Kuka olli V. J. Heino?

Tämä on kysymys, johon en nyt pysty vastaamaan. Perimieni valokuvien joukossa on muutamia irrallisia henkilökuvia, jotka liittyvät vuoteen 1918. Useimmat kuvien henkilöistä tunnetaan ainakin nimeltä. Tunnetut liittyvät Virtain pataljoonan nimellä olleeseen joukko-osastoon, mm. kolme päällystöön kuulunutta jääkäriä. Oletettavasti samaan yhteyteen saattaa kuulua myös otsikossa mainittu V.J. Heino. Kuva on otettu kevättalvella, mahdollisesti huhtikuussa 1918. Ratsun selässä talvisissa varusteissa oleva mies on itse kirjoittanut nimensä kuvan taakse. Heinoa en löytänyt jääkäreiden matrikkeleista. Tavallinen sotamies Heino ei ole ollut päätellen hyvistä varusteista ja komeasta ratsusta.

Jos joku jotakin tietää, toivon saavani palautetta. Sitä varten liitän kuvista otteet.

Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla

800 sivuinen teos Suomen ratsuväestä vuodet 1550-1809, jäi Matti J. Kankaanpään merkittävämmäksi ja viimeiseksi pääteoksi. Ei ole montaa kirjaa, joka käsittelee Suomen sotilaiden sotaretkiä samalla tarkkuudella yhdessä ja samassa niteessä – laatuaan ensimmäinen suomeksi.

Kirjasta saa yksityiskohtaisen kokonaiskuvan kansallisuudeltaan suomalaisen ratsuväen toiminnasta ja koostumuksesta 1550-luvulta vuoteen 1809.

Tilaa kirja tästä

Alku vaatimaton, puolalaiset opettivat

Kaikki alkoi vaatimattomasti, kun Kustaa Vaasan Venäjänsodan aikana 1550-luvulla muodostettiin suomalaisista ratsumiehistä oma lippue. Kaksi ja puolisataa vuotta myöhemmin Suomen sodan aikana ratsuväkeä oli pieninä komppanioina ripoteltuna joka puolelle armeijaa. Suurimmillaan aivan 1700-luvun alussa suomalaista ratsuväkeä oli rakuunat mukaan lukien täyden kaksinnuksen ja ylimääräisten yksiköiden asettamisen jälkeen yli 7000. Näihin vuosiin mahtui paljon.

Ratsuväen kehitykselle sodat Puolaa vastaan olivat merkittävämpiä kuin sotiminen Venäjää vastaan. Puola-Liettuan ratsuväki oli Euroopan parasta. Katastrofien kautta, kuten Kirkholmassa 1605 opittiin hitaasti mutta varmasti sotimaan ratsain. Kustaa Adolfin uudistukset tekivät armeijasta tehokkaan.

Suomalaiset ratsumiehet olivat pääosassa, kun puolalais-liettualainen ratsuarmeija lyötiin Wallhofissa 1626. Tapa taistella rajuilla hyökkäyksillä tiheissä muodostelmissa oli opittu puolalaisilta. Näiden tärkein ase oli peitsi. Ruotsalaiset ja suomalaiset näiden mukana luottivat pitkäteräisiin miekkoihinsa. Pistoolit olivat täydentävänä aseena. Upseerit kärjessä eskadroona ryntäsi miekka kädessä täyttä laukkaa suoraan vastustajan päälle, pistääkseen ei hakatakseen.

Matti J. Kankaanpää (1943-2017)

Ruotsin osallistuessa suureen Saksan sotaan (1630-1648) ratsuväki oli se, joka voitti lukemattomat kahakat ja ratkaisi kenttätaistelut. Armeijoista tuli suuria ja kansalliset joukot (suomalaiset ja ruotsalaiset) jäivät niissä vähemmistöksi. Suomalaiselle ratsuväelle suurista kamppailuista merkittävimmät olivat Wittstock 1636 ja Leipzig 1642. Suomalaiset ratsueskadroonat tulivat laivoilla Itämeren poikki Pommeriin. Sieltä ne ravasivat hevosillaan aina Reinin taakse lännessä, Bodensjön ja Baijerin seuduille Tonavan eteläpuolella sekä idässä Böömiin, Määriin ja Sleesiaan asti. Nimiä lähteissä on paljon. Monet niistä ovat vaikeita paikallistaa.

