T:mi Toiset aijat osallistui Turussa 1-3. lokakuuta kirjamessujen yhteydessä pidettäville sukumessuille.
Tyrvään vanhimmat rippikirjat 1693-1722 lähdejulkaisu ilmestyi Turun sukumessuille 1.10.
Loppuunmyydystä talohistorian opaskirjasta valmistui uusittu ja laajennettu laitos nimellä "Talon kertomaa". Kirja julkistettiin Turun sukumessuilla (julkaisijat Sukuseurojen Keskusliitto ry ja BTJ Kirjastopalvelu).
perjantai 31. joulukuuta 2004
keskiviikko 31. joulukuuta 2003
Vuonna 2003
Virtain Vesiosuuskunta täytti 50 vuotta ja syksyllä valmistui Virtain Vesiosuuskunnan viisi vuosikymmentä. Siinä luodaan katsaus Virtain keskustan historiaan vesihuollon näkökulmasta ja osuuskunnan vaiheet viiden vuosikymmenen ajalta. Tällä hetkellä 60 % virtolaisista saa vetensä suoraan tai välillisesti Virtain Vesiosuuskunnan kautta.
Syyskuussa 2003 valmistui sukukirja "Kollan Simulan suku", kustantajana Kollan Simulan sukuseura (sähköposti: sukuseura (at) simula.net).
Kolla on kylä Raumalla ja kirja kertoo kylän historian 1700-luvulle ja Simulan talon vaiheista 1900-luvulle. Kantavanhempien Leena Ulriikan ja Gabrielin jälkipolvistosta on levinnyt neljä sukuhaaraa myös lähiseudun kyliin: Rauman Nihattulan kylässä Sunilan haara, Lapin Kauklaisten kylässä Isotalon haara, Kuolimaan kylässä Väinölät (Uusikartano) ja Saarelat. Suvun levinneisyydestä on tehty erityinen tilasto-osasto. Kirjassa on runsas kuvitus, poikkeuksellisen laajat liiteluvut ja sitä höystävät raumankieliset tekstit ja Sari Valtosen piirrokset.
Tietokoneelleni kertyneestä lähdeaineistosta toimitin lähdjulkaisuna Porin läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusrullan vuodelta 1728.
Viipurin ja Savonlinnan läänin henkikirja vuonna 1701 I - II. Ensimmäinen osa sisältää Viipurin läänin (ks. karttaa) ja toinen osa Savon, Viipurin kaupungin ja hakemiston.
Vuoden aikana tilaisuuden tullen olen jatkanut teeman "luetteloista luettavaa tekstiä" pohtimista. Suurta Pohjansotaa käsittelevän kirjani yhteydessä kertyi melkoinen joukko lähdeaineistoa - pääasiassa luetteloita ja sen jälkeen olen löytänyt paljon uutta. Lähdejulkaisu on suuritöinen (tuhansia sivuja), kiinnostanee suppeaa lukijapiiriä eikä ole taloudellisesti kannattavaa. Mutta ... siinäpä se.

tiistai 1. heinäkuuta 2003
Porin läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusrulla 1728
Lähdejulkaisu, johon on poimittu KA:n militaria PJR 167:stä sukututkijalle olennaisimmat tiedot. Rullassa on tarkat tiedot edellisestä pääkatselmuksen syksyllä 1721 jälkeiseltä ajalta sekä ruotuja ylläpitävistä taloista.
Kirjassa on johdantoluku, lyhenne- ja sanaluettelo sekä kartat komppanioittain ruotujen ja virkatalojen sijainneista.
Vaikka tutkisi 1700-luvun lopulla tai Suomen sodan aikaisia sotilaita tämän rykmentin alueella, kirjasta saa läpileikkauksen komppanioista ja sen ruoduista, koska ruodut numeroineen pysyivät muuttumattomina ruotujakolaitoksen loppuun asti.
Kirjan tiedot:
ISBN 952-99106-3-0
vastavalmistunut
sivuja 198, koko A5, pehmeäkantinen,
hinta 30 euroa, sisältää alv 8 %
9 karttaa ja pari näytekuvaa alkuperäisestä lähteestä.

E-kirja voi tilata tästä
tiistai 31. joulukuuta 2002
Vuonna 2002
Syksyllä ilmestyi julkaisu Toisveden Ala-Ikkalasta ja Vaskiveden Aholasta (molemmat talot Virroilla). Ala-Ikkala on 1500-luvun lopulla perustettu talo. Sukunimen avulla on tutkittu, mistä sen asuttajat todennäköisesti olivat kotoisin.
Heinäkuun lopulla ilmestyi toimittamani "Ähtärin Honkaniemen suku ja talo". Kirjan on kustantanut Veikko Heikkilä Alavudelta. Luonnehtisin kirjaa poikkeuksellisen monipuoliseksi sukukirjaksi. Siinä on 2500 nimeä sisältävän jälkipolviston lisäksi Markku Kalliolinnan tutkima esipolvisto, parhaimmillaan 1500-luvulle asti, minun kirjoittamani Honkaniemen talon historia dokumentteineen ja jälkipolvista myös tilastollinen katsaus. Aira Rantakömi-Grönroos on haastatellut kirjaan suvun vanhimpia jäseniä. Kirjaa on saatavana Valokuvaus-Saaresta (Alavudella), Honkaniemen kirjakaupasta (Ähtärissä) ja se on tilattavissa myös Sukututkijan kirjakaupan kautta.
Genos-aikakauskirjassa nro 2 ilmestyi artikkelini "Kuka oli se Soini, josta johtuu Soinin pitäjän nimi?" Siinä tarkastelen savolaisperäistä sukujuurta, joka kotiutui Ähtärinjärven pohjoispäähän ja levisi sieltä mm. Virtain Toisveden kylään ja Porin seudulle. Pohjanmaan Historiallisen Seuran Miilu-lehdessä oli kirjoitukseni "Sotamies Jupiter eli Kuusenrati". Se kertoo yhdestä pohjalaisesta sotilaasta suuren Pohjansodan aikana. Arkistojen kätköistä on löytynyt Carl Gustaf Armfeltin allekirjoittama kirje, jolla Napuen taistelussa haavoittuneelle miehelle haettiin eläkettä.

