Turun ja Porin läänin ratsurykmentin vapaakomppania

Ei aiemmin julkaistu artikkeli vuodelta 2004-2005

Adam Lewenhauptin vuonna 1977 julkaiseman matrikkelin Karl XII:s officerare mukaan (s. 693) Ludvig Johan Taube, joka tuli palvelukseen 1688, oli kornetti Tiesenhausenin liivinmaalaisessa ratsurykmentissä 1.8.1700, yleni luutnantiksi 28.12.1702, tuli TRR:n vapaakomppanian ratsumestariksi 5.8.1710 ja kuoli 171(5?). Tässä mainittu vapaakomppania on tähän asti muista lähteistä täysin tuntematon. Sellaisesta ei ole tietoa myöskään Turun ja Porin läänin varsinaisen ratsurykmentin pääkatselmusrullissa, jollainen on esimerkiksi vuodelta 1712. Mikä tämä komppania oli? Mistä se syntyi ja mihin se sittemmin joutui? Kirjoittaessani vuonna 2001 ilmestynyttä kirjaani suuresta Pohjan sodasta,  tunsin mainitun matrikkelin maininnat, mutta en muiden tietojen puuttuessa kiinnittänyt asiaan enempää huomiota.

Normaalisti tuon ajan vapaakomppaniat olivat sissikomppanioita, mutta mitään yhteyttä jalkarakuunoiden nimellä tunnettuihin suuren Pohjan sodan aikaisiin sissikomppanioihin tällä ratsuväen vapaakomppanialla ei ollut. Tutkiessani Henkirakuunarykmenttiin siirrettyjä suomalaisia tästä vapaakomppaniasta tuli vastaan jopa katselmusrullia.  Rullat ovat muonitusrullia vuoden 1712 tammi–toukokuulle. Näistä ensimmäisen otsikko on seuraava: ”Januari Månads Rulla hwar efter dhe wedh Åbo och Biörneborgz Lähns Cavallerie, samt Öfwerstens Reinholt Delabarres Regemente, Förordnade Frij ryttare komma att åthniuta sin profwiant…”

Tällainen ratsukomppania on tullut järjestetyksi silloin, kun Taube nimitettiin sen päälliköksi. Tammikuun 1712 alussa siinä oli 49 miestä. Tässä on poimittuna helmikuun rulla.

Februari Månadz Rulla Hwar efter de wed Åbo och Biörneborgz Lähns Cavallerie, och Öfwerstens Wälb. R. Delabarres Regemente, Förordnade Frijryttere Komma att åthniuta sin profwiant Nemb:n

N:o Man

1. Berent I: Fellbhom 1)

2. Reinholt Dettloff 1) aflöst if:n Willnäs d: 6 Febr.

3. Niels Palmstedt 1)

4. Iohan Ulbergh 1)

5. Lars Klöffvert 1) Desse äro Commenderade

6. Iohan Köökman 1) med h:r Corneten

7. Daniel Ruuth 1) Christopher Mallm

8. Petter Gaddelius 1) att Convogera Printzenss 

9. Michaël Iordan 1) von Melitens

10. Mathias Tärräväinen 1) Ljck och niuta under

11. Carl Iean Wittman 1) sin förplägning

12. Samuel Rosengren 1)

13. Petter Frödingh 1

14. Lars Knape 1) Aflöste if:n Wilnäs d: 6

15. Oluff Boman 1) Februari och niutit

16. Anders Flinck 1) sin profviant härstädes.

17. Anders Engeman 1)

18. Engebrächt Regel 1)

19. Swen Udde 1)

20. Arwedh Larsson 1)

21. Hendrich Brant 1

22. Oluf Arenbergh 1

23. Johan Bomgarten 1

24. Anders Skough 1

25. Lars Gadde 1

26. Anders Klefberg 1

27. Efwen Dahlboo 1

28. Gunnar Allgreen 1

29. Otto Struuk 1

30. Johan Bröms 1

31. Erich Korssman 1

32. Swen Håltzendårp 1

33. Hans Rublack 1

34. Erich Märroin 1

35. Matts Boman 1

36. Lars Holmgreen 1

37. Gustaff Fl(ee?)s 1

38. Gottfred Wittw(er?)s 1

39. Hans Rosen Stråhle 1

40. Matts Nyman 1

41. Johan Bart 1

42. Lars Giädda 1

43. Mattis Silliax 1 Siliax niutit för Ianuari Månad Peningar och Profwiant så wida han warit Commenderad med Pg:r til ar(men?) hwarföre för innewarande Månad desss Profwiant lykmetigt högwälbor h:r Gen. Lieutenant:ns Bref af d: - blifwit innehal:r.

44. Reinhålt Brumer 1

45. Knut Michelson 1

46. Jonas Eskellson 1

47. Erich Åberg 1 sammaledes.

48. Wålmar Brumer 1

49. Iacob Winberg 1

Summa 49 Man L.I: Taube

Åbo d. 1 Februari A:o 1712.

Af föregående summa afgå de med Prinsens Ljk Commend:, för febrarj 12

N:o 43, 47, sammaledes för Ianu: dubbelt, efter anm: i rullan 2 14

35

Ruhtinas von Melitenin saattojoukko

Luettelosta selviää, että komennuskunta oli lähetetty viemään venäläisen ruhtinaan ruumista Venäjälle. Ruhtinas von Meliten oli korkeasukuisin ruotsalaisten Narvan taistelussa vuonna 1700 saama sotavanki, jonka varsinainen nimi oli Imeretian prinssi Aleksanteri Arkhelovitsh. Hän oli kotoisin Georgiasta. Georgialaisten ja persialaisten maasta karkottamana Venäjän tsaari oli ottanut hänet suojelukseensa. Ruhtinas oli Narvan taistelun aikoihin Venäjän tykistön ylin päällikkö. Sotavakeudessa hänet oli majoitettu Linköpingiin. Syyskesällä 1710 suunniteltiin laajempaa vankien vaihtoa ja tätä varten sotavankeja siirrettiin seuraavana talvena Suomen puolelle Turun seudulle. Imeretian ruhtinas siirrettiin Louhisaaren kartanoon. Louhisaari on sama kuin luettelossa mainittu Willnäs. Ruhtinas sairastui jo Pohjanlahden ympärikuljetuksen aikana ja kuoli maaliskuun puolivälissä 1711. Vasta vuotta myöhemmin ruumis vietiin juhlallisesti Viipuriin. Yrjö-Koskinen kirjoittaa ylipäällikön, kenraaliluutnantti Lybeckerin Ruotsin hallitukselle 25.3.1712 osoittaman kirjeen pohjalta:

Ruotsalainen kapteeni miehistöineen oli ollut saattamassa. Siikaniemen tullin tykönä sillanpäässä oli vastassa ollut venäläinen kapteeni ja 100 miestä. Sekä ruotsalaisella että venäläisellä puolella soitettiin surumarssia. Etupäässä kulkivat prinssin palvelijat matkakapineet muassaan, sitten eräs ruotsalaisen saattojoukon vänrikki ja 12 miestä; sen jälkeen kuljetettiin ruumis, jota ala-upseerit kahden puolen ympäröitsivät; viimeisenä kulki ruotsalainen kapteeni ja muu sotaväki. Kun venäläisiä ala-upseereja oli asettunut ruotsalaisten sijalle ja hevoset oli vaihdettu, jolla välin venäläiset tarjosivat ruotsalaisille upseereille lasillisen paloviinaa ja simaa, oli juhlallinen saatto suoritettu. 

Lybeckerin mukaan saattojoukkoa johtanut kapteeni kuoli pian retken jälkeen. Voidaan kysyä, tarkoitetaanko saattamassa olleella kapteenilla ratsumestari Taubea, jonka kuolinajasta tai -paikasta ei ole tarkempaa tietoa kuin matrikkelissa oleva epävarma vuosiluku 1715. Vänrikillä voidaan tarkoittaa luettelossa mainittua kornetti Malmia, joka Lewenhauptin matrikkelin mukaan (s. 435) oli Christoffer Malm. Tämä aloitti vapaakomppaniassa aliupseerina, oli sitten Tiesenhausenin liivinmaalaisessa ratsurykmentissä kornetti, tuli Tallinnan kukistuttua Suomeen ja siirtyi heinäkuussa 1712 kornetiksi Karjalan ratsurykmenttiin jääden Pälkäneen taistelussa 6.10.1713 vangiksi. Jos tämä tieto pitää paikkansa, Turun läänin vapaakomppania oli olemassa jo ennen vuotta 1710. Tieto on kuitenkin virheellinen, koska Christoffer Malm palveli ainakin jo joulukuussa 1706 Tiesenhausenin ratsurykmentissä. Hän oli Tiesenhausenin komppaniassa majoitusmestari. 

Vapaakomppaniasta muihin rykmentteihin

Vaikka nimenomainen tieto puuttuu, ratsuväen vapaakomppania syntyi vuonna 1710 sen jälkeen, kun Viipuri, Käkisalmi, Riika ja Tallinna antautuivat venäläisille. Venäläisten valtaamilta alueilta – varsinkin Viron puolelta – tuli ratsuväen miehiä, joiden rykmenttiä ei enää ollut olemassa. Todennäköisesti vapaakomppania lakkasi olemasta jo vuoden 1712 aikana, koska siitä ei ole myöhempiä tietoja.

Pieni komppania tuskin tarvitsi muita upseereita kuin edellä mainitut ratsumestarin ja kornetin. Korpraaleista ei ole tietoja, mutta listan alussa on nimiä, jotka lienevät olleet aliupseereita, tai ainakin pian ylenneen aliupseereiksi. Henkirakuunarykmenttiin kesällä 1712 siirtyneissä on sen verran samoja sukunimiä, ettei se voi olla sattumaa: listan numero 1 Berent I. Fellbhomin pitää olla sama kuin henkirakuunoissa vääpeli Fällbom, numero 2 Reinholt Dettloff on sama kuin kersantti Detlof ja numero 4 Johan Ulbergh sama kuin vääpeli Ullberg, joiden etunimiä ei mainittu, sekä numero 28 Gunnar Allgreen sama kuin rakuuna Gunnar Ahlgreen.

Vaikka seitsemän vuoden aika on pitkä, silti ainakin 17 listan nimistä oli sittemmin Ruotsin puolella Henkirakuunarykmentin rullissa vuonna 1719 (ns. vanhempi eli värvätty Henkirakuunarykmentti).  Nämä nimet on alleviivattu yllä ja alempana olevissa listoissa. Kolme tulkinnanvaraista tapausta on merkitty kursiivilla. Henkirakuunarykmentistä on pääkatselmusrullat vuosilta 1719, 1720 ja 1721. Seitsemän vuoden aikana monta sinne siirtynyttä oli varmasti ehtinyt kuolla tai muutoin poistua riveistä. Kun tapauksia ei ole enempää, niistä löytyneet tiedot voidaan tässä kertoa lyhyesti mies mieheltä (luettelo alempana).

Muut vapaakomppaniassa mainituista saattaisivat löytyä, jos olisi mahdollista tutkia muiden ruotsalaisten rykmenttien katselmusrullia vuoden 1712 jälkeiseltä ajalta. Vain osa vapaakomppanian miehistä oli syntyperältään suomalaisia, joten on oletettavissa, että useimmat siirtyivät Ruotsin puolelle. Joukosta erottuu kaksi selvää suomalaista nimeä, Teräväinen ja Märroin (Meronen), sekä muutama selvästi muualle viittaava nimi (Regel, Håltzendårp ja Rublack, ehkä myös Klöffvert, Arenbergh ja Wittwers). Nimi Silliax viittaa Zilliacus-sukun ja siten Inkerinmaalle.

Henkirakuunarykmentin rullista löytyneet vapaakomppanian miehet

Henkirakuunarykmentin lähteet ovat ennen vuoden 1719 pääkatselmusta puutteellisia. Tuon vuoden ja kahden seuraavan vuoden pääkatselmusrullista saadaan löytyneiden vaiheisiin vähän valaistusta. Muutama miehistä oli mukana vielä silloin, kun henkirakuunarykmentti syksyllä 1721 sulautettiin Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin Henkirakuunarykmentin nimellä (ns. nuorempi eli ruotujakoinen Henkirakuunarykmentti) ja kotiutettiin Turun ja Porin läänin rustholleille. Seuraavat vapaakomppanian miehet on sieltä voitu tunnistaa:

Numero 1. Berent I. Fellbhom, täytyy olla sama kuin vääpeli (ei etunimeä) Fällbom, joka 4.10.1712 oli Turussa matkalla liittyäkseen henkirakuunoihin seuraavina mainittavien Dettlofin ja Ulbergin kanssa.  Häntä ei löydy enää 1719 pääkatselmusrullasta.  