Kolme Pohjansotaa

Suurta Saksan sotaa seurasi kolme sotaa kolmen eri Kaarle-kuninkaan johdolla. Nämä Pohjansodat olivat kovia, mutta hyvin erilaisia sotia. Kaarle X Kustaan aikana (1655-1660) sodittin Liettuassa, Puolassa, Tanskassa, Itämerenmaakunnissa ja Suomessa. Kaarle XI aikaisia sotia (1675-1679) ruotsalaiset kutsuvat Skånen sodaksi. Suomalaisittain olivat merkittäviä myös sotanäyttämöt Pommerissa ja Preussissa. Näissä sodissa uusi aselaji rakuunat kärsi muita enemmän.

Suomalaiset sotivat monen sotapäällikön johdolla kuten Kustaa Adolf, Johan Banér, Lennart Torstensson, Kaarle X Kustaa ja Otto Wilhelm Königsmarck. Moni on lukenut Lundin taistelusta 1676, mutta kuinka moni tietää esimerkiksi katastrofista Bornholmin luona 1678 tai on kuullut Ruotsin surkeimmasta sotaretkestä Preussiin talvella 1678-1679.



Omien otsikoidensa alla on kerrottu kaikista suomalaisista ratsuväen yksiköistä komppaniatasolle asti. Päälliköistä voi muistaa Åke Tott ja Torsten Stålhandske lisäksi sellaiset kuin Thuro Bielke, Johan Wittenberg, Johan Printz, Henrik Horn, Fabian Berndes ja Clas Johan Baranoff. Lähteistä on poimittu luetteloita päällystöstä ja laskettu tilastoja kuolleista, vangituista, kaatuneista jne.

Kolmas Pohjansota Kaarle XII aikana tunnetaan suurena Pohjansotana (1700-1721), josta olen kirjoittanut erillisen kirjan (Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset, 2001). Sodan jälkeen kaikki ratsuväki Suomessa oli rakuunoita. Seuraavat sodat sodittiin valtakunnan rajojen sisällä.

Lopuksi oli Suomessa

Ratsuväen merkitys muuttui. Maasto Suomessa ei sopimut ratsueskadroonille. Oli paljon järviä, suuria soita ja tiheitä metsiä. Niinpä vuonna 1790 sattui, että Turun ja Porin läänin henkirakuunat sekä Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsumiehet komennettiin saaristolaivaston laivoihin. Hevoset annettiin tykistön käyttöön. Ratsumiehet olivat mukana laivaston sotilaina niin Viipurin kujanjuoksussa kuin kuuluisassa Ruotsinsalmen meritaistelussa!

1790-luvulla yli puolet ratsuväestä muutettiin jalkaväeksi. Jäljelle jäänyt ratsuväki osallistui Suomen sotaan ja viimeiset olivat paikalla, kun von Döbeln Uumajan torilla hyvästeli suomalaisen sotaväen 8.10.1809.

Ei ole montaa kirjaa, joka käsittelee näitä sotaretkiä samalla tarkkuudella yhdessä ja samassa niteessä kuin tämä kirja – laatuaan ensimmäinen suomeksi.

Kirjassa vuorottelevat kertovammat luvut sotaretkistä ja tiiviinä tietopaketteina olevat joukko-osastoittaiset luvut. Se, joka on kiinnostunut yleisemmästä kehityksestä, lukee edelliset. Kun taas se, joka yrittää etsiä tiettyyn yksikköön ja ratsutilaan liittyviä tietoja, etsii niitä jälkimmäisistä. Sitä varten alaviitteinä ovat tarkat lähdetiedot. Kirjaa ei tarvitse lukea järjestyksessä. Alkusivut on kyllä hyvä lukea johdantona. Sitten voi keskittyä siihen sotajaksoon, joka kulloinkin kiinnostaa. Tässä mielessä kirjaa on käsikirja, jonka toivoisi kuuluvan aikakaudesta kiinnostuneiden kirjastoon.

Kirja on rinnakkaisteos saman tekijän kirjalle suuresta Pohjansodasta (1700-1721; Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset, 2001).

Kirjan tilaus

Tilaa tästä

€ 49 + € 15 postitus.

