Genos 1994: 50-51
On keskusteltu jälkipolvien esitystavoista (lista vai 2-3-polviset taulut, polvittain vai sukuhaaroittain yms). Esipolvien esitystapaa on pidetty itsestään selvänä. Keskustelu on painottunut numerointiin. Numerointiin otan tässä yhteydessä mahdollisimman vähän kantaa. Se olkoon eri asia.
Miksi näin? Miksi esipolvitutkimuksia on julkaistu vähän. Miksi useimmat julkaistut esipolvi¬selvitykset eivät ole tutkimusta, vaikka niiden takana lienee myös tutkimusta? Missä ovat perusteelliset esipolvitutkimukset, joista voisimme ottaa esimerkkiä? Nyt meillä on olemassa ainakin yksi: Georg Lutherin tutkimus "Anna Adolfina Buschs anor", joka julkaistiin Suomen Sukututkimusseuran vuosikirjassa 43. Tarkastelen periaatteelliselta kannalta, miten esipolviselvityksiä voitaisiin tehdä. Lutherin artikkelin tärkein sanoma voitaneen kärjistää -- en tiedä hyväksyykö hän itse tätä: mitä vähemmän on eroa esipolvien ja jälkipolvien esitystavoissa, sitä parempi.
Esipolvitutkimusten ongelmat
Esipolvien määrä on periaatteessa tarkoin tiedossa (vanhempia 2, isovanhempia 4, ...) ja siksi lienee totuttu ajatukseen, että esipolvien esittäminen on helppoa ja yksinkertaista. Ongelmat tulevat esille selvityksissä, joissa on enemmän kuin 6-7 sukupolvea. Kokonaisuuden hahmotus tulee sitä vaikeammaksi, mitä enemmän polvia ja henkilöitä selvitys sisältää. Useimmissa suvuissa alkaa näiden sukupolvien vaiheilla -- ellei jo aikaisemmin -- vaikuttaa esipolvien kadoksi tai sulautumiseksi nimetty ilmö.
Anna Adolfina Buschin esipolvissa sulautumista on huomattava määrä. Samojen tietojen esittäminen moneen kertaan ei ole mielekästä, joten sulautumisilmiö vaikuttaa siihen miten tiedot on hyvä esitellä. Lutherin tapa esittää sukujuuri kerrallaan kaikkine siitä polveutuvine esipolvineen vaikuttaa erinomaiselta ratkaisulta. Selvitys sisältää yhden esipolvitauluista tutun lomakkeen, mutta useita polveutumiskaavioita, joita on totuttu näkemään jälkipolvitutkimuksissa.
Laajemmissa tutkimuksissa paitsi kokonaisuuden hahmotus myös tiettyjen sukujuurten hahmotus on vaikeaa edettäessä polvi kerrallaan. Sama ilmiö vaikuttaa jälkipolviselvityksissä, joissa polvittain tapahtuvaa esitystapaa ei pidä käyttää kuutta polvea laajemmissa selvityksissä. Sukuhaaroittain etenevä tapa on silloin parempi. Julkaisut eivät ole tutkijaa vaan lukijoita varten. Luettavuus on tärkeä asia.
Esipolvet perhetauluina
Kun esipolvet on tutkittu, ne voidaan julkaista perheittäin, polvi polvelta alaspäin, sukujuuri kerrallaan. Tutkimus valmistuu sukujuuri kerrallaan, joten tämä esitystapa on luonteva. Eri sukujuurten tutkimus yhtäaikaa on vaikeaa. Juuret voivat hajautua eri alueille tai erilaisiin yhteiskuntaryhmiin, joten tutkimuksessa voidaan joutua käyttämään aivan eri lähteitä. Käytännössä tietyn alueen samoista lähteistä tutkittavissa olevia sosiaalisesti yhtenäisiä juuria pystyy tehokkaasti tutkimaan vain muutamaa kerralla.
Perheittäisellä esitystavalla tarkoitan samaa taulumuotoa kuin jälkipolvitauluissa: suvun jäsen, hänen puolisonsa ja kaikki lapset. Lapset esipolviselvityksissä on jätetty mainitsematta, koska kaikista numerointijärjestelmistä on voitu päätellä vanhempien ja lasten välinen suhde. Toiseksi niiden lasten mainitsemista, jotka eivät polveudu tällä tavalla, on pidetty tarpeettomana. Nämä rajoitukset on syytä poistaa, jotta päästään hyvään esipolvitutkimusten esitystapaan.
