimen Huikuri. Huikuri tuli Kukkomäen suvulle v. 1681 (vrt perhe 8). 

Hyvän alun jälkeen Pekka Lapveteläisen talo 1580-luvulla autioitui, ehkä noin 1588, ja oli autio kymmenkunta vuotta. Seuraava isäntä Heikki Lapveteläinen mainitaan 1597-1605. Häntä seurasi Antti Lapveteläinen 1606-30, jolloin talo taas autioitui. Nyt voidaan tehdä joitakin jossitteluja. Kun kaksi Lapveteläistä tulee samana vuonna uudisasukkaaksi samalle seudulle, he voisivat olla veljeksiä. Siis Pekka voisi olla Suni Seppäisen eli Lapveteläisen veli. Voisiko ajatella, että Heikki ei ollut Pekan poika, koska autioitumiskausi oli pitkähkö. Silloin voisi ajatella, että Heikki olisi ollutkin veljenpoika eli Suninpoika. Tällöin löydettäisiin puuttuva rengas Klemetti Heikinpojan ja Suni Leppäisen eli Lapveteläisen välistä. Peräkkäisen isännyyden nojalla, jota autioituminen ei katkaissut, Heikin seuraaja Antti Lapveteläinen olisi ollut hänen poikansa. Kun tähän yhdistetään edellämainittu tieto Järviseudun historiasta, että Lapveteläisten suvun autioksi jättämään taloon asettui 1635 Erkki Antinpoika Soini, tämä Erkki voisi olla Antti Lapveteläisen poika, ja Soini-nimi osoittaisi samalla hänen olevan Sunin jälkeläisiä.

Savolainen muuttaja: Leppäinen ja/tai Lapveteläinen?

Savossa tunnetaan jo vanhimpien maakirjojen aikoihin v. 1540 sekä Leppäisen että Lapveteläisen suvut. Molempien sukujen tyyssija näyttäisi olleen Juvan Joroisten neljänneksessä, jossa heitä on kolme perhekuntaa. Lapveteläisiä on lisäksi yksi perhe Pellosniemen Pitkälahden neljänneksessä ja 1548 yksi perhe Tavinsalmella. Leppäisiä on lisäksi yksi perhe Rantasalmen samannimisessä neljänneksessä ja peräti neljä perhettä Tavinsalmella. Melko tavalla samoilla seuduilla Savossa Leppäiset ja Lappvetiset ovat Savossakin oleskelleet. Vuoteen 1562 mennessä Lapveteläisiä tuli yksi perhe lisää sekä Juvalla että Säämingissä ja Tavinsalmella heitä oli jo neljä perhettä. Leppäisiä on silloin 6 perhettä ja kaikki ovat Tavinsalmen Saamaisten neljänneksessä! Vuoteen 1614 mennessä tilanne on kehittynyt siten, ettei Lapveteläisiä  ole enää Joroisilla ja että peräti 12 perhettä löytyy Tavinsalmelta (5 muualta Savosta). Tänä aikana Leppäisten lukumäärä ei ole muuttunut mitenkään. Savon ja Ruoveden välissä sijaitsevassa Rautalammin suurpitäjässä Leppäisiä ja Lapveteläisiä on tilastoitu vasta v. 1606. Leppäisiä muutti huomattava määrä Pohjois-Pohjanmaalle, jossa heitä on jo 1565 kolme perhettä, Kainuussakin yksi perhe 1563. Savon historia kertoo, että Joroisten Häyrilästä on toinen Lapveteläisistä muuutanut pysyvästi takamailleen (ilmeisesti Suonenjoella, arviokunta 639). 

Sukunimi Leppänen selitetään ainakin Leppävirralla johtuvaksi verta tarkoittavasta sanasta leppä eikä puun nimestä. Lapveteläinen on heimonimi samaan tapaan kuin sukunimet Karjalainen tai Jääskeläinen ja kertoo Karjalan puolelta Lappeen kihlakunnasta saapuneesta tulokkaasta.  

Mikä voisi olla Ähtärinkylään muuttaneen Suni Leppäisen kotiseutu Savossa vaatisi yksityiskohtai-sempaa tutkimusta, johon tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta, todennäköisin arvio näillä tiedoilla on Juvan Joroinen. Sitävastoin voidaan kysyä, onko mahdollista, että Leppäiset olisivat Lapveteläisiä. Tällainen mahdollisuus selittäisi hyvin, miksi Ähtärin kylässä käytetään toisinaan nimeä Leppäinen ja toisinaan Lapveteläinen. Näin on syytä olettaa, koska muulla tavalla ei ole selitettävissä nimikirjavuus Suni Leppäisen eli Lapveteläisen kohdalla. Voisi kuvitella, että suvun jäsen esittelisi itsensä seuraavaan tapaan: mie olen niitä Lappveden Leppäisiä. Kun samassa kyläkunnassa Lapveteläisiä oli monta, niin Sunin pojanpoikia olisi alettu kutsua Soineiksi. 

Kukkomäestä Porin seudulle

Turkulainen Matti Toivola on kiinnittänyt huomiota siihen, että Porin ja Ulvilan seuduille on vuoden 1650 vaiheilla asettunut kaksi veljestä, jotka mitä todennäköisimmin ovat lähteneet Ähtärinkylän Kukkomäestä. Heikki Klemetinpoika asettui Lassilan Savolle ja Matti Klemetinpoika Tuorsniemelle. Heistä polveutuu Porin seudulla useita sukuja, jotka ovat käyttäneet asumiensa talojen mukaisia nimiä, mutta myös Paluksen Walli-suku, jota on tutkinut Harry W. Walli. 

Heikki ja Matti Klemetinpoikia näytetään Ulvilan seuduilla pidetyn suvultaan savolaisina, joka ilmeni lisäniminä Savo ja Savolainen. Edellä esitetyn valossa tämä pitää hyvin paikkansa. Vahvempi todiste olisi ollut Soini-nimen käyttäminen. Tosin Matti Toivola on kiinnittänyt huomiota siihen, että 1600-luvun alkupuolella Lassilan Savon kohdalla on samoja henkilönnimiä kuin Pomarkun Soinilla, kunnes Heikki Klemetinpoika sinne asettuu (1656). Nähdäkseni yhteys Kukkomäessä olleisiin samannimisiin veljeksiin on vahvalla pohjalla, koska kaikki muut tiedot sopivat hyvin yhteen vaimojen nimiä myöten. Perimätiedon mukaan he olivat veljeksiä ja Hugo Lagströmin tietojen mukaan Matti Klemetinpoika olisi tullut Ruovedeltä. Siten heidän perheensä on otettu mukaan alla olevaan sukutaulustoon.

Lapveden Leppäisen suku eli Soini ja Suni

Perhe 1.

I Suni eli Soini (Sven) LEPPÄINEN eli LAPVETELÄINEN

s. todennäköisesti Savossa, ehkä Juvan Joroisilla, viimeistään 1540-luvulla, elossa 1606. Hän muutti Savosta Ruoveden erämaapitäjään ja perusti sinne Ähtärinkylään talon, joka hänestä sai sittemmin nimen Suni, talollinen siellä 1567-1606. — Pso. N.N.

II Lapsia (s. todennäköisesti Savossa)

? Matti Sveninpoika, talollinen Pietarsaaren pitäjässä 1576-1612.  

? Heikki Suninpoika s. arviolta 1560-luvulla, perhe 2 (Soini).

? Suni Suninpoika s. arviolta viimeistään n. 1560, perhe 9 (Suni).

Suni eli Soini (Sven) Leppäinen eli Lapveteläinen Pekka Lapveteläinen

talollinen Ruoveden Ähtärinkylässä talollinen Ähtärinkylässä

1567 - n. 1600 (Suni) 1567 - n. 1588

| (Lipponen)

? ? ?

Matti Sveninpoika Heikki =? Lapveteläinen Suni Leppäinen

taloll. 1576-1612 talollinen Ähtärinkylässä talollinen n. 1600-06

(Keisarin talo) 1597-1605 (Lipponen) Ähtärinkylässä (Suni)

  | |

?Antti Klemetti Heikin- pso Elina Erkki Hei- Yrjö Klemetti pso Elina Matti pso Aune

Lapvete- poika Soini Olavin- kinpoika Heikin- Suninpoika | Martin- Suninpoika Matin-

läinen kuninkaanmets. |  tytär Soini taloll. poika tal. Ähtäri | tytär main. tytär

taloll. ja talollinen | Ähtäri Soini 1607-1643 | 1635,1637

1606-30 (Kukkomäki) | 1634-38 pso |

(Lippo- 1613-32, Toisvesi | pso 1 Silja Maisa Suni eli Soini

 nen) 1633-39 (Soini) | 2 Helka

? |

Erkki Heikki Matti Juho pso  1 Vappu Erkki pso Marketta

Antin- Kukkomäen Soinin is. Soini 2 Anna Kukkomäki | Matintytär

poika is. 1631-46 1640-46 talollinen. | Tapanin- talollinen |

Soini pso Maalin pso Maisa 1647-79 | tytär 1647-67 |

main. | | | Ähtärinkylän

1635 Lassilan Savo Tuorsniemen Toisveden Soini Kukkomäki

(Ulvilassa) Savo (Ulvilassa) (Virroilla) (Ähtärissä)

Perhe 2.

II Heikki (Suninpoika ?) LAPVETELÄINEN?

s. Savossa arviolta 1560-luvulla, (vanh.  perhe 1?). Hän voisi olla se Heikki Lapveteläinen, joka oli talollinen Ähtärissä 1597-1605, talossa, jonka myöhempi nimi on Lipponen. Kuten tekstiosassa on selitetty, hän otaksuttavasti asettui vuosikymmenen autiokauden jälkeen setänsä Pekka Lapveteläisen taloon. Pso N.N.

III Lapsia (s. luultavasti Ruovesi )

? Antti (Anders) LAPVETELÄINEN, s. ehkä 1680-luvulla. Hän oli Heikki Lapveteläisen (isänsä?) jälkeen talollinen Ähtärinkylässä (Lipponen) 1606-1630, jonka jälkeen talo autioitui eli tuli ainakin veronmaksukyvyttömäksi. Seuraavan isännän, isäntänä 1634-38, Lauri Martinpoika Laukkasen vaimo oli Elina Antintytär, joten tämä olisi voinut olla vävy, mutta talo autioitui uudelleen ja liitettiin yhdysviljelyyn Hynnisen eli Halttusen kanssa. 

Klemetti (Clemet) Heikinpoika SOINI, s. viimeistään 1580-luvulla, perhe 3 (Soini ja Kukkomäki).

? Erkki (Erik) Heikinpoika SOINI, joka oli talollinen Ruoveden Ähtärinkylässä 1634-1638, talossa, jolla myöhemmin oli nimi Hynninen eli Kaltiala eli Halttunen. Talo jäi autioksi ja oli toistakymmentä vuotta yhdysviljelyssä Sunin talon kanssa. Pso 1 Silja (Sijssla) Olavintytär, mainitaan 1635, 2 Helka Pietarintytär, mainitaan 1637-38. Erkillä oli ainakin poika Klemetti Erkinpoika, joka mainitaan (SAY) 1639.

Yrjö (Jöran) Heikinpoika SOINI, ei ole tiedossa missä hän on asunut. Pso Maisa ja poika Yrjö (Jöran) Yrjönpoika SOINI, joka otti Sunin kanssa yhdysviljelyssä olleen Hynnisen talon 1652 asuttavakseen ja asui sitä kunnes. muutti äitinsä ja perheensä kanssa Inkerinmaalle 1667. Talon seuraavaksi asujaksi tuli Tuomas Kaltiainen.

Perhe 3.

III Klemetti (Clemet) Heikinpoika SOINI

s. mahdollisesti Ruovesi ja viimeistään 1580-luvulla, on elossa vielä 1643, (vanh. perhe 2). Hän oli talollinen Ruovedellä, ensin Ähtärinkylän Kukkomäen isäntä 1620-1630 ja sitten Toisveden kylässä 1633-1639 talossa, joka hänen lisänimestään sai nimen Soini. Hän toimi ns. kruununmetsästäjänä asuen Kukkomäessä ainakin jo 1613, myös lautamiehenä 1636 ja hänet mainitaan (SAY) Toisveden kylässä isänä vielä 1643.

Pso Elina (Elin) Olavintytär, joka mainitaan (SAY) vaimona 1635 ja 1638. 

IV Lapsia (s. todenn. Ruovesi)

Heikki (Henrik) Klemetinpoika SOINI eli KUKKO s. viimeistään n. 1610, perhe 4 (Lassilan Savo). 

Matti (Matts) Klemetinpoika SOINI s. viimeistään 1610-luvun alussa, perhe 5 (Tuorsniemen Savo).

Juho (Johan) Klemetinpoika s. arviolta 1610-luvulla, perhe 6 (Soini).

Erkki (Erik) Klemetinpoika s. arviolta 1610-luvun lopulla, perhe 8 (Kukkola eli Kukkomäki).

Perhe 4.

IV Heikki (Henrik) Klemetinpoika SOINI eli KUKKO/ SAVO

s. todennäköisesti Ruovesi ja viimeistään n. 1610, k. Ulvila 1673, haud. 29.3, (vanh. perhe 3). Hän oli talollinen Ruovedellä, isänsä jälkeen Ähtärinkylän Kukkomäen isäntä 1631-1646, muutti sitten Ulvilaan, jossa oli Noormarkun Lassilan (Klåsmark) kylässä talollinen 1656-1670.