Kirjan sisällysluettelo

Virrat 150 vuotta 1867 - 2017 - kuvin ja sanoin

Olen blogipalstallani ollut melko pitkään hiljaa. En ole ollut toimeton, vaan päinvastoin hyvin ahkera. Toukokuussa kävin kahdesti ulkomailla. Muutaman päivän olin Puolassa ja pari päivää pitempään Slovakiassa. Niistäkin voisi tietysti kertoa, mutta varsinainen asiani koskee otsikon Virrat-teemaa.

Olen sopinut kesäkuun alussa Virtain kaupungin kanssa tietokirjan kirjoittamisesta. Työnimenä on ”Kimaltelevilta vesiltä – Virrat 150 vuotta 1867-2017 kuvin ja sanoin”. Kimaltelevat vedet viittaavat paitsi tietysti Virtaihin myös Into Konrad Inhaan ja huhtikuussa Killinkoskella avattuun Into-keskukseen.

Koko Suomessa erotettiin 1860-luvulla seurakuntien toiminnasta erilleen kunnallinen toiminta. Näin myös Virroilla kunnallinen itsehallinto sai alkunsa. Olen aloittanut tehtävän jo maaliskuussa. Kirjoitustyö on sen verran pitkällä, että siitä voi kertoa muillekin.

Virtain historia on Vanhan Ruoveden historian yhteydessä kirjoitettu 1970-luvulle asti. Se on ollut hyvä lähtökohta. Toimeksiantaja toivoo kirjassa painotusta tuon historiasarjan jälkeiseen aikaan, mikä on hyvin ymmärrettävää ja haasteellista. En olisi solminut sopimusta, jos en luottaisi siihen, että pystyn tehtävästä suoriutumaan. Olen hahmotellut kirjan muodostuvan kolmesta tasosta:

Ajallinen jänne haetaan 150 vuoden takaisesta ajasta. Ilman sitä monet tämän päivän asiat – hyvänä esimerkkinä Into-keskus – eivät tulisi ymmärretyiksi. Miksi Inha oli niin virtolainen? Olenkin nimennyt vuosikymmenet Virroilla 1870-luvulta 1900-luvun alkuun Inhan aikakaudeksi.

Toinen taso on kylittäinen tarkastelu. Kerron jokaisesta kylästä ja kyläkunnasta ajatuksella, että Virrat on kyliensä muodostama kokonaisuus. Kaikki kylät ovat omanlaatuisiansa ja se tulee saada kirjassa kerrottua. Kyläkirjat ja kylien kotisivut ovat tässä hyvänä apuna.

Kolmannen tason, jota parhaillaan työstän, on otsikolla ”Toimintojen Virrat”. Tarkoitus on käsitellä tämän hetken tilanteista käsin moninaista toimintaa Virroilla alkaen maa- ja metsätaloudesta sekä teollisuudesta ja liikenteestä. Palvelusektori on hyvin monitahoinen. Siihen on tarkoitus sisällyttää harrastustoiminta ja luontoon liittyvät asiat, joita Virroilla kelpaa kyllä esitellä. Parhaaksi lähteeksi olen havainnut paikallislehden, Suomenselän Sanomat. Jo tehdessäni tekstiä Sanomien juhlalehteen vuonna 2011, kävin läpi kaikki siihen mennessä ilmestyneet lehdet. Silloiset viitteenomaiset muistiinpanot ovat nyt käytettävissä. Vuodesta 1911 ilmestyneet lehdet olen tässä yhteydessä lukenut. Olen kirjannut ylös sellaiset asiat ja teemat, joita pitäisi ja voisi kirjassa kertoa.

Kun saan kolmannesta tasosta rungon tehtyä, tarkoitukseni on ottaa yhteyttä eri tahoille. Aion käydä kylissä, joista esimerkiksi kuvia on vähän käytettävissäni, yrityksissä ym. Tulen ottamaan yhteyksiä kyläyhdistyksiin ja eri toimijoihin saadakseni ajantasaista tietoa ja näkemyksiä tulevasta. Yhteydenotot tännekin päin ovat toivottavia tämän kesäkauden aikana. Esimerkiksi, jos yrityksissä, yhdistyksissä tai kylissä on tapahtumia, joista voi saada hyviä tilannekuvia, niistä olisi hyvä tietää ennakolta.