Numero 2. Reinholt Dettloff, kornetti Lybeckerin komppaniassa 1719. Tuli vapaaehtoiseksi Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin 20.11.1709, yleni korpraaliksi 1711, Henkirakuunarykmentin kersantiksi 27.7.1712, adjutantiksi 6.12.1712, kornetiksi 26.8.1718 ja sai eron palveluksesta 26.1.1720. 

Numero 4. Johan Ulbergh, s. 1685, tuli 1708 vapaaehtoiseksi Turun ja Porin läänin ratsurykmenttiin, yleni korpraaliksi 1710, Henkirakuunarykmentissä vääpeliksi 3.8.1712, siirtyi vänrikiksi Vestmanlannin jalkaväkirykmenttiin 13.10.1718 ja sai eron 30.9.1719. Elossa ainakin vielä 1735, asui Ruotsissa. 

Numero 13. Petter Frödingh, 48-vuotias, palvellut 20 vuotta ja syntyisin Länsi-Götanmaalta. Siirrettiin lakkautetusta Roden komppaniasta everstiluutnantin komppaniaan 15.7.1719 nro 96 ja sai 25.9.1719 pyynnöstään eron.

Numero 14. Lars Knape, ylennettiin Meijerhielmin komppaniassa lippumiehestä (förare) 1719 kersantiksi, 31-vuotias, palvellut 13 vuotta, syntyisin Länsi-Götanmaalta. Pääkatselmuksessa Gripsholmassa 29.8.1721 hän oli kersantti ja siirrettiin nuorempaan Henkirakuunarykmenttiin, palveli kersantin arvoisena majoittajan vakanssilla everstiluutnantin komppaniassa 14.5.1723 asti, jolloin otti eron palveluksesta ja luultavasti palasi Ruotsiin.

Numero 16. Anders Flinck, Lilliengripin komppaniassa 1719 nro 17, 50-vuotias, palvellut 14 vuotta, syntyisin Länsi-Götanmaalta, kuoli Smålannissa 11.6.1720, tai Franckin komppaniassa nro 43/34, 24-vuotias, palvellut 18 vuotta ja syntyisin Roslagenista. Jälkimmäinen siirrettiin 1720 Franckin komppanian tultua lakkautetuksi henkikomppanian nroon 105 ja oli samassa numerossa (Paraisten Löfsdal) nuoremman Henkirakuunarykmentin henkikomppaniassa vielä 1728. Vuoden 1739 pääkatselmusrullassa rakuunana on Simon Dahlman, jolla on kuusi palvelusvuotta, joten Flinck lienee saanut eron palveluksesta vuonna 1733. Kahdesta vaihtoehdosta edellinen on todennäköisempi, koska useita muitakin oli Lilliengripin komppaniassa ja syntynyt Länsi-Götanmaalla.

Numero 18. Engebrächt Regel, ylennettiin 1718 korpraaliksi Lilliengripin komppaniaan, 38-vuotias, palvellut 12 vuotta, syntynyt Länsi-Götanmaalla. Sai heti tultuaan siirretyksi nuoremman Henkirakuunarykmentin Ylä-Satakunnan komppaniaan 7.10.1721 eron niin, että ei matkustanut Suomeen. Sukunimi on myös muodoissa Regal ja Regale.

Numero 19. Swen Udde, 1719 Lilliegripin komppanian rakuuna nro 56/47, 31-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntynyt Länsi-Götanmaalla, säämiskämaakarin taito. Nro 56 (Udd) nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä, siirtyi jo lokakuussa 1721 Lempäälän Suomelan numeroon 62. Pääkatselmuksessa 1728 sai pyynnöstään eron, kun rusthollari oli hankkinut kansallisuudeltaan suomalaisen miehen hänen tilalleen. Palasi todennäköisesti Ruotsiin.

Numero 20. Arfwedh Larsson. Joukkoon sisältyi useita uusmaalaisia, joten saattaa olla sama kuin Henkirakuunoiden Arvid Steen, joka vuoden 1719 pääkatselmuksessa oli Francin komppaniassa rakuuna nro 11, 50-vuotias, palvellut 10 vuotta, syntynyt Uudellamaalla. Steen sai pääkatselmuksessa pyynnöstään vanhana ja heikkonäköisenä eron. Lisäperusteena on, että useimmat Henkirakuunarykmentin uusmaalaiset, joilla oli vuonna 1719 vähintään 10 palvelusvuotta, on mainittu tässä listassa. Puuttumaan jää vain 32-vuotias, 10 vuotta palvellut Gustav Strandberg ja varusmestari Johan Sparrstedt (ikä 36, palvellut 15 vuotta).

Numero 21. Henrich Brant, 1719 majurin komppanian numerossa 77, 33-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntyisin Hallannista. Nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä Halikon komppaniassa ensin numerossa 94, ylennettiin korpraaliksi 2.11.1721. Hänelle ja Katarina Heikintyttärelle syntyi 19.5.1731 Perttelissä poika Petter. Pääkatselmuksessa Turussa 4.10.1739 ensimmäisenä korpraalina Halikon komppaniassa, oli mukana vielä Hattujen sodan lopulla Turussa 6.9.1743 pidetyssä katselmuksessa marssikelpoisena. Lienee sama kuin 23.2.1759 Loimaan Ilmarisissa kuollut 73-vuotias (s. 1686) vanha korpraali.

Numero 25, Lars Gadde, everstiluutnantin komppaniassa 1719 ensin nro 93 (Gadd), sitten 75, 39-vuotias, palvellut 18 vuotta, syntynyt Dahlbossa, vuoden 1720 pääkatselmuksessa nro 92 ja nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä majurin komppanian nro 92 (Tieksmäki), josta sai eron iän ja raihnauden takia 1.7.1724.

Numero 26. Anders Klefberg, on Lilliegripin komppaniassa 1719 rakuuna nro 63/54 (Cleberg), 35-vuotias, palvellut 14 vuotta, syntynyt Länsi-Götanmaalla. Sai (Clefberg) pääkatselmuksessa 1720 eron sotapalvelukseen täysin kelpaamattomana.