Pso Maalin (Magdalena) Antintytär, s. n. 1612, k. Ulvila 1691, haud. 28.2. Hänet mainitaan (SAY Ruovesi) vaimona 1637, 1639, 1645-46 ja vuoden 1642 henkikirjassa sekä Lassilassa 1656-70.

V Lapsia (s. vanhemmat Ruovesi, nuoremmat Ulvila)

Anna Heikintytär, joka mainitaan tyttärenä 1656 ja joka avioitui Karkkuun.

Riitta (Brita) Heikintytär, joka mainitaan tyttärenä 1658- 1660, 1663, 1665.

Marketta Heikintytär, joka mainitaan tyttärenä 1663 ja 165. Pso Ulvila 7.10.1666 Juho Antinpoika Mouhijärven Niemen kylästä.

Matti (Matts) Heikinpoika s. n. 1640, joka mainitaan poikana 1665 ja josta tuli Lassilan Savon seuraava isäntä.

Yrjö (Jöran) Heikinpoika, joka mainitaan poikana 1670, perheellinen.

Antti (Anders) Heikinpoika s. n. 1645, joka mainitaan Lassilan Savossa 1671-72. Pso Kerttu, mainitaan 1672.

Kaarina (Karin) Heikintytär, s. n. 1649, elossa 1712. Pso Ulvila 3.2.1677 Yrjö (Jöran) Matinpoika Paavola Paluksen kylästä, s. n. 1649, k. 24.10.1732. Yrjö oli Porvari Porissa. Heidän lapsensa käyttivät Pahlman-nimeä.

Maria Heikintytär s. n. 1653, joka mahdollisesti on se Maria Heikintytär, joka 1704 oli sotamies Mikko (Mickel) Tuomaanpojan vaimona Lassilassa.

Perhe 5.

IV Matti (Matts) Klemetinpoika SOINI/ SAVO

s. todennäköisesti Ruovesi ja viimeistään 1610-luvun alussa, elossa 1667, (vanh. perhe 3). Hän oli talollinen Ruovedellä, Toisveden kylän Soinin isäntä 1640-1646. Hänet mainitaan (SAY) siellä poikana jo 1635 ja on isäntä ruodutusrullassa 1637. Hän oli lautamies Ruoveden ja Keuruun käräjillä v. 1645-47. Hän muutti Ulvilaan, jossa asui Tuorsniemen Savon talossa 1657-67.

Pso Maisa Yrjöntytär (Malin Jönsdr 1635, Maisa Jörensdr 1637-39, 1643, Maisa 1644-46), joka mainitaan vaimona 1635-1646, sittemmin Ulvilassa.

V Lapsia (s. Virrat)

Tapani (Staffan) Matinpoika, joka oli Tuosniemen Savon isäntä isänsä jälkeen 1668-1673, k. Ulvila 25.4.1715. Pso Kreeta, k. 1672. Hänellä oli ainakin poika Tuomas.

Pertti (Bertil) Matinpoika.

Yrjö (Jöran) Matinpoika, perheellinen.

Perhe 6.

IV Juho (Johan) Klemetinpoika SOINI

s. Ruovesi arviolta 1610-luvulla, elossa 1679, (vanh. perhe 3). Hän oli talollinen Virroilla, Toisveden kylän Soinin isäntä 1647-1679. Hänet mainitaan (SAY) veljenä Kukkomäessä 1639, Toisveden kylässä 1643-46 ja sittemmin isäntänä. Talo oli varsin suuri, ½ manttaalia.

Pso 1 arviolta v. 1645 Vappu (Walborg), joka mainitaan vaimona 1646-1661.

Pso 2 arviolta v. 1662 Anna Tapanintytär, joka mainitaan vaimona 1663-1683 (SAY) ja leskenä Ruoveden syyskäräjillä 1686. Mainituilla käräjillä Matti Juhonpoika tuomittiin maksamaan äitipuolelleen Anna Tapanintyttärelle tämän perintöosuus 16 taalaria 17 äyriä hopearahassa, joka hänelle oli suoritetussa perinnönjaossa langennut Juho Klemetinpojan jälkeen. 

V Lapsia (s. todenn. Virrat)

1 Matti (Matts) Juhonpoika s. n. 1645, perhe 7 (Soini).

1 Pekka (Pehr) Juhonpoika s. 1640-luvulla, elossa 1698. Hänet mainitaan Soinin talossa veljenä ja itsellisenä 1667-1698, isäntänä 1685! Pso Aune (Agneta), joka mainitaan piikana 1678 ja vaimona 1679-1704. Pekka lienee ollut elossa vielä 1704, koska häntä ei sanota leskeksi, oli ehkä joutunut sotilaaksi?

1 Anna Juhontytär s. n. 1650. Hänet mainitaan Soinin talossa tyttärenä 1670-74.

1 Pirkko (Brita) Juhontytär s. n. 1650. Hänet mainitaan Soinin talossa tyttärenä 1671-73.

1 Maria  Juhontytär s. 1650-luvulla. Hänet mainitaan Soinin talossa tyttärenä 1677-79. ?Pso Hannu (Martinpoika?), joka oli renki Ikkalassa 1681-83.

(1 ?) Yrjö (Jöran) Juhonpoika s. 1660-luvun alussa. Hän oli sotamies vuodesta 1682. Pso ? Sofia (Sophia), joka mainitaan sotamiehen (ei nimeä, SAY) vaimona 1694-96.

Perhe 7.

V Matti (Matts) Juhonpoika SOINI

s. Virrat n. 1645, elossa 1697, (vanh. perhe 6). Hän oli talollinen Virroilla (Ruovedellä), Toisveden kylän Soinin isäntä 1680-1697. Hänet mainitaan Soinin talossa poikana jo 1665 alkaen ja Ruoveden talvikäräjillä 1692.

Pso 1 n. 1666-70 Kerttu (Gertrud), joka mainitaan vaimona 1671-1674 ja ehkä vielä 1675 (ei nimeä). Hän oli mahdollisesti kotoisin Toisveden kylän Yli-Ikkalan talosta.

Pso 2 n. 1677 Maria, joka mainitaan vaimona 1678-1697.

VI Lapsia (s. Virrat)

1 Antti (Anders) Matinpoika SOINI, s. arviolta 1670-luvun alussa ja hänet mainitaan Soinin talossa poikana 1693-1697. Pso ? Kaisa, joka mainitaan talossa vaimona 1697. Mahdollisesti Antti ja ehkä myös Kaisa kuolivat v. 1697 ellei ole sama kuin nuoremman veljen Heikin vaimo?

1 Kaisa Matintytär s. 1670-luvun alussa, joka mainitaan (SAY) Soinissa tyttärenä 1694 ja ehkä vielä 1695-96, jolloin nimiä ei mainita.

1? Heikki (Henrik) Matinpoika s. ehkä n. 1675, Toisveden kylän Soinin talon isäntä 1698-1729 ja taloa sittemmin asineen suvun kantaisä. Talo jaettiin 1700-luvun lopulla veljesten kesken Ala-, Keski- ja Ylä-Soiniksi, joista Ala-Soini ja Ylä-Soini ovat yhä samalla suvulla. 

2 Maria Matintytär s. ehkä 1680-luvun alussa. Hänet mainitaan Soinin talossa tyttärenä 1704-1711.

Perhe 8.

IV Erkki (Erik) Klemetinpoika SOINI eli KUKKOMÄKI, s. arviolta 1610-luvun lopulla, (vanh. perhe 3). Hän oli Ulvilaan muuttaneen veljensä Heikin jälkeen Ähtärinkylän Kukkomäen isäntä 1647-1667. Hänen aikanaan Ähtäristä muodostui Ruoveden yhteyteen kappeliseurakunta 1650. Tätä ennen Erkki Klemetinpoika oli Pietarsaaren käräjillä 4/1 1644 lupaa ylösottaa Lehtimäeltä talo, joka oli 10 vuotta ollut autiona edellisen asujan Matti Mattisen jälkeen. 

Pso (viimeistään 1642) Marketta Matintytär (SAY:ssa 1643 Maisa, 1646 Brita, 1652 Lisa, 1656-68 Marg.). Se, että hän oli Marketta Matintytär selviää tuomiokirjoista, jossa luetellaan Erkki Klemetinpojan ja Marketta Matintyttären kaikki täysi-ikäisiksi eläneet lapset. 

V Lapsia (s. todennäköisesti Ruovesi) 

Heikki (Henrik) Erkinpoika KUKKOMÄKI (eli Kukonmäki), s. viimeistään 1640-luvun alussa. Hän oli isänsä jälkeen Ähtärinkylän Kukkomäen isäntä 1668-1685. Hänet mainitaan (SAY) poikana ensimmäisen kerran 1660. Pso Marketta Erkintytär. Heistä polveutuu taloa myöhemmin asunut suku. Talo jakautui 1700-luvulla useampaan osaan.

Matti (Mattz) Erkinpoika IIRO, s. ehkä 1640-luvulla, mainitaan (SAY) poikana 1665. Hän perusti Iiro-nimisen uudistilan Iironjärven rannalle (vrt karttaa edellä) ja oli siellä isäntä 1676-97. Pso Anna.

Tuomas (Thomas) Erkinpoika HUIKURI, s. ehkä n. 1650, mainitaan (SAY) poikana 1669. Hän oli Ähtärinkylässä Huikurin talon isäntä 1681-1702. Pso Vappu (Walborg), joka mainitaan 1674 alkaen.

Sipi (Sigfridh) Erkinpoika PARANTAINEN, s. ehkä 1650-luvulla. Hän perusti kotitalonsa Kukkomäen lähistölle Iirojärven rannalle uudistilan, joka sai nimen Parantainen (Parantaja), ja oli siellä isäntä 1678-96. Pso Anna. Hänen poikansa saattaisi olla Sipi Sipinpoika Iiro, joka oli Iiron isäntä 1723-36.

Yrjö (Jöran) Erkinpoika s. ehkä 1650-luvulla, mainitaan poikana 1671 alkaen, elossa 1686. Mahdollisesti hän on se Yrjö Erkinpoika, joka oli Parantaisen isäntä Ähtärinkylässä Sipi-veljen jälkeen 1697-1704, pso Vappu.

Erkki (Erik) Erkinpoika IIRO, s. ehkä 1660-luvulla. Hän oli Ähtärinkylässä seppä ja 1697-98 isäntä Lipposen talossa, muutti sieltä Matti-veljen perustamaan Iiron taloon, jossa on isäntä ainakin vielä 1712. Isonvihan aikana talo autioitui.

Marketta (Margareta) Erkintytär, elossa 1686.

Perhe 9.

II Suni (Suninpoika?) LEPPÄINEN eli LAPVETELÄINEN

s. Savossa viimeistään n. 1560, (vanh. perhe 1?), talollinen (Suni) Ruoveden Ähtärinkylässä n. 1600-1606. Pso N.N.

III Lapsia (s. luultavasti Ruoveden Ähtärinkylä)

Klemetti (Clemet) Suninpoika, s. arviolta 1570-luvulla tai viimeistään n. 1580, perhe 10.

Matti (Matts) Suninpoika s. arviolta 1500-luvun lopulla, elossa 1637, itsellinen Ähtärin kylässä. Pso Aune (Agnes) Matintytär, joka mainitaan vaimona 1635 ja 1637.

Perhe 10.

III Klemetti (Clemet) Suninpoika (SUNI), s. mahdollisesti Ruovesi, arviolta 1570-luvulla tai viimeistään n. 1580, elossa 1643, (vanh. perhe 9). Hän oli talollinen Ruoveden Ähtärinkylässä 1607-1643. Talo sai sittemmin nimen Suni. Hän toimi myös kuninkaanmetsästäjänä 1610- ja 1620-luvuilla. 

Pso Elina (Elin) Martintytär, joka mainitaan (SAY) vaimona 1635. 

III Lapsia (s. todennäköisesti Ruovesi)

Kirsti (Kirstin) Klemetintytär (SUNI) s. arviolta n. 1610, elossa 1639, mutta kuoli ennen v. 1643. Pso n. 1637 Yrjö (Jöran) Mikonpoika, josta tuli talon seuraava isäntä, isäntänä 1644-83. Yrjön toinen vaimo oli Liisa Yrjöntytär ja kolmas vaimo Vappu. Sunin myöhemmät asujat ovat Yrjön jälkeläisiä, mutta ei ole varmaa, että he olisivat Kirstin jälkeläisiä. Ikäsuhteiden perusteella arvioiden seuraava isäntä Tuomas Yrjönpoika (isäntänä 1684-1702) oli Yrjön toisesta aviosta.