Kirjoja vanhan Ruoveden historiasta

Kirjoitin FB:n ryhmässä ”Virrat ennen ja nyt” jokin aikaa sitten kirjalöydöistä. Toistan sen tässä, koska voi kiinnostaa muitakin:

Olen kauan ollut siinä käsityksessä, että vanhan Ruoveden historiakirjojen sarja on loppuunmyyty. Mutta yllätys, yllätys. Sitä löytyy. Seurakuntatalolla oli remontti ja tavaroita siirrettäessä löytyi laatikoittain kirjoja. Osaa I (Jokipii ym., koko vanhan Ruoveden alue Keuruuta myöten), liiteosaa I:2 (jossa muun muassa tekemäni talonhaltijaluettelot 1552-1809 samalta alueelta) ja erityisen runsaasti osaa III:1 (Virrat 1860-luvulta 1970-luvulle).

Jos olette kiinnostuneita, kysykää seurakunnasta. Eivät ole kuulemma hinnalla pilattuja.

Otaniemessä sukututkimusviikolla 18.-19. maaliskuuta

Suomen Sukututkimusseura juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Viikolla 13.-19. maaliskuuta on ”koko Suomen sukujuhla” (http://www.genealogia.fi/suku-2017). Ohjelma on monipuolista ja sopii myös aloitteleville harrastajille.

Tominimeni Toiset Aijat osallistuu viikon talpahtumiin Espoon Otaniemessä lauantaina ja sunnuntaina 18.-19. päivä. Otan sinne mukaani uutta ratsuväkikirjaani ja aikaisemmin ilmestynyttä kirjaani suuresta Pohjansodasta. Odotan, että siellä syntyy, kuten tammikuussa Tampereella, monipuolisia keskusteluja. Kirjoja saan tuotua mukanani rajoitetun määrän, ja sunnuntaiksi voin tuoda lisää.

Sampolassa ja Säätytalolla

Sukututkimuspäivä Tampereen Sampolassa lauantaina 28. päivä sujui oikein hyvin. Esitelmiä en kuunnellut. Pidin tärkeämpinä kirjojeni markkinointia ja siinä yhteydessä käytyjä keskusteluja. Sen sijaan, että olisin palannut Virroille, jatkoin Tampereelta Vantaalle, ja tänään käväisin ”talvimökiltäni” Valtaalta käsin Helsingissä.

Suomen Sukututkimusseura perustettiin 30. tammikuuta 1917. Seura siis täytti sata vuotta. Satavuotispäivää juhlittiin Säätytalolla tänään 31. päivä. Kuultiin tärkeiden henkilöiden tervehdyksiä ja puheita (ministeri, piispa ja pääjohtaja). Mieleenpainuvimpia olivat musiikkiesitykset ja Maaria Leinosen runonlausunta. Soprano Aliina Koivulan ääni pääsi salissa oikeuksiinsa. Tilaisuuden päättänyt Maamme-laulu kaksikielisesti kaikui salissa komeasti. Säkeistöjä laulettiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Kukahan tekisi sanat englanniksi, että koko maailma ymmärtäisi.

Juhlan jälkeen kakkukahvin yhteydessä tapasi vanhoja tuttuja. Aloin muistella, milloin minä liityin jäseneksi. Se oli joskus 1960-luvun lopulla. Olen siis ollut satavuotiaan seuran jäsen puolet siitä ajasta. Silloin sukututkimus ei ollut muodikasta. Päinvastoin. En liittyessäni arvannut, että sukututkimus täyttäisi lähes koko myöhemmän elämän. Seurassakin olin 80-luvulta alkaen pari vuosikymmentä hallituksen jäsen. Tutkijajäseneksi tulin jo vuotta aikaisemmin kuin hallitukseen, ja olen yhä eläköityneenäkin kunnianarvoisen seuran tutkijajäsen. Sitä valintaa olen aina arvostanut.

Omasta puolestani toivotan Seuralle onnea ja menestystä.

Sukututkimuspäivä Tampereella 28.1.2017

Olen paikalla uusimman kirjani kanssa Sukututkimuspäivänä Sampolassa. 

http://www.tamsuku.fi/sukututkimuspaiva.html.

Otan myytäviä ja esteltäviä kirjojani sen verran mukaani, mitä linja-autolla liikkeellä oleva saa kulkemaan. Tampereella on ollut hyvä käydä antoisia keskusteluja tuttujen ja entuudestaan tuntemattomienkin kanssa.

Tapaamisiin.