Numero 28. Gunnar Ahlgren, 44-vuotias vuonna 1719, palvellut 12 vuotta ja syntynyt Hallannissa. Nuoremmassa Henkirakuunarykmentissä Ylä-Satakunnan komppaniassa nro 58, siirrettiin jo lokakuussa 1721 Vesilahden Pöyhölän numeroon 64, jossa palveli kunnes vuoden 1728 pääkatselmuksessa sai vanhana ja vasemmassa jalassa olevan vian takia eron.

Numero 31. Erkki Kårsman, rakuuna nro 5 majurin komppaniassa 1719, 34-vuotias, palvellut 12 vuotta, syntynyt Uudellamaalla. Siirtyi samaan numeroon (Orhatunpää) nuoremman Henkirakuunarykmentin Halikon komppaniassa ja palveli eroonsa 17.12.1726 asti. Eron syy oli sairaalloisuus.

Numero 33. Hans Rublack, mahdollisesti sama kuin Hrr:n Lilliengripin komppaniassa numerolla 54/45 ollut Hans Råbåck, joka oli jäänynyt sairaana Itä-Götanmaalle, 43-vuotias, palvellut 11 vuotta ja syntynyt Länsi-Götanmaalla. Pääkatselmuksessa Arbogassa 10.11.1720 hänelle myönnettiin ero.

Numero 35. Matts Boman, majurin komppaniassa 1719 rakuuna nro 3, 30-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntynyt Uudellamaalla, suutarintaitoinen, siirrettiin sodan päätyttyä Halikon komppaniaan, kuoli 7.10.1722.

Numero 39. Hans Rosen Stråhle, sukunimen perusteella mahdollisesti sama kuin Lilliengripin komppanian rakuuna nro 16, Jöns Rosenstråle, joka vuoden 1721 pääkatselmuksessa oli 42-vuotias, palvellut 21 vuotta, syntynyt Smålannissa ja sai eron vanhana ja sotapalvelukseen kelpaamattomana.

Numero 40 Matts Nyman, tuli furiiriampujista majurin komppaniaan ja 1719 rakuuna nro 8, 37-vuotias, palvellut 18 vuotta, syntynyt Uudellamaalla, palveli sodan jälkeen Halikon komppaniassa Paimion Laaroisten numerossa, hukkui 18.5.1738.

Numero 45. Knut Michelson, 1719 majurin komppanian rakuuna nro 9, 44-vuotias, palvellut 15 vuotta, syntynyt Inkerinmaalla. Oli jäänyt sairaana Itä-Götanmaalle, sai pääkatselmuksessa 1720 sairautensa takia eron.

Numero 47. Erich Åberg, lippumies (förare) majurin komppaniassa 1719, 31-vuotias, palvellut 11 vuotta, syntynyt Uudellamaalla, palveli Halikon komppaniassa saaden eron vääpelinä 30.11.1740. Asui Perttelin Vihmalossa vaimonsa Margareta Melartopaeusin kanssa. Heille syntyi vuosina 1727–36 useita lapsia.

Yhteenvetona voidaan arvioida, että noin puolet vapaakomppanian miehistä siirtyi vuonna 1712 Henkirakuunarykmenttiin. Näistä vajaat 20 miestä oli palveluksessa vielä seitsemän vuotta myöhemmin ja yhdeksän siirtyi rauhan tultua 1721 nuorempaan Henkirakuunarykmenttiin Suomessa.

Lähteet ja kirjallisuus

• KA Militaria HRR 110, katselmusluettelo vuodelta 1743 (mf 54944).
• Kankaanpää Matti J. 2001: Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset. Jyväskylä.
• Kirkonkirjatietoja Hiski-tietokannan mukaisesti http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi.
• Lewenhaupt Adam 1977: Karl XII:s officerare, biografiska anteckningar, I–II. Lund.
• Nuorempi Henkirakuunarykmentti: v. 1721 SKrA (SVAR) mikrokortti K05534 v. 1728 TMA Turun lääninhallitus Hab 2–3, mf MA 62, v. 1739 SKrA (SVAR) mikrokortti K05553. Nämä löytyvät myös SVAR Skannat material, Generalmönsterrullor, Livdragonregementet (äldre).
• Vanhempi Henkirakuunarykmentti: SVAR Skannat material, Generalmönsterrullor, Livdragonregementet (yngre), pääkatselmukset 1719, 1720 ja 1721. Vuoden 1716 pääkatselmusrullassa on vain kaksi komppaniaa.
• Wirilander Kaarlo 1953: Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718–1810, virkatalonhaltijain luettelot. Helsinki.
• Yrjö-Koskinen, Z. 1901: Venäläiset sotavangit Ruotsissa ja Suomessa suuren pohjoismaisen sodan aikana. HArk. 17:1.

Vilhunen, Vilhuinen

Genos 2/2013, s. 87-96.

Nimi Vilhunen (Vilhuinen) katsotaan yleensä etunimilähtöiseksi sukunimeksi, joka johtuu saksalaisperäisestä miehennimestä Vilhelm. Kuitenkin nimistöntutkijat kirjoittavat epävarman tuntuisesti, että ”nimeen sisältyy ilmeisesti saksalaisperäinen Wilhelm-nimen kansankielinen asu”. Tämä siitä huolimatta, että samat tutkijat eivät epäröi katsoessaan sukunimien Vilkki, Vilkko, Villa, Villanen ja Villikka johtuvan germaanisesta lainanimestä Wilhelm lukuisten puhuttelumuotojen kautta.  Mahdollisesti epävarmuus johtuu siitä, että Kannaksen paikallishistoriaan perehtynyt Aulikki Ylönen sijoitti vuoden 1543 Jääsken maakirjasta löytämänsä sukunimet Vilkko ja Vilkkonen omaperäisten pakanuuden aikaisten nimien joukkoon. Tällöin pohjana on A. V. Forsmanin oletus, että nimen kantasana on vikkelää tarkoittava sana ”vilha”.  Tehtyäni usean vuoden aikana tutkimuksia Pieksämäeltä lähtöisin olevien Vilhusten juurista,  joita olen johtanut Jääsken kihlakuntaan, olen taipuvainen ottamaan varovaisesti kantaa Ylösen näkemyksen puolesta.

Sukunimen kirjoitusmuoto Wilhuin esiintyy lähteissä jo 1500-luvulla. Nimen kirjoitusmuotoina on ollut Savossa myös Wilhoj, Vilho, Vilhu, Vilhula ja Vilhutar. Jääskessä Karjalan maakirjoissa nimen kirjoitusmuoto on ollut mm wilkin, wilkoinn, wilkolan, wilcho, vilku, wilchonn, wilhoin.