Suomenselän kuningas

Vastaus alkuperäiseen pääkysymykseen on, että Soinin pitäjä on saanut nimensä Suni eli Soini (Sven) Leppäisestä eli Lapveteläisestä, josta polveutuu laajalle levinnyt suku. Suku on aikoinaan ollut hyvin vahva. Tästä kertoo myös Samuli Paulaharjun muistiin merkitsemä perimätieto: 

”Mutta kaukana Soinin mäkisillä metsäperillä hallitsi Iso-Soini, mahtava mäkien isäntä, jolla oli sata lehmää ja tuhannen lammasta. Täällä olikin ylpeät maat hallittavina: korkeita mäkiä ja niiden välissä avaroita metsiä, järviä ja jokia. Vesi täältä veti Hämeeseen ja Pohjan puoleen, ja Hämeen vanha rajamerkki, iso Iiroonkivi, oli erämaassa Iiroonjärven luoteiskolkassa. Oli täällä kerran itse kuningaskin vaeltanut, leväh¬tänyt leveällä Kuninkaankivellä, rimpisen Kuninkaansuon selällä sekä liikkunut Kuninkaanjoella …”

Ruotsi-Suomen kuninkaan liikkumisesta näillä tiettömillä erämailla ei ole todisteita. Olisi houkuttelevaa ky¬syä, onko Kuningas-kantaisella nimistöllä yhteyttä kuninkaanmetsästäjien ammattikuntaan. Ainakin vielä 1600-luvulla nämä olivat seutuja, jossa sotaväen edustajat liikkuivat hyvin varovaisesti, metsästäjät olivat ”kuninkaita” metsissään. Soinin pitäjän Kuningas-nimet ovat kuitenkin peräisin ainakin 1500-luvulta, koska Kuninkaanjoki mainitaan ensimmäisen kerran kylänä v. 1568. Kun nimi on joennimi ja varsin varhain myös kylännimi, se voi olla hyvin vanha. Silloin se voinee viitata joko esihistoriallisiin talonpoikaiskuninkaisiin ja heidän Kuningas-nimeä käyttäneisiin jälkeläisiinsä, joiden eräretket suuntautuivat Suomenselälle. Kunin¬gas-nimeä löytyy Pirkkalan Naistenmatkan kylästä jo 1460. 

Karl Frosteruksen tytär Vappu

Tiedonanto, Genos 1/2003, s. 41-42.

Frosterus on melko tunnettu suomalainen pappissuku, joka polveutuu Hailuodon kirkkoherrana kuolleesta Ericus Frosteruksesta. Suku vaikutti Ruoveden seuduilla 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Ruo¬vedellä vaikuttaneet perheet on sukututkimuskirjallisuudessa (erityisesti Berg¬holm) puuttellisesti esitettyjä. Helpottaakseni tulevia tutkijoita lähetän tässä joitakin lisätietoja. 

Bergholmin kirjassa Ähtärin kappalaisena vuonna 1701 kuollut Karl Frosterus esitetään huonomaineisena ja perheettömänä. Perheetön hän ei ainakaan ollut. Henkikirjoissa (SAY mukaan) hänellä on vaimona Kaa¬rina Jaakontytär 1657 alkaen ja vielä vuonna 1701. Heillä oli ainakin neljä täysi-ikäiseksi elänyttä ja avio¬liiton solminutta poikaa (Jaakko, Erkki, Juho ja Sakari) ja ainakin kolme, mahdollisesti neljä, tytärtä (Kaa¬rina, Beata, Vappu ja ehkä myös Maria). Pojista on tietoja vielä 1700-luvun ensimmäisiltä vuosilta, mutta sitten tiedot päättyvät. Ainakin Sakarista tuli Hyvösen nimeä käyttänyt sotilas ja hän kuoli jo 9.1.1703. 

Kaarina-tyttärestä ei ole muuta tietoa kuin, että hänet on henkikirjoitettu tyttärenä 1673-74. Beata vihttiin Ruovedellä Olavi Olavinpoika Storminiemen kanssa 20.8.1683. Ruotujakolaitosta järjestettäessä Storminie¬mi otettiin kapteenin virkataloksi. Olavi, joka oli Ruoveden ensimmäisen kirkkoherran sisaren pojanpoika, joutui muut¬tamaan talosta pois. Mahdollisesti appensa ansiosta hän pääsi Ähtärin lukkariksi, jona hänet mainitaan 1692-1704 oltuaan vuosina 1688-91 Frosteruksen perheessä vävy. 

Henkilö, jonka takia tätä tiedonantoa ryhdyin kirjoittamaan, on Karl Frosteruksen kolmas tytär Vappu (Walborg). Lukiessani Ruoveden kirkonarkiston vanhimpia mikrofilmattuja osia vastaan tuli pykälä piispan¬takastuksen 11.2.1737 pöytäkirjasta: 

"Anno 1737 d. 11 Februarii skedde Visitatio Episcopalis uti Ruovesi Moderkyrckia, dijt ock Capell-församlingarne ifrån Curu, Wirdois och Etzäri sammankallade...

11o Framsteg Bonden Matts Thomasson if:n Wirdois Sipilä, och ansökte om befrielse för de honom påförda mullpenningar för hans afledne Moders lägerställe, såwida bem:te hans afledne Moder warit Prästedoter af denne försam:n hwaruppå swarades, at sådant ei kan bewiljas emot wanligheten, som är, at Prästebarn allenast så länge niuta fritt lägerställe, som de äro och aflida hos sine föräldrar."

Virtain Sipilästä talollinen Matti Tuomaanpoika pyysi vapautusta edesmenneen äitinsä hautausmaksusta. Hän perusteli tätä sillä, että äiti oli ollut papin tytär. Vapautusta ei myönnetty, koska sääntö oli voimassa vain niin kauan kuin papin lapset asuivat vanhempiensa luona. Mutta sitä, että Matin äiti oli papin tytär, ei kiistetty. Kuka hän oli? Henkikirjojen mukaan hän oli Vappu (Walborg). Patronyymiä en ole löytänyt lähteis¬tä. Virtain vanhimman rippikirjan, isäntäluetteloiden ja henkikirjojen avulla tiedetään, että Matti Tuo¬maanpoika syntyi vuonna 1698. Hänen isäntä oli talollinen Tuomas Juhonpoika Sipilä. Äiti Vappu mainitaan vaimona vuosien 1693 ja 1724 välillä. 

Seuraava aste päättelyssä on, ettei kukaan muu pappi voi tulla Vapun isänä kysymykseen kuin Karl Frosterus. Virtain kappelissa ei siihen aikaan ollut muita mahdollisia pappeja. Vuoden 1692 henkikirja on tärkeä todiste. Silloin Karl Frosteruksen perheessä on tytär Vappu, seuraavana vuonna ei, jolloin taan Sipilässä on ensimmäisen kerran emäntä Vappu. Lisäksi vuoden 1692 henkikirjan mukaan pappi asui silloin Virtainkylässä. Muina vuosina hänet on mer¬kitty asuvaksi Hankaveden kylässä (Ähtärissä). 

Lähteet:

• SAY Ruovesi ja Ruoveden vihittyjen luettelo. Matti J Kankaanpää: Vanhan Ruoveden talonhaltijat, matrikkeli 1552-1809, Vanhan Ruoveden historia I:2, Jyväskylä 1990, talo nro 451. Vanhin poika voisi olla Ruovedellä 26.3.1738 kuollut ja samana päivänä haudattu kirkonvaivainen Carl Frosterus. Kuolinikä 81 vuotta tuottaisi syntymävuoden 1657.
•   mf TK 213.
•   SAY Ruovesi, Virtain vanhin säilynyt rippikirja 1749-56 s. 24 kirjassa Matti J Kankaanpää (toim.): Suur-Ruoveden vanhimmat rippikirjat, Kuru, Ruovesi, Virrat, Ähtäri, Virrat 1983, s. 183, sama em. talonhaltijat, talo nro 667.
•   Jokipii mt; SAY Ruovesi ja TMA Turun ja Porin lääninkonttorin tositekirjoista henkikirjat 1692: 1904, 1913 ja 1693: 1564, 1572 ja 1569. Jälkimmäisenä vuonna Virroilla on kappalaisena herra Olof. Ikälaskelmien perusteella Vappu ei voi olla tämän Olavi Castreniuksen tytär.

Turun ja Porin läänin ratsurykmentin vapaakomppania

Ei aiemmin julkaistu artikkeli vuodelta 2004-2005

Adam Lewenhauptin vuonna 1977 julkaiseman matrikkelin Karl XII:s officerare mukaan (s. 693) Ludvig Johan Taube, joka tuli palvelukseen 1688, oli kornetti Tiesenhausenin liivinmaalaisessa ratsurykmentissä 1.8.1700, yleni luutnantiksi 28.12.1702, tuli TRR:n vapaakomppanian ratsumestariksi 5.8.1710 ja kuoli 171(5?). Tässä mainittu vapaakomppania on tähän asti muista lähteistä täysin tuntematon. Sellaisesta ei ole tietoa myöskään Turun ja Porin läänin varsinaisen ratsurykmentin pääkatselmusrullissa, jollainen on esimerkiksi vuodelta 1712. Mikä tämä komppania oli? Mistä se syntyi ja mihin se sittemmin joutui? Kirjoittaessani vuonna 2001 ilmestynyttä kirjaani suuresta Pohjan sodasta,  tunsin mainitun matrikkelin maininnat, mutta en muiden tietojen puuttuessa kiinnittänyt asiaan enempää huomiota.

Normaalisti tuon ajan vapaakomppaniat olivat sissikomppanioita, mutta mitään yhteyttä jalkarakuunoiden nimellä tunnettuihin suuren Pohjan sodan aikaisiin sissikomppanioihin tällä ratsuväen vapaakomppanialla ei ollut. Tutkiessani Henkirakuunarykmenttiin siirrettyjä suomalaisia tästä vapaakomppaniasta tuli vastaan jopa katselmusrullia.  Rullat ovat muonitusrullia vuoden 1712 tammi–toukokuulle. Näistä ensimmäisen otsikko on seuraava: ”Januari Månads Rulla hwar efter dhe wedh Åbo och Biörneborgz Lähns Cavallerie, samt Öfwerstens Reinholt Delabarres Regemente, Förordnade Frij ryttare komma att åthniuta sin profwiant…”

Tällainen ratsukomppania on tullut järjestetyksi silloin, kun Taube nimitettiin sen päälliköksi. Tammikuun 1712 alussa siinä oli 49 miestä. Tässä on poimittuna helmikuun rulla.

Februari Månadz Rulla Hwar efter de wed Åbo och Biörneborgz Lähns Cavallerie, och Öfwerstens Wälb. R. Delabarres Regemente, Förordnade Frijryttere Komma att åthniuta sin profwiant Nemb:n

N:o Man

1. Berent I: Fellbhom 1)

2. Reinholt Dettloff 1) aflöst if:n Willnäs d: 6 Febr.

3. Niels Palmstedt 1)

4. Iohan Ulbergh 1)

5. Lars Klöffvert 1) Desse äro Commenderade

6. Iohan Köökman 1) med h:r Corneten

7. Daniel Ruuth 1) Christopher Mallm

8. Petter Gaddelius 1) att Convogera Printzenss 

9. Michaël Iordan 1) von Melitens

10. Mathias Tärräväinen 1) Ljck och niuta under

11. Carl Iean Wittman 1) sin förplägning

12. Samuel Rosengren 1)

13. Petter Frödingh 1

14. Lars Knape 1) Aflöste if:n Wilnäs d: 6

15. Oluff Boman 1) Februari och niutit

16. Anders Flinck 1) sin profviant härstädes.

17. Anders Engeman 1)

18. Engebrächt Regel 1)

19. Swen Udde 1)

20. Arwedh Larsson 1)

21. Hendrich Brant 1

22. Oluf Arenbergh 1

23. Johan Bomgarten 1

24. Anders Skough 1

25. Lars Gadde 1

26. Anders Klefberg 1

27. Efwen Dahlboo 1

28. Gunnar Allgreen 1

29. Otto Struuk 1

30. Johan Bröms 1

31. Erich Korssman 1

32. Swen Håltzendårp 1

33. Hans Rublack 1

34. Erich Märroin 1

35. Matts Boman 1

36. Lars Holmgreen 1

37. Gustaff Fl(ee?)s 1

38. Gottfred Wittw(er?)s 1

39. Hans Rosen Stråhle 1

40. Matts Nyman 1

41. Johan Bart 1

42. Lars Giädda 1

43. Mattis Silliax 1 Siliax niutit för Ianuari Månad Peningar och Profwiant så wida han warit Commenderad med Pg:r til ar(men?) hwarföre för innewarande Månad desss Profwiant lykmetigt högwälbor h:r Gen. Lieutenant:ns Bref af d: - blifwit innehal:r.

44. Reinhålt Brumer 1

45. Knut Michelson 1

46. Jonas Eskellson 1

47. Erich Åberg 1 sammaledes.

48. Wålmar Brumer 1

49. Iacob Winberg 1

Summa 49 Man L.I: Taube

Åbo d. 1 Februari A:o 1712.