maanantai 31. joulukuuta 2001
Vuonna 2001
Kankaanpää, Matti J., Turun ja Porin läänin piilossa olleita henkikirjoja (tiedonanto, Genos 3/2001, s. 155-156).
Marraskuun alussa ilmestyi kirjoittamani ja T:mi Toiset Aijat kustantama kirja "Suuri Pohjansota, Iso Viha ja suomalaiset"
Pohjansota oli suomalaisten historian merkittävin murroskausi. Pitkän sodan aikana oli monta tunnettua ja lukuisia vähän tunnettuja vaiheita - useimmat tämän päivän suomalaisille vieraita. Suomalaisia oli uskomattoman monissa paikoissa. Käsikirjoituksen I osa (1700-1710, Narvasta Pultavaan) painottuu sotatoimiin Liivinmaalla, Inkerissä ja Karjalassa, mutta käsittelee myös olosuhteita Suomessa. II osa (1710-1721, Iso Viha) käsittelee Suomen puolustusta, sissisotaa, sotatoimia Pohjanlahden rannoilla ja Norjassa, mutta myös suuren vihan syitä, sotavankeja, pakolaisia ja kotiinpaluuta.
Yleiset puitteet on saatu käymällä läpi kymmeniä kirjoja ja artikkeleita, joista monet ovat ilmestyneet kauan sitten, ja useimmat olivat ruotsinkielisiä. Alkuperäisenä lähdeaineistona olen käynyt läpi suuren määrän rullia kaikista suomalaisista joukoista, myös tuomiokirjoja ja tilikirjoja ym. Vertaa allamainittua artikkeliani Porin läänin jalkaväkirykmentistä.
Kirjan voi tilata tästä
Kirjaa saa myös sukututkijan kirjakaupasta www.genealogia.fi.
Gummerus-Pihkalan Suku II, Täydennysosa
Julkaistiin sukujuhlassa syyskuussa 2001. Täydennysosassa, jossa on 368 sivua, on paitsi korjauksia ja lisäyksiä 1992 ilmestyneeseen sukukirjaan myös uusia sukuhaaroja. Edellistä sukukirjaa ja täydennysosaa on tarkoitettu käytettäväksi rinnakkain. Tilaukset sukuseuran sihteeriltä.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2001
Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset

Suomalaisia oli mukana uskomattoman monissa paikoissa. Aatelissukuinen päällystö kyllä tunnetaan - mutta keitä olivat tavalliset sotilaat? Mikä oli heidän taustansa ja kohtalonsa? Entä keitä heidän omaisensa olivat?
Kirjan ensimmäinen osa (1700-1710, Narvasta Pultavaan) painottuu sotatoimiin Liivinmaalla, Inkerissä ja Karjalassa. Jälkimmäinen osa (1710-1721, isoviha) käsittelee Suomen puolustusta, sissisotaa ja sotatoimia Pohjanlahden rannoilla ja Norjassa. Siinä tarkastellaan myös isovihan syitä, sotavankeja, pakolaisia ja kotiinpaluuta.
Teos pohjautuu laajaan, usein vaikeasti paikannettavaan ja tulkittavaan kirjalliseen lähdeaineistoon. Arkistolähteinä on käytetty mm. rullia kaikista suomalaisista joukoista sekä tuomio- ja tilikirjoja.
Lue myös kirjasta "Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla"
Hinta: 45 euroa (+ €15 pakkaus ja postitus)
Sivuja: 464
Kustantaja: T:mi Toiset Aijat
Julkaisuvuosi: 2001
ISBN: 952-91-3934-9
Tilaa kirja tästä
sunnuntai 31. joulukuuta 2000
Vuonna 2000
Pennalan talon Töysässä talohistoriaa Pennalan kolmiosaisessa sukukirjassa, osassa I. Pennalan kirjasta tuli uusi painos v. 2001.
Morrin (Virroilla) suvun varhaisimmat polvet ja talohistoriaa Morrin sukukirjassa.
Artikkeli Porin jalkaväkirykmentin sotilaista suuren Pohjansodan 1700-1721 aikana ilmestynyt Tampereen seudun sukututkimusseuran vuosikirjassa nro XX:2. Pidin aiheeseen liittyvän esitelmän sukututkimuspäivänä 15.1. Tampereella.
Virtain Metsänhoitoyhdistys täytti 70 vuotta ja toimittamani historiikki ilmestyi
helmikuussa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)