Arkistoneuvos Ojan tutkimukset

Arkistoneuvos Aulis Oja tutki aikanaan Multian Vilhusten alkuperää ja kirjoitti niistä yhteenvetona lyhyen artikkelin vuonna 1968. Ojan tutkimustulokset voidaan tiivistää seuraavasti:  1) Multialla on asunut Vilhusia (Vilhuisia) vuodesta 1564, kolme veljestä, jotka olivat Savosta tulleita muuttajia. 2) Savon vuoden 1561 maakirjasta ei löytynyt Vilhusia. Säännöstä on yksi poikkeus, Olli Vilhoi Tuusmäen Mieltylän kymmenyksessä. Sieltä Multian Vilhuset eivät kuitenkaan tulleet. 3) Vilhuset ovat Karjalaisen suvun yksi sukuhaara. Karjalaisen sukua mainitusta maakirjasta löytyy jokaisesta Savon pitäjästä. Savon tuomiokirjoissa on kaksi mainintaa Vilhusista 1563–64, joista toisen mukaan Ihanus Vilhuinen oli Paavo Karjalaisen jakoveli. Kun Multialta laadituissa isäntäluetteloissa oli Niilo Vilhuisen edeltäjänä ollut Niilo Karjalainen, nämä pääteltiin samaksi henkilöksi. Jakoveljeyden nojalla päädyttiin siihen, että Vilhuset olivat laajan Karjalaisen suvun haarautuma. 4) Vuoden 1561 maakirjasta löytyy Pieksämäen kymmenyskunnasta Paukkulan neljänneskunnasta arviokunta numero 458, jonka osakkaina olivat Paavo ja Ihannus Karjalainen. Arviokunta 458 vastaa myöhempää Pieksämäen Vilhulan kylää. Näin ollen Multian Vilhuset olivat lähtöisin Pieksämäen Vilhulasta.

Osoitan, että Aulis Oja on täysin erehtynyt kohdissa 3–4 ja että Savo on ollut korkeintaan välietappi Vilhusten muuttomatkalla Multialle. Huomautin Genoksessa julkaistussa artikkelissani jo vuonna 1989, jolloin olin uudistamassa ja täydentämässä Ilma Orkamon 1950-luvulla laatimia Vanhan Ruoveden isäntäluetteloita, eli-sanan vaarallisuudesta. Kun Niilo Karjalainen ja Niilo Vilhuinen istuivat samaan aikaan samassa lautamiehistössä, he eivät voineet olla yksi ja sama henkilö. Vilhusten tullessa Karjalainen oli muuttanut Multialta pois Loilan kylään.  Vilhusen suvun vanhimpia juuria löytyy Jääsken kihlakunnasta.

Jääsken kihlakunnan Vilhuset

Viipurin Karjalan vanhimmat maakirjat ovat vuodelta 1543. Tutkimus vanhimmista kirjoista on erittäin työlästä ja vaikeaa. Pitäjät olivat valtavan laajoja. Jääsken kihlakunta jakautui kahtia – Jääskeksi ja Ruokolahdeksi – vasta vuonna 1575. Vanhimmissa veroluetteloissa, joista ohessa on näytteenä ote vuodelta 1544, pitäjä jakautui neljänneskuntiin ja neljänneskunnan nautakuntiin (vastasivat Savon kymmenkuntia). Otteessa on Antti Ihalempisen neljänneskunnan Lauri Hännikäisen (Hennicken) nautakunnan neljä ensimmäistä veronmaksajaa. Mikko Viskarin jälkeen mainitaan Antti ja Hannu (Hans) ”wilkin”. Samassa neljänneksessä Paavo Ahtisen nautakunnassa oli Pekka Vilkolainen (P wilkolan).  Mainitut Antin, Hannun ja Pekan olen tulkinnut Vilhusen suvun edustajiksi.

Tutkimusta vaikeuttaa se, ettei edes verolukuja ole merkitty. Asujien sijoittaminen valtavan laajan pitäjän sisällä onnistuu vasta, kun tulee paikantavaa nimistöä. Jääskessä vanhimmat paikannusta helpottavat nimet ovat kirkollisista veroluetteloista, joissa pitäjä jakautui yökuntiin (nattbol) ja vuodesta 1557 yökunnilla on myös nimet. Kylien nimiä tulee lähteisiin vieläkin myöhemmin ja silloinkin kysymys on usein seutukylästä.  

Vanhimmat maakirjat ovat vaikeita myös siitä syystä, että niistä voi puuttua merkittäviä osia. Jääsken kihlakunnassa ensimmäisistä maakirjoista ilmeisesti puuttuvat kokonaan kantoverolliset, ja osa kihlakunnan Vilhusista kuului tähän ryhmään.  Tiedot täsmentyvät 1550-luvulla, jolloin veronmaksajat on ryhmitelty koko- eli täysveroittain. Vuodesta 1557 alkaen kokoverojen sisällä veronmaksajille on merkitty myös osaluku, jonka mukaisesti hän osallistui kokoverolta menevien verojen maksuun. Sittemmin veroluetteloihin tulee myös jousiluku.

Jääsken veroluettelot on käyty läpi varsin tiuhalla otantamenetelmällä. Tutkimustulokset olen yksityiskohtaisesti raportoinut toisaalla.  Vilhusia on paikannettu Jääsken kihlakunnassa kolmeen taloon. Nämä ovat: Savilahden yökunta, Suokumaan yökunta ja Mikko Vilkkoisen talo.

Mikko Vilkkoisen talo

Mikko Heikinpoika Vilskin eli Vilkin eli Vilkkoisen talo on merkitty kyliin vaihtelevasti. Silloin kun kylä mainitaan, se on Kärkkäinen, Alakuunu tai Jantula. Mikon asuinpaikka näyttää sijainneen Kirvun itäpuolella vesireitin varrella. Reitti alkoi Kuunjokena, johon nimi Kuunu viittaa. Alempana reitin varrella oli Jantula. Mikosta on tietoja jo vuodesta 1552 lähtien. Vuonna 1572 Mikon talo autioitui venäläisten hävittämisen myötä.  Mikon talosta ei ole löydettävissä Multian tai Pieksämäen Vilhusten juuria. Ilmeisesti sukuhaara sammui hävitysten seurauksena kokonaan. Tulivat tapetuiksi.