Af föregående summa afgå de med Prinsens Ljk Commend:, för febrarj 12

N:o 43, 47, sammaledes för Ianu: dubbelt, efter anm: i rullan 2 14

35

Ruhtinas von Melitenin saattojoukko

Luettelosta selviää, että komennuskunta oli lähetetty viemään venäläisen ruhtinaan ruumista Venäjälle. Ruhtinas von Meliten oli korkeasukuisin ruotsalaisten Narvan taistelussa vuonna 1700 saama sotavanki, jonka varsinainen nimi oli Imeretian prinssi Aleksanteri Arkhelovitsh. Hän oli kotoisin Georgiasta. Georgialaisten ja persialaisten maasta karkottamana Venäjän tsaari oli ottanut hänet suojelukseensa. Ruhtinas oli Narvan taistelun aikoihin Venäjän tykistön ylin päällikkö. Sotavakeudessa hänet oli majoitettu Linköpingiin. Syyskesällä 1710 suunniteltiin laajempaa vankien vaihtoa ja tätä varten sotavankeja siirrettiin seuraavana talvena Suomen puolelle Turun seudulle. Imeretian ruhtinas siirrettiin Louhisaaren kartanoon. Louhisaari on sama kuin luettelossa mainittu Willnäs. Ruhtinas sairastui jo Pohjanlahden ympärikuljetuksen aikana ja kuoli maaliskuun puolivälissä 1711. Vasta vuotta myöhemmin ruumis vietiin juhlallisesti Viipuriin. Yrjö-Koskinen kirjoittaa ylipäällikön, kenraaliluutnantti Lybeckerin Ruotsin hallitukselle 25.3.1712 osoittaman kirjeen pohjalta:

Ruotsalainen kapteeni miehistöineen oli ollut saattamassa. Siikaniemen tullin tykönä sillanpäässä oli vastassa ollut venäläinen kapteeni ja 100 miestä. Sekä ruotsalaisella että venäläisellä puolella soitettiin surumarssia. Etupäässä kulkivat prinssin palvelijat matkakapineet muassaan, sitten eräs ruotsalaisen saattojoukon vänrikki ja 12 miestä; sen jälkeen kuljetettiin ruumis, jota ala-upseerit kahden puolen ympäröitsivät; viimeisenä kulki ruotsalainen kapteeni ja muu sotaväki. Kun venäläisiä ala-upseereja oli asettunut ruotsalaisten sijalle ja hevoset oli vaihdettu, jolla välin venäläiset tarjosivat ruotsalaisille upseereille lasillisen paloviinaa ja simaa, oli juhlallinen saatto suoritettu. 

Lybeckerin mukaan saattojoukkoa johtanut kapteeni kuoli pian retken jälkeen. Voidaan kysyä, tarkoitetaanko saattamassa olleella kapteenilla ratsumestari Taubea, jonka kuolinajasta tai -paikasta ei ole tarkempaa tietoa kuin matrikkelissa oleva epävarma vuosiluku 1715. Vänrikillä voidaan tarkoittaa luettelossa mainittua kornetti Malmia, joka Lewenhauptin matrikkelin mukaan (s. 435) oli Christoffer Malm. Tämä aloitti vapaakomppaniassa aliupseerina, oli sitten Tiesenhausenin liivinmaalaisessa ratsurykmentissä kornetti, tuli Tallinnan kukistuttua Suomeen ja siirtyi heinäkuussa 1712 kornetiksi Karjalan ratsurykmenttiin jääden Pälkäneen taistelussa 6.10.1713 vangiksi. Jos tämä tieto pitää paikkansa, Turun läänin vapaakomppania oli olemassa jo ennen vuotta 1710. Tieto on kuitenkin virheellinen, koska Christoffer Malm palveli ainakin jo joulukuussa 1706 Tiesenhausenin ratsurykmentissä. Hän oli Tiesenhausenin komppaniassa majoitusmestari. 

Vapaakomppaniasta muihin rykmentteihin

Vaikka nimenomainen tieto puuttuu, ratsuväen vapaakomppania syntyi vuonna 1710 sen jälkeen, kun Viipuri, Käkisalmi, Riika ja Tallinna antautuivat venäläisille. Venäläisten valtaamilta alueilta – varsinkin Viron puolelta – tuli ratsuväen miehiä, joiden rykmenttiä ei enää ollut olemassa. Todennäköisesti vapaakomppania lakkasi olemasta jo vuoden 1712 aikana, koska siitä ei ole myöhempiä tietoja.

Pieni komppania tuskin tarvitsi muita upseereita kuin edellä mainitut ratsumestarin ja kornetin. Korpraaleista ei ole tietoja, mutta listan alussa on nimiä, jotka lienevät olleet aliupseereita, tai ainakin pian ylenneen aliupseereiksi. Henkirakuunarykmenttiin kesällä 1712 siirtyneissä on sen verran samoja sukunimiä, ettei se voi olla sattumaa: listan numero 1 Berent I. Fellbhomin pitää olla sama kuin henkirakuunoissa vääpeli Fällbom, numero 2 Reinholt Dettloff on sama kuin kersantti Detlof ja numero 4 Johan Ulbergh sama kuin vääpeli Ullberg, joiden etunimiä ei mainittu, sekä numero 28 Gunnar Allgreen sama kuin rakuuna Gunnar Ahlgreen.

Vaikka seitsemän vuoden aika on pitkä, silti ainakin 17 listan nimistä oli sittemmin Ruotsin puolella Henkirakuunarykmentin rullissa vuonna 1719 (ns. vanhempi eli värvätty Henkirakuunarykmentti).  Nämä nimet on alleviivattu yllä ja alempana olevissa listoissa. Kolme tulkinnanvaraista tapausta on merkitty kursiivilla. Henkirakuunarykmentistä on pääkatselmusrullat vuosilta 1719, 1720 ja 1721. Seitsemän vuoden aikana monta sinne siirtynyttä oli varmasti ehtinyt kuolla tai muutoin poistua riveistä. Kun tapauksia ei ole enempää, niistä löytyneet tiedot voidaan tässä kertoa lyhyesti mies mieheltä (luettelo alempana).

Muut vapaakomppaniassa mainituista saattaisivat löytyä, jos olisi mahdollista tutkia muiden ruotsalaisten rykmenttien katselmusrullia vuoden 1712 jälkeiseltä ajalta. Vain osa vapaakomppanian miehistä oli syntyperältään suomalaisia, joten on oletettavissa, että useimmat siirtyivät Ruotsin puolelle. Joukosta erottuu kaksi selvää suomalaista nimeä, Teräväinen ja Märroin (Meronen), sekä muutama selvästi muualle viittaava nimi (Regel, Håltzendårp ja Rublack, ehkä myös Klöffvert, Arenbergh ja Wittwers). Nimi Silliax viittaa Zilliacus-sukun ja siten Inkerinmaalle.

Henkirakuunarykmentin rullista löytyneet vapaakomppanian miehet

Henkirakuunarykmentin lähteet ovat ennen vuoden 1719 pääkatselmusta puutteellisia. Tuon vuoden ja kahden seuraavan vuoden pääkatselmusrullista saadaan löytyneiden vaiheisiin vähän valaistusta. Muutama miehistä oli mukana vielä silloin, kun henkirakuunarykmentti syksyllä 1721 sulautettiin Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin Henkirakuunarykmentin nimellä (ns. nuorempi eli ruotujakoinen Henkirakuunarykmentti) ja kotiutettiin Turun ja Porin läänin rustholleille. Seuraavat vapaakomppanian miehet on sieltä voitu tunnistaa:

Numero 1. Berent I. Fellbhom, täytyy olla sama kuin vääpeli (ei etunimeä) Fällbom, joka 4.10.1712 oli Turussa matkalla liittyäkseen henkirakuunoihin seuraavina mainittavien Dettlofin ja Ulbergin kanssa.  Häntä ei löydy enää 1719 pääkatselmusrullasta.  

Numero 2. Reinholt Dettloff, kornetti Lybeckerin komppaniassa 1719. Tuli vapaaehtoiseksi Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin 20.11.1709, yleni korpraaliksi 1711, Henkirakuunarykmentin kersantiksi 27.7.1712, adjutantiksi 6.12.1712, kornetiksi 26.8.1718 ja sai eron palveluksesta 26.1.1720. 

Numero 4. Johan Ulbergh, s. 1685, tuli 1708 vapaaehtoiseksi Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin, yleni korpraaliksi 1710, Henkirakuunarykmentissä vääpeliksi 3.8.1712, siirtyi vänrikiksi Vestmanlannin jalkaväkirykmenttiin 13.10.1718 ja sai eron 30.9.1719. Elossa ainakin vielä 1735, asui Ruotsissa. 

Numero 13. Petter Frödingh, 48-vuotias, palvellut 20 vuotta ja syntyisin Länsi-Götanmaalta. Siirrettiin lakkautetusta Roden komppaniasta everstiluutnantin komppaniaan 15.7.1719 nro 96 ja sai 25.9.1719 pyynnöstään eron.

Numero 14. Lars Knape, ylennettiin Meijerhielmin komppaniassa lippumiehestä (förare) 1719 kersantiksi, 31-vuotias, palvellut 13 vuotta, syntyisin Länsi-Götanmaalta. Pääkatselmuksessa Gripsholmassa 29.8.1721 hän oli kersantti ja siirrettiin nuorempaan Henkirakuunarykmenttiin, palveli kersantin arvoisena majoittajan vakanssilla everstiluutnantin komppaniassa 14.5.1723 asti, jolloin otti eron palveluksesta ja luultavasti palasi Ruotsiin.

Numero 16. Anders Flinck, Lilliengripin komppaniassa 1719 nro 17, 50-vuotias, palvellut 14 vuotta, syntyisin Länsi-Götanmaalta, kuoli Smålannissa 11.6.1720, tai Franckin komppaniassa nro 43/34, 24-vuotias, palvellut 18 vuotta ja syntyisin Roslagenista. Jälkimmäinen siirrettiin 1720 Franckin komppanian tultua lakkautetuksi henkikomppanian nroon 105 ja oli samassa numerossa (Paraisten Löfsdal) nuoremman Henkirakuunarykmentin henkikomppaniassa vielä 1728. Vuoden 1739 pääkatselmusrullassa rakuunana on Simon Dahlman, jolla on kuusi palvelusvuotta, joten Flinck lienee saanut eron palveluksesta vuonna 1733. Kahdesta vaihtoehdosta edellinen on todennäköisempi, koska useita muitakin oli Lilliengripin komppaniassa ja syntynyt Länsi-Götanmaalla.

Numero 18. Engebrächt Regel, ylennettiin 1718 korpraaliksi Lilliengripin komppaniaan, 38-vuotias, palvellut 12 vuotta, syntynyt Länsi-Götanmaalla. Sai heti tultuaan siirretyksi nuoremman Henkirakuunarykmentin Ylä-Satakunnan komppaniaan 7.10.1721 eron niin, että ei matkustanut Suomeen. Sukunimi on myös muodoissa Regal ja Regale.

Numero 19. Swen Udde, 1719 Lilliegripin komppanian rakuuna nro 56/47, 31-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntynyt Länsi-Götanmaalla, säämiskämaakarin taito. Nro 56 (Udd) nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä, siirtyi jo lokakuussa 1721 Lempäälän Suomelan numeroon 62. Pääkatselmuksessa 1728 sai pyynnöstään eron, kun rusthollari oli hankkinut kansallisuudeltaan suomalaisen miehen hänen tilalleen. Palasi todennäköisesti Ruotsiin.

Numero 20. Arfwedh Larsson. Joukkoon sisältyi useita uusmaalaisia, joten saattaa olla sama kuin Henkirakuunoiden Arvid Steen, joka vuoden 1719 pääkatselmuksessa oli Francin komppaniassa rakuuna nro 11, 50-vuotias, palvellut 10 vuotta, syntynyt Uudellamaalla. Steen sai pääkatselmuksessa pyynnöstään vanhana ja heikkonäköisenä eron. Lisäperusteena on, että useimmat Henkirakuunarykmentin uusmaalaiset, joilla oli vuonna 1719 vähintään 10 palvelusvuotta, on mainittu tässä listassa. Puuttumaan jää vain 32-vuotias, 10 vuotta palvellut Gustav Strandberg ja varusmestari Johan Sparrstedt (ikä 36, palvellut 15 vuotta).

Numero 21. Henrich Brant, 1719 majurin komppanian numerossa 77, 33-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntyisin Hallannista. Nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä Halikon komppaniassa ensin numerossa 94, ylennettiin korpraaliksi 2.11.1721. Hänelle ja Katarina Heikintyttärelle syntyi 19.5.1731 Perttelissä poika Petter. Pääkatselmuksessa Turussa 4.10.1739 ensimmäisenä korpraalina Halikon komppaniassa, oli mukana vielä Hattujen sodan lopulla Turussa 6.9.1743 pidetyssä katselmuksessa marssikelpoisena. Lienee sama kuin 23.2.1759 Loimaan Ilmarisissa kuollut 73-vuotias (s. 1686) vanha korpraali.

Numero 25, Lars Gadde, everstiluutnantin komppaniassa 1719 ensin nro 93 (Gadd), sitten 75, 39-vuotias, palvellut 18 vuotta, syntynyt Dahlbossa, vuoden 1720 pääkatselmuksessa nro 92 ja nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä majurin komppanian nro 92 (Tieksmäki), josta sai eron iän ja raihnauden takia 1.7.1724.

Numero 26. Anders Klefberg, on Lilliegripin komppaniassa 1719 rakuuna nro 63/54 (Cleberg), 35-vuotias, palvellut 14 vuotta, syntynyt Länsi-Götanmaalla. Sai (Clefberg) pääkatselmuksessa 1720 eron sotapalvelukseen täysin kelpaamattomana.

Numero 28. Gunnar Ahlgren, 44-vuotias vuonna 1719, palvellut 12 vuotta ja syntynyt Hallannissa. Nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä Ylä-Satakunnan komppaniassa nro 58, siirrettiin jo lokakuussa 1721 Vesilahden Pöyhölän numeroon 64, jossa palveli kunnes vuoden 1728 pääkatselmuksessa sai vanhana ja vasemmassa jalassa olevan vian takia eron.