Esitystapojen kehittäminen edellyttää, että lapset mainitaan vanhempiensa yhteydessä ja että lasten kohdalla ovat viitteet vanhempiin päin. Esipolvien sulautumisilmiö vaatii, että mainitaan ainakin ne lapset, jotka eri teitä polveutuen ovat esipolvissa mukana. Parasta olisi mainita alusta alkaen kaikki lapset. Omien esipolvieni kohdalla olen havainnut, että lapsista yksi ja toinen tutkimuksen edistyessä tulee esipolviksi. Aiakisemmin julkaistuihin esipolvitauluihin verrattaessa on kaikkien lasten mukanaolosta se etu, että sukujuurien mahdolliset yhtymäkohdat voidaan hahmottaa selvästi.
Esi- ja jälkipolvitutkimusten välillä on yksi ero. Edelliseen kootaan sarja sukutauluja sen mukaan miten ne kuuluvat esipolvistoon, jälkimmäiseen sen mukaan miten ne kuuluvat jälkipolvistoon. Esipolvitutkimuksissa lapsista seurataan eteenpäin vain niitä, jotka kuuluvat lähtöhenkilön esipolviin.
Anna Adolfina Buschin esipolvissa on yksi juuri kerrallaan seurattu esipolvia. Artikkeli jakautuu luontevasti juurittain lukuihin "Busch", "Wardenberg", "Braun", "Grubbe" jne. Kaikki artikkelin suvut ovat ns. sukunimellisiä sukuja, joissa nimi polveutuu mieskantaisesti.
Suvuissa, jotka eivät ole sukunimellisiä sukuja, ilmenee samanlaisia ongelmia kuin jälkipolvitutkimuksissa. Esimerkiksi länsisuomalaisissa talonpoikaissuvuissa on luontevaa seurata mieskantaisesta polveutumisesta riippumatta talon asujasukua. Taloon naitujen vävyjen ja miniöiden suvut ovat eri sukuja.
Laajassa, täydellisyyteen pyrkivässä esipolviselvityksessä on melkoisesti ongelmia ratkaistavaksi, jotta löytyy selkeä esitystapa. Kysyä voidaan, pitäisikö esipolvitutkimuksissa soveltaa vastaavanlaista rajaus¬tapaa kuin jälkipolvissa on tapana, jotta tutkimus pysyy mittasuhteiltaan kohtuullisena. Luther on itse asiassa menetellyt näin, koska lähtöhenkilö Anna Adolfina Busch (syntynyt 1765) on vain yksi ja varsin monen polven takana oleva hänen esipolvistaan.
Tutkimus
Mikä on esipolvitutkimuksessa edellytettävä tutkimuksellisuus. Viime aikoina on julkaistu suuri määrä esipolvitauluja, mutta en osaa antaa niille tutkimuksellista arvoa. Miksi? Aivan samasta syystä kuin jäävät tutkimuksina arvottomiksi ilman lähdeviitteitä ja perusteluja olevat jälkipolviselvitykset. Mieleeni ei tule SSV:ssa 43 julkaistua selvitystä lukuunottamatta kuin muutama laajempi selvitys, joka täyttäisi ns. tieteellisyyden asettamat vaatimukset (tasavaltamme presidenttien esipolviselvitykset).
Esipolvitaulustot ovat yhtä hyvin julkaistavissa kuin jälkipolvitaulustot, jos ne tehdään samanlaisin periaattein: kunnolla dokumentoiden ja monipuolisin perhe- ja elämäkertatiedoin varustettuina. Kaikki lapset olisi mainittava vanhempiensa yhteydessä, jolloin selvitysten kiinnostavuus kasvaa ja tulee mahdolliseksi seurata polveutumisen monitahoisuutta. Esipolvien elämäkertatietoihin olisi syvennyttävä yhtä hyvin kuin jälkipolvien elämäkertoihin ja jos mahdollista myös elävöitettävä esitystä.
Tiivistelmä
Kirjoituksessa tarkastellaan esipolvien esitystapoja SSS:n vuosikirjassa 43 julkaistun Georg Lutherin artikkelin "Anna Adolfina Buschs anor" pohjalta. Siinä tulkitaan kärjistäen Lutherin tapa esitellä esipolvet, että mitä vähemmän on eroa esipolvien ja jälkipolvien esitystavoissa, sitä parempi. Kysytään myös, miksi esipolvitutkimuksia julkaistaan vähän ja todetaan, että laajojen yli 6-7 sukupolvea käsittävien esipolviselvitysten esittäminen ja kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Ratkaisuksi esitetään esipolvien esittämistä perhetauluina, joissa kaikki lapset ovat mukana, ja esipolviselvitysten kokoamista suvuittain, sukujuuri kerrallaan.