Suokumaan Vilhuset

Suokumaa sijaitsee Joutsenosta kaakkoon ja Vuoksen vesistöstä Jääsken kirkonkylän kohdalta länteen. Tarkemmin Vilhusten talon sijaintia siellä ei voida paikantaa, koska ei ole tietoa kuka heidän viljelyksiään myöhemmin asui. Myöhemmin Joutsenon ja Jääsken pitäjien välinen raja kulki Suokumaanjärven poikki. Järvi laskee itäkaakkoon ja päätyy Vuoksen virtaan. Joutsenon puolella oli sittemmin myös Suokumaa-niminen kylä.

Suokumaan seudulla Vilhusia asui vielä vuonna 1561,  mutta ei enää myöhemmin. Talossa jousiluku oli peräti kolme. Siinä oli siis paljon väkeä. Jonnekin he muuttivat ja ajankohta on Multialle muuton suhteen erittäin sopiva. Suokumaan Vilhusiin voidaan yhdistää vuosina 1544 (ks. kuva edellä) ja 1551 mainitut Antti ja Hannu sekä 1552 mainitut Pekka ja Antti. Antin poika lienee ollut 1559–63 mainittu Heikki Antinpoika. Heikin ohella mainitaan 1559 Suni, joka saattaa olla sama kuin 1560–61 mainittu Vänni (Sven) Vilkko.  

Savilahden Vilhuset

Savilahti sijaitsee eteläisellä Saimaalla, Ruokolahdella. Täällä asuneet Vilhuset olivat kantoverollisia. Heidän asutuksensa oli ”uudisasutusta” eli todennäköisesti Suokumaan asutusta nuorempaa. Tällä perusteella voidaan olettaa kaikkien Vilhusten alkukodin sijoittuvan todennäköisimmin jonnekin Suokumaanjärven seutuville. Vuodesta 1551 täällä saadaan maakirjoista seuraava sarja Vilhusia:  

• Paavo, talollinen 1551–52, 1557–59, 1563–64;
• Olli, lautamies 1563, talollinen 1565, 1567, 1570–75, 1579, 1583;
• Antti, talollinen 1586, 1588.

Vuonna 1551 Paavon ohella mainittiin Juho (Jöns) ja Heikki. Paavo oli 1557 ulkokyläläisenä osakas kokoverossa Kontulan (Kondus) kylässä. Savilahden Vilhuset olivat 1560-luvulla Antti Montosen nautakunnassa. Kylän nimi mainitaan ensimmäisen kerran 1571 ja silloin Vilhuset asuivat Montolan kylän Savilahdessa. Myöhemmin kylän nimi on Savilahti, jossa Montoset olivat naapureita. Vilhusia ei löydy 1590-luvulta alkaen Jääsken kihlakunnasta. On oletettava, että täällä asunut suku muutti Mikkelin Vanhamäkeen ja Pieksämäen Vilhulaan.

Vanhamäen Vilhuset

Mikkelin pitäjän (Vesulahti) Vanhamäen kylässä oli yhdessä talossa Vilhusia jo 1590-luvulta alkaen. Vuosien 1590–91 maakirjoissa Vilhusia ei sieltä vielä löydy. Vesulahden Paukkulan neljänneksessä oli lautamiehenä vuonna 1584 Lauri Vilhuinen, jota ei löydy maakirjasta talollisena. Laurin pitää olla sama, joka mainitaan nuijasodan tapausten yhteydessä Vanhamäessä asuvana. 

Vilhusia asui Vanhamäessä vielä 1701, mutta sukunimi häviää sieltä vuoteen 1707 mennessä. Lauri mainitaan siellä veroluetteloissa 1601 yhdessä Olli Kekkosen kanssa. Talon myöhempiä isäntiä olivat Juho Laurinpoika ainakin vuosina 1614–19, Paavo Laurinpoika ainakin 1639–58, Antti, Paavo ja Tuomas Paavonpojat ainakin 1669–76, joista Antti ja Tuomas olivat vielä 1680, sitten Tuomas Pekanpoika ainakin 1680–1701. 

Vanhamäeltä oli kotoisin se Lauri Juhonpoika Vilhuinen, joka oli talollisena Ihastjärvellä 1660-luvulla. Talon myöhempi asuja oli Taavetti Remuinen, joka mahdollisesti oli Laurin vävy. 

Pieksämäen Vilhuset

Vilhusten suvun asutus oli Pieksämäellä vahvimmillaan aivan 1700-luvun alussa, jolloin suku isännöi kolmen talon Vilhulassa lisäksi yhtä taloa Surnumäessä, kruununtilaa ja rusthollia Kirkonkylässä sekä rusthollia Häkkilässä. Pieksämäellä oli neljä rusthollia, joista kaksi oli Vilhusten hallussa.  Suuren Pohjansodan jälkeen suvun suuruuden päivät Pieksämäellä olivat ohi. 

Vilhulan kylä

Ensimmäiset Vilhuset, joiden voidaan olettaa asuneen Pieksämäellä Vilhulan kylän tienoilla, löytyvät vuoden 1584 maakirjasta ja papinveroluetteloista. Maakirjassa veroluvulla 9 on Pekka Paavonpoika Vilhuinen (per p:l ss wilhuin). Kymmenysveroluettelossa on samalla veroluvulla Pekan lisäksi Heikki Paavonpoika (Hen p:l ss). Vuonna 1586 Pekan ja Heikin lisäksi verokunnassa, jonka vero on nyt 10, on kolmantena Niilo Seppäinen. Seuraavana vuonna Niilon sukunimi on Juoksuinen. Maakirjoissa on vain Pekka Vilhuinen, jonka tilalla vuonna 1588 on Paavo Vilhuinen. 

Ohessa on kuva vuoden 1590 maakirjasta Pieksämäen kymmenkunnan kohdalta, jossa alimpana on kolme Vilhusta: Paavo Paavonpoika, Pekka Paavonpoika ja Heikki. Paavo ja Pekka ovat myös saman vuoden papinveroluettelossa, josta Heikki puuttuu. 