Numero 31. Erkki Kårsman, rakuuna nro 5 majurin komppaniassa 1719, 34-vuotias, palvellut 12 vuotta, syntynyt Uudellamaalla. Siirtyi samaan numeroon (Orhatunpää) nuoremman Henkirakuunarykmentin Halikon komppaniassa ja palveli eroonsa 17.12.1726 asti. Eron syy oli sairaalloisuus.

Numero 33. Hans Rublack, mahdollisesti sama kuin Hrr:n Lilliengripin komppaniassa numerolla 54/45 ollut Hans Råbåck, joka oli jäänynyt sairaana Itä-Götanmaalle, 43-vuotias, palvellut 11 vuotta ja syntynyt Länsi-Götanmaalla. Pääkatselmuksessa Arbogassa 10.11.1720 hänelle myönnettiin ero.

Numero 35. Matts Boman, majurin komppaniassa 1719 rakuuna nro 3, 30-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntynyt Uudellamaalla, suutarintaitoinen, siirrettiin sodan päätyttyä Halikon komppaniaan, kuoli 7.10.1722.

Numero 39. Hans Rosen Stråhle, sukunimen perusteella mahdollisesti sama kuin Lilliengripin komppanian rakuuna nro 16, Jöns Rosenstråle, joka vuoden 1721 pääkatselmuksessa oli 42-vuotias, palvellut 21 vuotta, syntynyt Smålannissa ja sai eron vanhana ja sotapalvelukseen kelpaamattomana.

Numero 40 Matts Nyman, tuli furiiriampujista majurin komppaniaan ja 1719 rakuuna nro 8, 37-vuotias, palvellut 18 vuotta, syntynyt Uudellamaalla, palveli sodan jälkeen Halikon komppaniassa Paimion Laaroisten numerossa, hukkui 18.5.1738.

Numero 45. Knut Michelson, 1719 majurin komppanian rakuuna nro 9, 44-vuotias, palvellut 15 vuotta, syntynyt Inkerinmaalla. Oli jäänyt sairaana Itä-Götanmaalle, sai pääkatselmuksessa 1720 sairautensa takia eron.

Numero 47. Erich Åberg, lippumies (förare) majurin komppaniassa 1719, 31-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntynyt Uudellamaalla, palveli Halikon komppaniassa saaden eron vääpelinä 30.11.1740. Asui Perttelin Vihmalossa vaimonsa Margareta Melartopaeusin kanssa. Heille syntyi vuosina 1727–36 useita lapsia.

Yhteenvetona voidaan arvioida, että noin puolet vapaakomppanian miehistä siirtyi vuonna 1712 Henkirakuunarykmenttiin. Näistä vajaat 20 miestä oli palveluksessa vielä seitsemän vuotta myöhemmin ja yhdeksän siirtyi rauhan tultua 1721 nuorempaan Henkirakuunarykmenttiin Suomessa.

Lähteet ja kirjallisuus

• KA Militaria HRR 110, katselmusluettelo vuodelta 1743 (mf 54944).
• Kankaanpää Matti J. 2001: Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset. Jyväskylä.
• Kirkonkirjatietoja Hiski-tietokannan mukaisesti http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi.
• Lewenhaupt Adam 1977: Karl XII:s officerare, biografiska anteckningar, I–II. Lund.
• Nuorempi Henkirakuunarykmentti: v. 1721 SKrA (SVAR) mikrokortti K05534 v. 1728 TMA Turun lääninhallitus Hab 2–3, mf MA 62, v. 1739 SKrA (SVAR) mikrokortti K05553. Nämä löytyvät myös SVAR Skannat material, Generalmönsterrullor, Livdragonregementet (äldre).
• Vanhempi Henkirakuunarykmentti: SVAR Skannat material, Generalmönsterrullor, Livdragonregementet (yngre), pääkatselmukset 1719, 1720 ja 1721. Vuoden 1716 pääkatselmusrullassa on vain kaksi komppaniaa.
• Wirilander Kaarlo 1953: Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718–1810, virkatalonhaltijain luettelot. Helsinki.
• Yrjö-Koskinen, Z. 1901: Venäläiset sotavangit Ruotsissa ja Suomessa suuren pohjoismaisen sodan aikana. HArk. 17:1.

Vilhunen, Vilhuinen

Genos 2/2013, s. 87-96.

Nimi Vilhunen (Vilhuinen) katsotaan yleensä etunimilähtöiseksi sukunimeksi, joka johtuu saksalaisperäisestä miehennimestä Vilhelm. Kuitenkin nimistöntutkijat kirjoittavat epävarman tuntuisesti, että ”nimeen sisältyy ilmeisesti saksalaisperäinen Wilhelm-nimen kansankielinen asu”. Tämä siitä huolimatta, että samat tutkijat eivät epäröi katsoessaan sukunimien Vilkki, Vilkko, Villa, Villanen ja Villikka johtuvan germaanisesta lainanimestä Wilhelm lukuisten puhuttelumuotojen kautta.  Mahdollisesti epävarmuus johtuu siitä, että Kannaksen paikallishistoriaan perehtynyt Aulikki Ylönen sijoitti vuoden 1543 Jääsken maakirjasta löytämänsä sukunimet Vilkko ja Vilkkonen omaperäisten pakanuuden aikaisten nimien joukkoon. Tällöin pohjana on A. V. Forsmanin oletus, että nimen kantasana on vikkelää tarkoittava sana ”vilha”.  Tehtyäni usean vuoden aikana tutkimuksia Pieksämäeltä lähtöisin olevien Vilhusten juurista,  joita olen johtanut Jääsken kihlakuntaan, olen taipuvainen ottamaan varovaisesti kantaa Ylösen näkemyksen puolesta.

Sukunimen kirjoitusmuoto Wilhuin esiintyy lähteissä jo 1500-luvulla. Nimen kirjoitusmuotoina on ollut Savossa myös Wilhoj, Vilho, Vilhu, Vilhula ja Vilhutar. Jääskessä Karjalan maakirjoissa nimen kirjoitusmuoto on ollut mm wilkin, wilkoinn, wilkolan, wilcho, vilku, wilchonn, wilhoin.

Arkistoneuvos Ojan tutkimukset

Arkistoneuvos Aulis Oja tutki aikanaan Multian Vilhusten alkuperää ja kirjoitti niistä yhteenvetona lyhyen artikkelin vuonna 1968. Ojan tutkimustulokset voidaan tiivistää seuraavasti:  1) Multialla on asunut Vilhusia (Vilhuisia) vuodesta 1564, kolme veljestä, jotka olivat Savosta tulleita muuttajia. 2) Savon vuoden 1561 maakirjasta ei löytynyt Vilhusia. Säännöstä on yksi poikkeus, Olli Vilhoi Tuusmäen Mieltylän kymmenyksessä. Sieltä Multian Vilhuset eivät kuitenkaan tulleet. 3) Vilhuset ovat Karjalaisen suvun yksi sukuhaara. Karjalaisen sukua mainitusta maakirjasta löytyy jokaisesta Savon pitäjästä. Savon tuomiokirjoissa on kaksi mainintaa Vilhusista 1563–64, joista toisen mukaan Ihanus Vilhuinen oli Paavo Karjalaisen jakoveli. Kun Multialta laadituissa isäntäluetteloissa oli Niilo Vilhuisen edeltäjänä ollut Niilo Karjalainen, nämä pääteltiin samaksi henkilöksi. Jakoveljeyden nojalla päädyttiin siihen, että Vilhuset olivat laajan Karjalaisen suvun haarautuma. 4) Vuoden 1561 maakirjasta löytyy Pieksämäen kymmenyskunnasta Paukkulan neljänneskunnasta arviokunta numero 458, jonka osakkaina olivat Paavo ja Ihannus Karjalainen. Arviokunta 458 vastaa myöhempää Pieksämäen Vilhulan kylää. Näin ollen Multian Vilhuset olivat lähtöisin Pieksämäen Vilhulasta.

Osoitan, että Aulis Oja on täysin erehtynyt kohdissa 3–4 ja että Savo on ollut korkeintaan välietappi Vilhusten muuttomatkalla Multialle. Huomautin Genoksessa julkaistussa artikkelissani jo vuonna 1989, jolloin olin uudistamassa ja täydentämässä Ilma Orkamon 1950-luvulla laatimia Vanhan Ruoveden isäntäluetteloita, eli-sanan vaarallisuudesta. Kun Niilo Karjalainen ja Niilo Vilhuinen istuivat samaan aikaan samassa lautamiehistössä, he eivät voineet olla yksi ja sama henkilö. Vilhusten tullessa Karjalainen oli muuttanut Multialta pois Loilan kylään.  Vilhusen suvun vanhimpia juuria löytyy Jääsken kihlakunnasta.

Jääsken kihlakunnan Vilhuset

Viipurin Karjalan vanhimmat maakirjat ovat vuodelta 1543. Tutkimus vanhimmista kirjoista on erittäin työlästä ja vaikeaa. Pitäjät olivat valtavan laajoja. Jääsken kihlakunta jakautui kahtia – Jääskeksi ja Ruokolahdeksi – vasta vuonna 1575. Vanhimmissa veroluetteloissa, joista ohessa on näytteenä ote vuodelta 1544, pitäjä jakautui neljänneskuntiin ja neljänneskunnan nautakuntiin (vastasivat Savon kymmenkuntia). Otteessa on Antti Ihalempisen neljänneskunnan Lauri Hännikäisen (Hennicken) nautakunnan neljä ensimmäistä veronmaksajaa. Mikko Viskarin jälkeen mainitaan Antti ja Hannu (Hans) ”wilkin”. Samassa neljänneksessä Paavo Ahtisen nautakunnassa oli Pekka Vilkolainen (P wilkolan).  Mainitut Antin, Hannun ja Pekan olen tulkinnut Vilhusen suvun edustajiksi.

Tutkimusta vaikeuttaa se, ettei edes verolukuja ole merkitty. Asujien sijoittaminen valtavan laajan pitäjän sisällä onnistuu vasta, kun tulee paikantavaa nimistöä. Jääskessä vanhimmat paikannusta helpottavat nimet ovat kirkollisista veroluetteloista, joissa pitäjä jakautui yökuntiin (nattbol) ja vuodesta 1557 yökunnilla on myös nimet. Kylien nimiä tulee lähteisiin vieläkin myöhemmin ja silloinkin kysymys on usein seutukylästä.  

Vanhimmat maakirjat ovat vaikeita myös siitä syystä, että niistä voi puuttua merkittäviä osia. Jääsken kihlakunnassa ensimmäisistä maakirjoista ilmeisesti puuttuvat kokonaan kantoverolliset, ja osa kihlakunnan Vilhusista kuului tähän ryhmään.  Tiedot täsmentyvät 1550-luvulla, jolloin veronmaksajat on ryhmitelty koko- eli täysveroittain. Vuodesta 1557 alkaen kokoverojen sisällä veronmaksajille on merkitty myös osaluku, jonka mukaisesti hän osallistui kokoverolta menevien verojen maksuun. Sittemmin veroluetteloihin tulee myös jousiluku.

Jääsken veroluettelot on käyty läpi varsin tiuhalla otantamenetelmällä. Tutkimustulokset olen yksityiskohtaisesti raportoinut toisaalla.  Vilhusia on paikannettu Jääsken kihlakunnassa kolmeen taloon. Nämä ovat: Savilahden yökunta, Suokumaan yökunta ja Mikko Vilkkoisen talo.

Mikko Vilkkoisen talo

Mikko Heikinpoika Vilskin eli Vilkin eli Vilkkoisen talo on merkitty kyliin vaihtelevasti. Silloin kun kylä mainitaan, se on Kärkkäinen, Alakuunu tai Jantula. Mikon asuinpaikka näyttää sijainneen Kirvun itäpuolella vesireitin varrella. Reitti alkoi Kuunjokena, johon nimi Kuunu viittaa. Alempana reitin varrella oli Jantula. Mikosta on tietoja jo vuodesta 1552 lähtien. Vuonna 1572 Mikon talo autioitui venäläisten hävittämisen myötä.  Mikon talosta ei ole löydettävissä Multian tai Pieksämäen Vilhusten juuria. Ilmeisesti sukuhaara sammui hävitysten seurauksena kokonaan. Tulivat tapetuiksi.

Suokumaan Vilhuset

Suokumaa sijaitsee Joutsenosta kaakkoon ja Vuoksen vesistöstä Jääsken kirkonkylän kohdalta länteen. Tarkemmin Vilhusten talon sijaintia siellä ei voida paikantaa, koska ei ole tietoa kuka heidän viljelyksiään myöhemmin asui. Myöhemmin Joutsenon ja Jääsken pitäjien välinen raja kulki Suokumaanjärven poikki. Järvi laskee itäkaakkoon ja päätyy Vuoksen virtaan. Joutsenon puolella oli sittemmin myös Suokumaa-niminen kylä.

Suokumaan seudulla Vilhusia asui vielä vuonna 1561,  mutta ei enää myöhemmin. Talossa jousiluku oli peräti kolme. Siinä oli siis paljon väkeä. Jonnekin he muuttivat ja ajankohta on Multialle muuton suhteen erittäin sopiva. Suokumaan Vilhusiin voidaan yhdistää vuosina 1544 (ks. kuva edellä) ja 1551 mainitut Antti ja Hannu sekä 1552 mainitut Pekka ja Antti. Antin poika lienee ollut 1559–63 mainittu Heikki Antinpoika. Heikin ohella mainitaan 1559 Suni, joka saattaa olla sama kuin 1560–61 mainittu Vänni (Sven) Vilkko.  

Savilahden Vilhuset

Savilahti sijaitsee eteläisellä Saimaalla, Ruokolahdella. Täällä asuneet Vilhuset olivat kantoverollisia. Heidän asutuksensa oli ”uudisasutusta” eli todennäköisesti Suokumaan asutusta nuorempaa. Tällä perusteella voidaan olettaa kaikkien Vilhusten alkukodin sijoittuvan todennäköisimmin jonnekin Suokumaanjärven seutuville. Vuodesta 1551 täällä saadaan maakirjoista seuraava sarja Vilhusia:  

• Paavo, talollinen 1551–52, 1557–59, 1563–64;
• Olli, lautamies 1563, talollinen 1565, 1567, 1570–75, 1579, 1583;
• Antti, talollinen 1586, 1588.

Vuonna 1551 Paavon ohella mainittiin Juho (Jöns) ja Heikki. Paavo oli 1557 ulkokyläläisenä osakas kokoverossa Kontulan (Kondus) kylässä. Savilahden Vilhuset olivat 1560-luvulla Antti Montosen nautakunnassa. Kylän nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1571 ja silloin Vilhuset asuivat Montolan kylän Savilahdessa. Myöhemmin kylän nimi on Savilahti, jossa Montoset olivat naapureita. Vilhusia ei löydy 1590-luvulta alkaen Jääsken kihlakunnasta. On oletettava, että täällä asunut suku muutti Mikkelin Vanhamäkeen ja Pieksämäen Vilhulaan.

Vanhamäen Vilhuset

Mikkelin pitäjän (Vesulahti) Vanhamäen kylässä oli yhdessä talossa Vilhusia jo 1590-luvulta alkaen. Vuosien 1590–91 maakirjoissa Vilhusia ei sieltä vielä löydy. Vesulahden Paukkulan neljänneksessä oli lautamiehenä vuonna 1584 Lauri Vilhuinen, jota ei löydy maakirjasta talollisena. Laurin pitää olla sama, joka mainitaan nuijasodan tapausten yhteydessä Vanhamäessä asuvana. 

Vilhusia asui Vanhamäessä vielä 1701, mutta sukunimi häviää sieltä vuoteen 1707 mennessä. Lauri mainitaan siellä veroluetteloissa 1601 yhdessä Olli Kekkosen kanssa. Talon myöhempiä isäntiä olivat Juho Laurinpoika ainakin vuosina 1614–19, Paavo Laurinpoika ainakin 1639–58, Antti, Paavo ja Tuomas Paavonpojat ainakin 1669–76, joista Antti ja Tuomas olivat vielä 1680, sitten Tuomas Pekanpoika ainakin 1680–1701. 

Vanhamäeltä oli kotoisin se Lauri Juhonpoika Vilhuinen, joka oli talollisena Ihastjärvellä 1660-luvulla. Talon myöhempi asuja oli Taavetti Remuinen, joka mahdollisesti oli Laurin vävy. 

Pieksämäen Vilhuset

Vilhusten suvun asutus oli Pieksämäellä vahvimmillaan aivan 1700-luvun alussa, jolloin suku isännöi kolmen talon Vilhulassa lisäksi yhtä taloa Surnumäessä, kruununtilaa ja rusthollia Kirkonkylässä sekä rusthollia Häkkilässä. Pieksämäellä oli neljä rusthollia, joista kaksi oli Vilhusten hallussa.  Suuren Pohjansodan jälkeen suvun suuruuden päivät Pieksämäellä olivat ohi. 

Vilhulan kylä

Ensimmäiset Vilhuset, joiden voidaan olettaa asuneen Pieksämäellä Vilhulan kylän tienoilla, löytyvät vuoden 1584 maakirjasta ja papinveroluetteloista. Maakirjassa veroluvulla 9 on Pekka Paavonpoika Vilhuinen (per p:l ss wilhuin). Kymmenysveroluettelossa on samalla veroluvulla Pekan lisäksi Heikki Paavonpoika (Hen p:l ss). Vuonna 1586 Pekan ja Heikin lisäksi verokunnassa, jonka vero on nyt 10, on kolmantena Niilo Seppäinen. Seuraavana vuonna Niilon sukunimi on Juoksuinen. Maakirjoissa on vain Pekka Vilhuinen, jonka tilalla vuonna 1588 on Paavo Vilhuinen. 

Ohessa on kuva vuoden 1590 maakirjasta Pieksämäen kymmenkunnan kohdalta, jossa alimpana on kolme Vilhusta: Paavo Paavonpoika, Pekka Paavonpoika ja Heikki. Paavo ja Pekka ovat myös saman vuoden papinveroluettelossa, josta Heikki puuttuu. 

Pieksämäellä oli vuonna 1601 kolme Vilhusta: Hannu, Antti ja Olli. Näistä Antin talo on merkitty autioksi. Seuraavalla kymmenluvulla isäntiä oli vain yksi, joten väki on selvästi vähentynyt. Antin ja Hannun perheet ovat voineet muuttaa muualle, jopa Pohjanlahden toiselle puolelle asti.  1600-luvun ensimmäiset pari vuosikymmentä olivat hyvin vaikeita aikoja. Niinpä vuonna 1614 Pieksämäellä oli vain yksi Vilhuinen, Pekka, joka Elvsborgin toisten lunnaiden luettelossa on merkitty rutiköyhäksi. Seuraavina vuosina Pekkaa ei mainita enää köyhäksi. Vuosina 1616–17 luetteloissa on puoli pariskuntaa, joten Pekka mahdollisesti oli silloin leski. Vuonna 1618 Pekka Paavonpoika Vilhuisen talossa oli verotettavana pariskunnan asemesta poika, joka seuraavana vuonna on isäntä (Per Persson Vilhuinn). 

Niukkojen tietojen takaa kehityksen kulkua voidaan hahmottaa. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1639 Vilhusten asumia taloja oli kolme ja niissä yhteensä kahdeksan henkirahan maksajaa. Jokaisessa talossa oli hevonen tai varsa, ainakin yksi lehmä ja vähän muuta karjaa. Kahdessa talossa kylvö oli yksi panni ja kolmannessa puoli pannia.  Vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1648, maakirjassa on ensimmäisiä kertoja Vilhula-niminen kylä: 

Madz Madzon 2 ¼ 1 1 ¼ 1 –

Tildelt Jacob Wilhuinen 2 ¼ 1 ¾ ½ 1 –

Bengdt ibidem 2 ¼ 1 ½ ¾ 1 –

Påål Wilhuins öde 2 ¼ – 2 ¼ – 1 (autio)

Paavon autiotalo on peräisin vuoden 1600 paikkeilta, josta väki mahdollisesti muutti Ruotsiin. Ensimmäisen sarakkeen lukujen summa on 10. Niin paljon on siis talo ollut parhaimmillaan, veroluku 1500-luvulla. Seuraava sarake kertoo, paljonko vuonna 1648 siitä oli viljelyksessä (40 %), ja kolmas sarake, paljonko siitä oli viljelemättä (60 %). Neljäs sarake kertoo asuttujen talojen lukumäärän (3) ja viides autiotalojen määrän (1). Henkirahan maksajia taloissa oli kahdeksan.

Savossa tehtiin vuonna 1664 maantarkastus, jossa verrattiin vuoden 1660 asutusta sadan vuoden takaiseen asutukseen vuonna 1561. Tarkastusmaakirja on Savon asutushistorian kannalta keskeinen asiakirja, johon myös Aulis Oja nimenomaan todistelussaan viittaa.  

Kuvassa vasemmalla on kylän nimi, jonka jälkeen numerosarakkeissa on ensin viite vuoden 1561 maakirjaan (jos talo oli silloin olemassa) ja sitten vuoden 1660 maakirjaan. Seuraavana on isännän nimi. Vilhulan kylän kohdalla vuoden 1561 sarake on tyhjä, mikä merkitsee sitä, ettei siellä ollut vielä silloin asutusta. Vilhulan jälkeen tulee Pieksämäen Kirkonkylä, jossa ensimmäisenä on Lauri Jaakonpoika Venäläisen talo. Hänen talonsa kohdalla on vuoden 1561 sarakkeessa arviokunnan numero 458, johon Aulis Oja on keskeisenä todistuksena viitannut. Karjalaisen suvusta ei tässä ole merkintöjä. Pieksämäen historian kirjoittaneen Pekka Lappalaisen mukaan arviokunnan 458 alkuperäisiä asujia olivat Pekka ja Ihanus Karjalainen. Vaikka Vilhuset tulivat seudulle vasta myöhemmin, arviokunnan maista muodostuivat sittemmin paitsi Kirkonkylän jakokunta numero 1 myös Vilhulan kylän jakokunnat vanhoilta numeroiltaan 1–3. 

Pieksämäen Vilhulasta ja siitä polveutuvista suvuista todettakoon tässä tiivistetysti:  

Matti Matinpojan talosta muodostui Vilhulan kylän numero 1, jota Matin jälkeen asui poika Heikki (ainakin 1664, 1669, 1675 ja 1688). Veli Pekka Matinpoika oli isäntä vuonna 1680 ennen kuin hän muutti rusthollariksi Häkkilään. Vilhula 1:stä isännöi Matti Heikinpoika ainakin vuosina 1690–1712 isännyyden ollessa 1720-luvun alussa Silvastin suvulla.

Vilhulan kylän numeroa 2 asui Jaakon jälkeen poika Paavo Jaakonpoika ainakin 1664, sitten Jaakko Paavonpoika ainakin 1669–97 ja Paavo Jaakonpoika ainakin 1701–12. Viimeinen Vilhusen sukuun kuulunut isäntä tässä talossa oli Jaakko Paavonpoika (s. 1759, k. 1806).

Vilhulan kylän numeroa 3 asuivat Pentti Vilhusen (ainakin vielä 1661) jälkeen tämän pojat Hemmi, Heikki ja Pekka. Pekka kuoli isonvihan aikana, jonka jälkeen taloa asuivat hänen poikansa Juho (k. 1736) ja Pekka (s. 1707). Pekka asui Vilhulassa vielä 1750-luvulla ja muutti sitten torppariksi Liperonmäkeen. Seuraavalla vuosisadalla Vilhulan kylän valtasukuna oli Silvastien ohella naapurikylästä Vanajalta tullut Mannisen suku. 

Rustholli Häkkilässä

Pekka Matinpoika asui Vilhulassa vielä vuonna 1688, mutta on rusthollari Häkkilässä jo 1690. Vuoden 1688 henkikirjassa isäntänä oli Jaakko Yrjönpoika ”Pupoin” (ehkä Puupponen), jonka lisäksi henkirahaa maksoi Olli Vesanen (Wessein) vaimoineen sekä nimeltä mainitsematon tytär. Henkikirjassa Jaakko Yrjönpoikaa ei ole enää 1690, jolloin mainitaan Pekka Wilhu vaimoineen. Talossa on vuoden 1697 henkikirjassa varsin paljon väkeä. Pekka Vilhu on ilman vaimoa. Muita henkikirjoitettuja ovat tytär, poika Juho vaimoineen, poika Iivari ja ratsumiehen vaimo. Pekka näyttää menneen uusiin naimisiin, koska vuoden 1701 henkikirjassa henkirahaa maksoivat Pekka Vilhuinen vaimoineen, poika Juho vaimoineen ja ratsumiehen vaimo. Tilanne on sama vielä vuoden 1707 henkikirjassa. 

Vuosina 1708–11 lähteissä on puutteita, ja näinä vuosina Vilhuset katoavat rusthollista. Vuonna 1712 sotilasmaakirjassa talo on Pekka Vilhusen nimissä, mutta henkikirjassa Vilhusia ei enää ole. Talon isäntänä on Iivari Häkkinen. Jotakin on tapahtunut. Mahdollisesti sotatapahtumilla oli vaikutusta. Venäläiset valtasivat Viipurin ja Käkisalmen vuonna 1710, jonka jälkeen sotatoimia käytiin myös Savossa. 

Rustholli Kirkonkylässä

Merkittävin Vilhusten asuma talo Pieksämäellä oli rustholli Kirkonkylässä. Pentti Vilhusen Vilhula numerosta 3 poika Pentti (k. 1719) avioitui noin vuonna 1685 Kirkonkylässä vaikuttaneeseen Collanusten sukuun kuuluneen Marketan kanssa (s. 1668, k. 1733). Pentti oli ainakin jo vuonna 1688 Kirkonkylän rusthollin numero 67:n haltija. Pentin edeltäjä tässä rusthollissa oli Per Påssa, joka oli saanut sen avioliiton kautta vuonna 1672. Påssa asui kotirusthollissaan Rantasalmen Korppilassa ja luopui Kirkonkylän rusthollista.  Rusthollin on pitänyt siirtyä oston kautta Pentti Vilhuselle.

Pentillä ja Marketta Collanalla oli kahden tyttären lisäksi kolme täysi-ikäiseksi elänyttä poikaa Heikki (s. 1686), Jooseppi (k. 1742) ja Antti (n. 1704–42), joista suurin osa Suomen nykyisin elävistä Vilhusista polveutuu. Ratsutilan ylläpito vaati varallisuutta. Pitkä sota köyhdytti taloa niin, että kaikki kolme rusthollin poikaa joutuivat etsimään itselleen uuden ammatin. Heistä tuli Savon jalkaväkirykmentin sotilaita. Ratsukon varustaminen rusthollin puolesta siirtyi Tapani Vauhkoiselle.