Pieksämäellä oli vuonna 1601 kolme Vilhusta: Hannu, Antti ja Olli. Näistä Antin talo on merkitty autioksi. Seuraavalla kymmenluvulla isäntiä oli vain yksi, joten väki on selvästi vähentynyt. Antin ja Hannun perheet ovat voineet muuttaa muualle, jopa Pohjanlahden toiselle puolelle asti.  1600-luvun ensimmäiset pari vuosikymmentä olivat hyvin vaikeita aikoja. Niinpä vuonna 1614 Pieksämäellä oli vain yksi Vilhuinen, Pekka, joka Elvsborgin toisten lunnaiden luettelossa on merkitty rutiköyhäksi. Seuraavina vuosina Pekkaa ei mainita enää köyhäksi. Vuosina 1616–17 luetteloissa on puoli pariskuntaa, joten Pekka mahdollisesti oli silloin leski. Vuonna 1618 Pekka Paavonpoika Vilhuisen talossa oli verotettavana pariskunnan asemesta poika, joka seuraavana vuonna on isäntä (Per Persson Vilhuinn). 

Niukkojen tietojen takaa kehityksen kulkua voidaan hahmottaa. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1639 Vilhusten asumia taloja oli kolme ja niissä yhteensä kahdeksan henkirahan maksajaa. Jokaisessa talossa oli hevonen tai varsa, ainakin yksi lehmä ja vähän muuta karjaa. Kahdessa talossa kylvö oli yksi panni ja kolmannessa puoli pannia.  Vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1648, maakirjassa on ensimmäisiä kertoja Vilhula-niminen kylä: 

Madz Madzon 2 ¼ 1 1 ¼ 1 –

Tildelt Jacob Wilhuinen 2 ¼ 1 ¾ ½ 1 –

Bengdt ibidem 2 ¼ 1 ½ ¾ 1 –

Påål Wilhuins öde 2 ¼ – 2 ¼ – 1 (autio)

Paavon autiotalo on peräisin vuoden 1600 paikkeilta, josta väki mahdollisesti muutti Ruotsiin. Ensimmäisen sarakkeen lukujen summa on 10. Niin paljon on siis talo ollut parhaimmillaan, veroluku 1500-luvulla. Seuraava sarake kertoo, paljonko vuonna 1648 siitä oli viljelyksessä (40 %), ja kolmas sarake, paljonko siitä oli viljelemättä (60 %). Neljäs sarake kertoo asuttujen talojen lukumäärän (3) ja viides autiotalojen määrän (1). Henkirahan maksajia taloissa oli kahdeksan.

Savossa tehtiin vuonna 1664 maantarkastus, jossa verrattiin vuoden 1660 asutusta sadan vuoden takaiseen asutukseen vuonna 1561. Tarkastusmaakirja on Savon asutushistorian kannalta keskeinen asiakirja, johon myös Aulis Oja nimenomaan todistelussaan viittaa.  

Kuvassa vasemmalla on kylän nimi, jonka jälkeen numerosarakkeissa on ensin viite vuoden 1561 maakirjaan (jos talo oli silloin olemassa) ja sitten vuoden 1660 maakirjaan. Seuraavana on isännän nimi. Vilhulan kylän kohdalla vuoden 1561 sarake on tyhjä, mikä merkitsee sitä, ettei siellä ollut vielä silloin asutusta. Vilhulan jälkeen tulee Pieksämäen Kirkonkylä, jossa ensimmäisenä on Lauri Jaakonpoika Venäläisen talo. Hänen talonsa kohdalla on vuoden 1561 sarakkeessa arviokunnan numero 458, johon Aulis Oja on keskeisenä todistuksena viitannut. Karjalaisen suvusta ei tässä ole merkintöjä. Pieksämäen historian kirjoittaneen Pekka Lappalaisen mukaan arviokunnan 458 alkuperäisiä asujia olivat Pekka ja Ihanus Karjalainen. Vaikka Vilhuset tulivat seudulle vasta myöhemmin, arviokunnan maista muodostuivat sittemmin paitsi Kirkonkylän jakokunta numero 1 myös Vilhulan kylän jakokunnat vanhoilta numeroiltaan 1–3. 

Pieksämäen Vilhulasta ja siitä polveutuvista suvuista todettakoon tässä tiivistetysti:  

Matti Matinpojan talosta muodostui Vilhulan kylän numero 1, jota Matin jälkeen asui poika Heikki (ainakin 1664, 1669, 1675 ja 1688). Veli Pekka Matinpoika oli isäntä vuonna 1680 ennen kuin hän muutti rusthollariksi Häkkilään. Vilhula 1:stä isännöi Matti Heikinpoika ainakin vuosina 1690–1712 isännyyden ollessa 1720-luvun alussa Silvastin suvulla.

Vilhulan kylän numeroa 2 asui Jaakon jälkeen poika Paavo Jaakonpoika ainakin 1664, sitten Jaakko Paavonpoika ainakin 1669–97 ja Paavo Jaakonpoika ainakin 1701–12. Viimeinen Vilhusen sukuun kuulunut isäntä tässä talossa oli Jaakko Paavonpoika (s. 1759, k. 1806).

Vilhulan kylän numeroa 3 asuivat Pentti Vilhusen (ainakin vielä 1661) jälkeen tämän pojat Hemmi, Heikki ja Pekka. Pekka kuoli isonvihan aikana, jonka jälkeen taloa asuivat hänen poikansa Juho (k. 1736) ja Pekka (s. 1707). Pekka asui Vilhulassa vielä 1750-luvulla ja muutti sitten torppariksi Liperonmäkeen. Seuraavalla vuosisadalla Vilhulan kylän valtasukuna oli Silvastien ohella naapurikylästä Vanajalta tullut Mannisen suku. 

Rustholli Häkkilässä

Pekka Matinpoika asui Vilhulassa vielä vuonna 1688, mutta on rusthollari Häkkilässä jo 1690. Vuoden 1688 henkikirjassa isäntänä oli Jaakko Yrjönpoika ”Pupoin” (ehkä Puupponen), jonka lisäksi henkirahaa maksoi Olli Vesanen (Wessein) vaimoineen sekä nimeltä mainitsematon tytär. Henkikirjassa Jaakko Yrjönpoikaa ei ole enää 1690, jolloin mainitaan Pekka Wilhu vaimoineen. Talossa on vuoden 1697 henkikirjassa varsin paljon väkeä. Pekka Vilhu on ilman vaimoa. Muita henkikirjoitettuja ovat tytär, poika Juho vaimoineen, poika Iivari ja ratsumiehen vaimo. Pekka näyttää menneen uusiin naimisiin, koska vuoden 1701 henkikirjassa henkirahaa maksoivat Pekka Vilhuinen vaimoineen, poika Juho vaimoineen ja ratsumiehen vaimo. Tilanne on sama vielä vuoden 1707 henkikirjassa. 