Talot Kirkonkylässä ja Surnumäessä

Kirkonkylässä oli tilallisena 1700-luvun alusta alkaen Juho Vilhuinen, joka yhdessä Heikki Jääskeläisen kanssa osti nälkävuosina kuollen rumpali Tuure Sveninpojan talon.  Vuonna 1701 talossa maksoi henkirahaa kolme pariskuntaa. Juhon ja vaimon lisäksi talossa oli veli Pekka vaimoineen ja renki Paavo Laitinen vaimoineen. Vuoden 1712 henkikirjassa Juho maksoi henkirahaa vaimonsa kanssa. Kolmantena henkirahan maksajana oli sotamies Paavo Vilhuisen vaimo.  Mahdollisesti Paavo oli Juhon poika. Savon jalkaväkirykmentin Johan von Meurmanin komppania katsastettiin Rausilassa 6.9.1712 ja silloin Valkiamäen ruodussa numero 93 sotamiehenä oli Paavo Vilhunen (Wilhuin). Samassa katselmuksessa kapteeni Frantz Saxbeckin komppaniassa oli Männimäen ruodussa numero 4 sotamiehenä Matti Pekanpoika Vilhunen ja Narilan ruodussa numero 53 Mikko Pekanpoika Vilhunen, joka oli jossakin haavoittunut.  Sotamiesten myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Talo siirtyi 1720-luvulla vänrikki Dahlbergin hallintaan. Vuoden 1722 maakirjassa on ”Johan Wilhuin” ja 1726 maakirjassa ”Johan Wilhuin nu Fend. Dahlberg”. 

Vilhusia asui talollisina 1720-luvun alussa myös Surnumäessä (Surnomäki). Vuoden 1722 maakirjan mukaan talo oli kylän numero 5 ja sen isännäksi on merkitty Pekka Vilhunen eli Matti Putkonen. Talo oli rusthollin numero 66 aputila, joka oli sotavuosina autioitunut. Pekan vaimo oli Putkosen sukua, ja hän on talossa yhtiömies ainakin jo 1712. Pieksämäen vanhimmassa rippikirjassa 1721–24 Surnumäessä on Pekka Wilhuin, vaimo Marketta Putkotar, poika Pekka, vaimo Kaisa Janhoi (Janhutar), näillä tyttäret Marketta ja Maria, tytär (nuoremman Pekan sisar) Aune, sekä vanhimman Pekan poika Simo, 15 vuotta. Vanhempi Pekka kuoli 54-vuotiaana vuonna 1741 ja hänet haudattiin 29.11.  Vuoden 1742 jälkeen Vilhusista Surnumäessä ei ole tietoja.

Muita Vilhusia

Ennen kuin lopuksi palataan Multian Vilhusiin, tehdään katsaus niihin, joilla on tai on ainakin epäilty olleen yhteys Jääskestä lähteneisiin Vilhusiin.

Vilhusia muualla Savossa 1500-luvulla

Nimistöntutkijoiden Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan mukaan Savossa oli ”Oluf Wilhoj” vuonna 1561 Tuusmäessä ja Vesulahden pitäjässä myös ”Ihanus Vilhoinen” 1563 ja ”Poual Viljwn” 1564. Muita Vilhusia ei heidän mukaansa ole Savossa 1500-luvun puolimaissa. 

Savon tuomiokirjoista vuosilta 1559 ja 1561–65 on tehty lähdejulkaisu. Niissä on kaksi viitettä Vilhusiin Savossa ja nämä tiedot ovat olleet nimistöntutkijoiden lähteinä: 

• Vesulahden käräjillä 6.1.1563 mainitaan Paavo Karjalaisen jakoveljenä Ihanus Vilhoinen.
• Vesulahden käräjillä 20.7.1564 mainitaan ”Poual Vijlwn”.

Näitä tapauksia tutkittiin Savon voudintileistä vuosilta 1560 ja 1564–65. Vuodelta 1560 ei löytynyt ketään Vilhuseksi tulkittavissa olevaa. Vuosilta 1564–65 käytiin läpi kaikki Savon pitäjät maakirjoista. Rantasalmen pitäjän Tuusmäen neljänneskunnan kuudennesta nautakunnasta vuonna 1564 löytyi seuraava verokunta.  Passiivi – kenen tutkimuksiin viitataan?

Antti Antinpoika ja Olli Paavonpoika Nousiaisen kanssa samassa verokunnassa oli kolmantena Olli Vilho (Oluff vilho). Heidän yhteinen verolukunsa oli 7. Ollin pitää olla sama kuin edellä Mikkosen ja Paikkalan vuodelta 1561 mainitsema Vilhoj. Ihanusta tai Paavoa ei maakirjoista löytynyt, joten he eivät olleet talollisia.

Savon lähteistä ns. hopeaveroluettelo vuodelta 1571 on julkaistu ja se osoittaa, että edellä sanottua on tarkistettava, koska Olli löytyy siitä: Juvan kirkkokunnan Tuusmäen neljänneksen Väänälän kymmenkunnassa on Antti Antinpoika Nousiaisen ja Antti Antinpoika Kijläisen väliin on merkitty Olli Wilho. Vuosikymmenen lopulla häntä ei enää Tuusmäessä mainita. 

Vilhuset Pohjanmaalla

Kauko Pirisen laatiman teoksen Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534–1617 sukunimiliitteiden joukossa on Pohjois-Pohjanmaan kohdalla Vilhu(inen). Nimi ei esiinny vielä vuonna 1548 eikä enää 1605, mutta vuosina 1565, 1571 ja 1580 sitä tavattiin.  Pirinen ei kerro missä päin Pohjois-Pohjanmaata – johon tässä yhteydessä on luettava myös Keski-Pohjanmaa – nimi esiintyy. Kun Pirisen tietoja on yleisesti ottaen pidettävä luotettavina, asiaa oli syytä tutkia.

Armas Luukon laatimassa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historian toisessa osassa on kuva Oulujärven pappilassa 5.1.1572 pidettyjen käräjien lautamiehistöstä. Lautamiesten nimet on tulkittu ja yksi näistä oli Olli Viluinen Kivesjärveltä.  Luukko on lukenut yhden kirjaimen väärin. Pitäisi olla Vilpinen (Oluff wilpinen i Kinisierffui). Tämä tapaus liittyy Virpisen sukuun. Oulun erämaassa Kivesjärvellä on ”Oluff virpinen” vuosina 1574 ja 1575. Pirinen tuntee Virpisen kainuulaisena sukuna. 

Salon (Saloinen) pitäjässä Siikajoen yläjuoksulla Siikasavossa (Sikasau) oli ensimmäisenä veronmaksajana ”per wiluinen”.  Tämä siikasavolainen oli vilmusia (wilmo 1565–66), jotka asuivat sittemmin Revonlahdella.

Lemin Vilhut

Lemillä on 1600-luvulla asunut Vilhuja. Silloin Lemin seutu oli joukko kyliä Taipalsaaren pitäjässä. Vuoden 1619 maakirjassa heitä ei ole sieltä tunnistettavissa. Yli puolet Lemin kylien taloista on autiona. Veroluvun 1/6 perusteella Vilhujen talo oli joko Niilo Niilonpojan tai Juho Tuomaanpojan autiotalo, jonka Vilhut asuttivat vuoden 1620 jälkeen. Ensimmäinen henkikirja on vuodelta 1635 ja silloin Vilhut on merkitty Nisolan naapurina olevaan Torviniemen kylään, kuten oheinen kuva kertoo.  Olli Vilhu on niihin aikoihin kuollut. Hänellä oli vaimo Elina Martintytär, pojat Olli ja Lauri sekä tytär Marketta.

Vanhempi Olli on syntynyt noin 1590 tai aikaisemmin. Etunimen ja sukunimen muodon nojalla voidaan ajatella, että lemiläiset olisivat Savon Tuusmäessä mainitun Olli Vilhon jälkeläisiä. Avoimeksi kuitenkin jää, missä suku asui vuoden 1571 jälkeen ennen Lemille tuloa.

Vuoden 1639 henkikirjassa Olli Vilhu on sijoitettu Lemin kylään ja silloin talossa on neljä henkirahan maksajaa. Vuoden 1655 henkikirjassa, nyt Nisolan kylässä, Olli Vilhu (Wilhoj) on talossa ainoa henkirahan maksaja. Talo autioitui. Vuosikymmen myöhemmin 1665 taloa ei enää löydy henkikirjasta. Sotilasmaakirjassa jalkaväkirykmentin autiotalojen joukossa Nisolassa on ”Olof Wilhuin” veroluvulla 1/6. 

Multian Vilhuset

Multia kuului 1560-luvun alussa perustettuun Ruoveden suureen erämaapitäjään, josta Keuruu erosi vuonna 1626. Ruoveden pitäjän kiinteä kanta-asutus syntyi lyhyen ajan sisällä niin, että eräomistajat asuttivat parhaat paikat päävesistön varsilla. Savolainen asutusliike tuli hyökyaallon tavoin eräomistajien vapaiksi jättämille paikoille erityisesti syrjäisemmillä seuduilla. Savolaisten kaskitekniikka soveltui hyvin koskemattomien metsien raivaukseen. Kaikki kantatalot nykyisen Multian pitäjän alueella saivat uudisasukkaansa vuosina 1564–68, ja kaikki olivat savolaisia. Savolaisia muuttajia oli yhtä aikaa matkassa monta perhettä: Niilo Karjalaisen ja Vilhusten ohella tulivat Lauri Väisänen (Väisälän talo), Antti Ruoranen (Ruorasen talo), Paavo Rusainen (Uitamo), Juho ja Antti Tiusaiset (Karhumäki ja Tiusala), Pekka Nikarainen (Nikara), Antti Koponen (Kopola), Tuomas Karppoinen (Tarhapää) ja Matti Kukkonen (Vehkoo). 

Parhaimmillaan Multialla oli 1500-luvun lopulla kolme Vilhusten asumaa taloa. Seuraavassa esitän näistä taloista ja niistä polveutuvista suvuista lyhyen katsauksen talonhaltijaluetteloiden pohjalta. 

Multian eli Mämmin ensimmäinen asuja oli Niilo Karjalainen 1564–65, joka muutti Loilan kylään. Hänen seuraajansa oli Hannu Vilhuinen (Viluinen) 1566–1605, sitten Paavo Vilhuinen. Talo siirtyi Hukkaisen nimellä olevalle vävylle. Vuonna 1675 suku talossa vaihtui ja Mämmi-nimeä kantanut tuli asukkaaksi. Myöhemmät asukkaat eivät ole Vilhusen nimellä.

Vilhulan ensimmäinen isäntä oli Lasse Viluinen vuonna 1566. Hänen seuraajansa Niilo Vilhuinen eli Viluinen oli mahdollisesti hänen poikansa, koska hän hallitsi taloa pitkään 1567–1612. Hänen jälkeensä isännäksi tuli vävy Heikki Niilonpoika Marttinen, joka oli isäntänä 1613–38. Vaikka talo siirtyi vävylle, länsisuomalaista nimikäytäntöä seuraten asukkaat olivat aikaisempien asukkaiden mukaan Vilhusia tai kotoisin Vilhulasta.

Pekolanmäen ensimmäinen asuja oli Antti Vilhuinen (Viluinen) 1568–88, sitten Juho Vilhuinen ainakin 1589–92 ja Sipi Viluinen ainakin vuodesta 1597 ja vuoteen 1606. Tämän jälkeen talo oli autio siihen asti kunnes Pekosen suku asutti sen vuonna 1663. On hyvin mahdollista, että juuri täältä Vilhusia muutti Ruotsin suomalaismetsiin, kuten Veijo Saloheimo on päätellyt. 

Palaan lopuksi Aulis Ojan tutkimuskysymykseen: mistä Vilhuset tulivat Multialle? Ensimmäiseksi voidaan torjuta vaihtoehto, jonka mukaan Vilhuset olisivat tulleet Kangasalta. Sukunimen muoto Viluinen viittaa kyllä Pirkanmaalle ja Multialla oli ennen asutuskautta ollut kangasalalaisten eräsijoja. Pirkanmaan Vilhuset 1500-luvulla löytyvät Seppo Suvannon laatimasta henkilötiedostosta Internetissä. Samasta tiedostosta löytyvät myös Multian Vilhuset. 

Kangasalan rajan tuntumassa asuneet Messukylän Viluiset omistivat vuonna 1552 eräsijan Sammalisissa. Eräomistajien nimet olivat Olli ja Juho Viluinen. Nämä asuivat Salmenkylässä, joka erämaineen liitettiin Liuksialan kuninkaankartanoon vuonna 1557. Juho asui siellä 1541–57 ja toisessa talossa Olli 1540–57. Jouduttuaan luovuttamaan talonsa pois Olli muutti Pirkkalan Vaakkolaan ja Juho Messukylään Simo Paroisen taloon.  Erämaille he eivät muuttaneet. 

Kutenoheinen Suomen Matkailijayhdistyksen karttakirjan kartta vuodelta 1909 osoittaa, Sammalinen on kaukana Multialta. Se on Keuruulta itään menevän radan pohjoispuolella Ampialan kylässä. Ampiaisen suku asutti Ampialan kylän kantatalot (Ampiala ja Huttula) vuonna 1564. 

Jo edellä Jääsken Vilhusten yhteydessä tuli esiin näkemys, että yksi haara Vilhusia on voinut muuttaa sieltä Multialle. Voidaan kysyä, onko siellä vuosina 1544 ja 1551 mainittu Hannu sama kuin Savossa vuonna 1563 mainittu Ihanus ja/tai tämä sama kuin Multialla vuosina 1565–1605 asunut Hannu. Suokumaan Vilhusissa oli myös Antti ja yksi Multialle tulleista oli Antti. Tärkein todiste kuitenkin on sukunimen ohella ajankohdan sopivuus. Vilhuset olivat Suokumaalla vielä 1561 ja Multialla vuodesta 1566 lähtien.

Kirjallisuus

Falck, Henrik 1986: Släkten Påsa–Posa–Possenius–Posse. Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 42. Helsinki: Suomen Sukututkimusseura.

Forsman [myöh. Koskimies], A. V. 1891: Pakanuudenaikainen nimistö. Johdanto. Tutkimuksia Suomen kansan persoonallisen nimistön alalta I. Helsinki: SKS.

Heino, Riitta Maria 2008: Vilhula. Kivikaudesta nykyaikaan. Joensuu.

Jokipii, Mauno 1959: Vanhan Ruoveden pitäjän historia eräkaudesta Isoonvihaan. Teoksessa Niilo Söyrinki, Ville Luho & Mauno Jokipii, Vanhan-Ruoveden historia I. Vammala: Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta.

Kankaanpää, Matti J. 1989: Niilo Vilhuinen ja Niilo Karjalainen. Esimerkki eli-sanan vaarallisuudesta. Genos 60 (4): 136–137.

—1990: Vanhan Ruoveden talonhaltijat. Matrikkeli 1552–1809. Teoksessa Mauno Jokipii et al., Vanhan Ruoveden historia I:2. Keuruu: Vanhan Ruoveden historiatoimikunta.

—2001: Suuri Pohjansota, iso viha ja suomalaiset. Virrat: Toiset aijjat.

—2003: Viipurin ja Savonlinnan läänin henkikirja 1701, osat I ja II. Virrat: Toiset aijjat.

—2006: Karjalainen Karilainen. Nimi ja suku historian myrskyissä. Virrat: Toiset aijjat.

—2011: Vilhuset Jääskestä Savoon ja Multialle. Mikkeli: Sukuseura Vilhunen.

Lappalainen, Pekka 1961: Pieksämäen seudun historia I. Pieksämäki: Pieksämäen seudun historiatoimikunta.

Luukko, Armas 1954: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia. Osa 2: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin keskiaika sekä 1500-luku. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Lapin maakuntaliiton yhteinen historiatoimikunta.

Mikkonen, Pirjo & Sirkka Paikkala 2000: Sukunimet. Helsinki: Otava.

Oja, Aulis 1968: Pieksämäen ja Multian Vilhuiset. Genos 38 (3): 66–68.

Orkamo, Ilma 1960: Vanhan Ruoveden isäntäluettelot v. 1552–1721. Teoksessa Niilo Söyrinki, Ville Luho & Mauno Jokipii, Vanhan-Ruoveden historia I. Vammala: Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta.

Pirinen, Kauko 1954: Savon tuomiokirjat 1559 ja 1561–1565. Suomen vanhimmat tuomiokirjat I. Helsinki: Valtionarkisto.

—1982: Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534–1617. Savon historia II:1. Kuopio: Kustannuskiila.

Saloheimo, Veijo 2009: ”Siltä se näyttäää.” Miten tunnistaa metsäsuomalaisten suomalainen alkuperä. Sukutieto 2: 16–27.

Suvanto, Seppo 1988: Talonpoikainen Tampere keskiajalta 1600-luvun puoliväliin. Teoksessa Pentti Ahonen et al., Tampereen historia 1. Tampere: Tampereen kaupunki.

—nd. Satakunnan henkilötiedosto 1303–1571. http://www.narc.fi/suvanto/ (luettu 2.12.2012).

Walta, Matti 1996: Suomen hopeaveroluettelot V:8. Savo. Helsinki: Suomen historiallinen seura.

Ylönen, Aulikki 1957: Jääsken kihlakunnan historia I. Vuoteen 1700. Imatra: Jääsken kihlakunnan historiatoimikunta.

Esipolvet ja jälkipolvet - toisilleen vastakkaisia?

 Genos 1994: 50-51

On keskusteltu jälkipolvien esitystavoista (lista vai 2-3-polviset taulut, polvittain vai sukuhaaroittain yms). Esipolvien esitystapaa on pidetty itsestään selvänä. Keskustelu on painottunut numerointiin. Numerointiin otan tässä yhteydessä mahdollisimman vähän kantaa. Se olkoon eri asia.

Miksi näin? Miksi esipolvitutkimuksia on julkaistu vähän. Miksi useimmat julkaistut esipolvi¬selvitykset eivät ole tutkimusta, vaikka niiden takana lienee myös tutkimusta? Missä ovat perusteelliset esipolvitutkimukset, joista voisimme ottaa esimerkkiä? Nyt meillä on olemassa ainakin yksi: Georg Lutherin tutkimus "Anna Adolfina Buschs anor", joka julkaistiin Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjassa 43. Tarkastelen periaatteelliselta kannalta, miten esipolviselvityksiä voitaisiin tehdä. Lutherin artikkelin tärkein sanoma voitaneen kärjistää -- en tiedä hyväksyykö hän itse tätä: mitä vähemmän on eroa esipolvien ja jälkipolvien esitystavoissa, sitä parempi.

Esipolvitutkimusten ongelmat

Esipolvien määrä on periaatteessa tarkoin tiedossa (vanhempia 2, isovanhempia 4, ...) ja siksi lienee totuttu ajatukseen, että esipolvien esittäminen on helppoa ja yksinkertaista. Ongelmat tulevat esille selvityksissä, joissa on enemmän kuin 6-7 sukupolvea. Kokonaisuuden hahmotus tulee sitä vaikeammaksi, mitä enemmän polvia ja henkilöitä selvitys sisältää. Useimmissa suvuissa alkaa näiden sukupolvien vaiheilla -- ellei jo aikaisemmin -- vaikuttaa esipolvien kadoksi tai sulautumiseksi nimetty ilmö.

Anna Adolfina Buschin esipolvissa sulautumista on huomattava määrä. Samojen tietojen esittäminen moneen kertaan ei ole mielekästä, joten sulautumisilmiö vaikuttaa siihen miten tiedot on hyvä esitellä. Lutherin tapa esittää sukujuuri kerrallaan kaikkine siitä polveutuvine esipolvineen vaikuttaa erinomaiselta ratkaisulta. Selvitys sisältää yhden esipolvitauluista tutun lomakkeen, mutta useita polveutumiskaavioita, joita on totuttu näkemään jälkipolvitutkimuksissa.

Laajemmissa tutkimuksissa paitsi kokonaisuuden hahmotus myös tiettyjen sukujuurten hahmotus on vaikeaa edettäessä polvi kerrallaan. Sama ilmiö vaikuttaa jälkipolviselvityksissä, joissa polvittain tapahtuvaa esitystapaa ei pidä käyttää kuutta polvea laajemmissa selvityksissä. Sukuhaaroittain etenevä tapa on silloin parempi. Julkaisut eivät ole tutkijaa vaan lukijoita varten. Luettavuus on tärkeä asia.

Esipolvet perhetauluina

Kun esipolvet on tutkittu, ne voidaan julkaista perheittäin, polvi polvelta alaspäin, sukujuuri kerrallaan. Tutkimus valmistuu sukujuuri kerrallaan, joten tämä esitystapa on luonteva. Eri sukujuurten tutkimus yhtäaikaa on vaikeaa. Juuret voivat hajautua eri alueille tai erilaisiin yhteiskuntaryhmiin, joten tutkimuksessa voidaan joutua käyttämään aivan eri lähteitä. Käytännössä tietyn alueen samoista lähteistä tutkittavissa olevia sosiaalisesti yhtenäisiä juuria pystyy tehokkaasti tutkimaan vain muutamaa kerralla.

Perheittäisellä esitystavalla tarkoitan samaa taulumuotoa kuin jälkipolvitauluissa: suvun jäsen, hänen puolisonsa ja kaikki lapset. Lapset esipolviselvityksissä on jätetty mainitsematta, koska kaikista numerointijärjestelmistä on voitu päätellä vanhempien ja lasten välinen suhde. Toiseksi niiden lasten mainitsemista, jotka eivät polveudu tällä tavalla, on pidetty tarpeettomana. Nämä rajoitukset on syytä poistaa, jotta päästään hyvään esipolvitutkimusten esitystapaan.

Esitystapojen kehittäminen edellyttää, että lapset mainitaan vanhempiensa yhteydessä ja että lasten kohdalla ovat viitteet vanhempiin päin. Esipolvien sulautumisilmiö vaatii, että mainitaan ainakin ne lapset, jotka eri teitä polveutuen ovat esipolvissa mukana. Parasta olisi mainita alusta alkaen kaikki lapset. Omien esipolvieni kohdalla olen havainnut, että lapsista yksi ja toinen tutkimuksen edistyessä tulee esipolviksi. Aiakisemmin julkaistuihin esipolvitauluihin verrattaessa on kaikkien lasten mukanaolosta se etu, että sukujuurien mahdolliset yhtymäkohdat voidaan hahmottaa selvästi.

Esi- ja jälkipolvitutkimusten välillä on yksi ero. Edelliseen kootaan sarja sukutauluja sen mukaan miten ne kuuluvat esipolvistoon, jälkimmäiseen sen mukaan miten ne kuuluvat jälkipolvistoon. Esipolvitutkimuksissa lapsista seurataan eteenpäin vain niitä, jotka kuuluvat lähtöhenkilön esipolviin.

Anna Adolfina Buschin esipolvissa on yksi juuri kerrallaan seurattu esipolvia. Artikkeli jakautuu luontevasti juurittain lukuihin "Busch", "Wardenberg", "Braun", "Grubbe" jne. Kaikki artikkelin suvut ovat ns. sukunimellisiä sukuja, joissa nimi polveutuu mieskantaisesti.

Suvuissa, jotka eivät ole sukunimellisiä sukuja, ilmenee samanlaisia ongelmia kuin jälkipolvitutkimuksissa. Esimerkiksi länsisuomalaisissa talonpoikaissuvuissa on luontevaa seurata mieskantaisesta polveutumisesta riippumatta talon asujasukua. Taloon naitujen vävyjen ja miniöiden suvut ovat eri sukuja.

Laajassa, täydellisyyteen pyrkivässä esipolviselvityksessä on melkoisesti ongelmia ratkaistavaksi, jotta löytyy selkeä esitystapa. Kysyä voidaan, pitäisikö esipolvitutkimuksissa soveltaa vastaavanlaista rajaus¬tapaa kuin jälkipolvissa on tapana, jotta tutkimus pysyy mittasuhteiltaan kohtuullisena. Luther on itse asiassa menetellyt näin, koska lähtöhenkilö Anna Adolfina Busch (syntynyt 1765) on vain yksi ja varsin monen polven takana oleva hänen esipolvistaan.

Tutkimus

Mikä on esipolvitutkimuksessa edellytettävä tutkimuksellisuus. Viime aikoina on julkaistu suuri määrä esipolvitauluja, mutta en osaa antaa niille tutkimuksellista arvoa. Miksi? Aivan samasta syystä kuin jäävät tutkimuksina arvottomiksi ilman lähdeviitteitä ja perusteluja olevat jälkipolviselvitykset. Mieleeni ei tule SSV:ssa 43 julkaistua selvitystä lukuunottamatta kuin muutama laajempi selvitys, joka täyttäisi ns. tieteellisyyden asettamat vaatimukset (tasavaltamme presidenttien esipolviselvitykset).

Esipolvitaulustot ovat yhtä hyvin julkaistavissa kuin jälkipolvitaulustot, jos ne tehdään samanlaisin periaattein: kunnolla dokumentoiden ja monipuolisin perhe- ja elämäkertatiedoin varustettuina. Kaikki lapset olisi mainittava vanhempiensa yhteydessä, jolloin selvitysten kiinnostavuus kasvaa ja tulee mahdolliseksi seurata polveutumisen monitahoisuutta. Esipolvien elämäkertatietoihin olisi syvennyttävä yhtä hyvin kuin jälkipolvien elämäkertoihin ja jos mahdollista myös elävöitettävä esitystä.

Tiivistelmä

Kirjoituksessa tarkastellaan esipolvien esitystapoja SSS:n vuosikirjassa 43 julkaistun Georg Lutherin artikkelin "Anna Adolfina Buschs anor" pohjalta. Siinä tulkitaan kärjistäen Lutherin tapa esitellä esipolvet, että mitä vähemmän on eroa esipolvien ja jälkipolvien esitystavoissa, sitä parempi. Kysytään myös, miksi esipolvitutkimuksia julkaistaan vähän ja todetaan, että laajojen yli 6-7 sukupolvea käsittävien esipolviselvitysten esittäminen ja kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Ratkaisuksi esitetään esipolvien esittämistä perhetauluina, joissa kaikki lapset ovat mukana, ja esipolviselvitysten kokoamista suvuittain, sukujuuri kerrallaan.