Vuosina 1708–11 lähteissä on puutteita, ja näinä vuosina Vilhuset katoavat rusthollista. Vuonna 1712 sotilasmaakirjassa talo on Pekka Vilhusen nimissä, mutta henkikirjassa Vilhusia ei enää ole. Talon isäntänä on Iivari Häkkinen. Jotakin on tapahtunut. Mahdollisesti sotatapahtumilla oli vaikutusta. Venäläiset valtasivat Viipurin ja Käkisalmen vuonna 1710, jonka jälkeen sotatoimia käytiin myös Savossa. 

Rustholli Kirkonkylässä

Merkittävin Vilhusten asuma talo Pieksämäellä oli rustholli Kirkonkylässä. Pentti Vilhusen Vilhula numerosta 3 poika Pentti (k. 1719) avioitui noin vuonna 1685 Kirkonkylässä vaikuttaneeseen Collanusten sukuun kuuluneen Marketan kanssa (s. 1668, k. 1733). Pentti oli ainakin jo vuonna 1688 Kirkonkylän rusthollin numero 67:n haltija. Pentin edeltäjä tässä rusthollissa oli Per Påssa, joka oli saanut sen avioliiton kautta vuonna 1672. Påssa asui kotirusthollissaan Rantasalmen Korppilassa ja luopui Kirkonkylän rusthollista.  Rusthollin on pitänyt siirtyä oston kautta Pentti Vilhuselle.

Pentillä ja Marketta Collanalla oli kahden tyttären lisäksi kolme täysi-ikäiseksi elänyttä poikaa Heikki (s. 1686), Jooseppi (k. 1742) ja Antti (n. 1704–42), joista suurin osa Suomen nykyisin elävistä Vilhusista polveutuu. Ratsutilan ylläpito vaati varallisuutta. Pitkä sota köyhdytti taloa niin, että kaikki kolme rusthollin poikaa joutuivat etsimään itselleen uuden ammatin. Heistä tuli Savon jalkaväkirykmentin sotilaita. Ratsukon varustaminen rusthollin puolesta siirtyi Tapani Vauhkoiselle.

Talot Kirkonkylässä ja Surnumäessä

Kirkonkylässä oli tilallisena 1700-luvun alusta alkaen Juho Vilhuinen, joka yhdessä Heikki Jääskeläisen kanssa osti nälkävuosina kuollen rumpali Tuure Sveninpojan talon.  Vuonna 1701 talossa maksoi henkirahaa kolme pariskuntaa. Juhon ja vaimon lisäksi talossa oli veli Pekka vaimoineen ja renki Paavo Laitinen vaimoineen. Vuoden 1712 henkikirjassa Juho maksoi henkirahaa vaimonsa kanssa. Kolmantena henkirahan maksajana oli sotamies Paavo Vilhuisen vaimo.  Mahdollisesti Paavo oli Juhon poika. Savon jalkaväkirykmentin Johan von Meurmanin komppania katsastettiin Rausilassa 6.9.1712 ja silloin Valkiamäen ruodussa numero 93 sotamiehenä oli Paavo Vilhunen (Wilhuin). Samassa katselmuksessa kapteeni Frantz Saxbeckin komppaniassa oli Männimäen ruodussa numero 4 sotamiehenä Matti Pekanpoika Vilhunen ja Narilan ruodussa numero 53 Mikko Pekanpoika Vilhunen, joka oli jossakin haavoittunut.  Sotamiesten myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Talo siirtyi 1720-luvulla vänrikki Dahlbergin hallintaan. Vuoden 1722 maakirjassa on ”Johan Wilhuin” ja 1726 maakirjassa ”Johan Wilhuin nu Fend. Dahlberg”. 

Vilhusia asui talollisina 1720-luvun alussa myös Surnumäessä (Surnomäki). Vuoden 1722 maakirjan mukaan talo oli kylän numero 5 ja sen isännäksi on merkitty Pekka Vilhunen eli Matti Putkonen. Talo oli rusthollin numero 66 aputila, joka oli sotavuosina autioitunut. Pekan vaimo oli Putkosen sukua, ja hän on talossa yhtiömies ainakin jo 1712. Pieksämäen vanhimmassa rippikirjassa 1721–24 Surnumäessä on Pekka Wilhuin, vaimo Marketta Putkotar, poika Pekka, vaimo Kaisa Janhoi (Janhutar), näillä tyttäret Marketta ja Maria, tytär (nuoremman Pekan sisar) Aune, sekä vanhimman Pekan poika Simo, 15 vuotta. Vanhempi Pekka kuoli 54-vuotiaana vuonna 1741 ja hänet haudattiin 29.11.  Vuoden 1742 jälkeen Vilhusista Surnumäessä ei ole tietoja.

Muita Vilhusia

Ennen kuin lopuksi palataan Multian Vilhusiin, tehdään katsaus niihin, joilla on tai on ainakin epäilty olleen yhteys Jääskestä lähteneisiin Vilhusiin.

Vilhusia muualla Savossa 1500-luvulla

Nimistöntutkijoiden Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan mukaan Savossa oli ”Oluf Wilhoj” vuonna 1561 Tuusmäessä ja Vesulahden pitäjässä myös ”Ihanus Vilhoinen” 1563 ja ”Poual Viljwn” 1564. Muita Vilhusia ei heidän mukaansa ole Savossa 1500-luvun puolimaissa. 

Savon tuomiokirjoista vuosilta 1559 ja 1561–65 on tehty lähdejulkaisu. Niissä on kaksi viitettä Vilhusiin Savossa ja nämä tiedot ovat olleet nimistöntutkijoiden lähteinä: 

• Vesulahden käräjillä 6.1.1563 mainitaan Paavo Karjalaisen jakoveljenä Ihanus Vilhoinen.
• Vesulahden käräjillä 20.7.1564 mainitaan ”Poual Vijlwn”.

Näitä tapauksia tutkittiin Savon voudintileistä vuosilta 1560 ja 1564–65. Vuodelta 1560 ei löytynyt ketään Vilhuseksi tulkittavissa olevaa. Vuosilta 1564–65 käytiin läpi kaikki Savon pitäjät maakirjoista. Rantasalmen pitäjän Tuusmäen neljänneskunnan kuudennesta nautakunnasta vuonna 1564 löytyi seuraava verokunta.  Passiivi – kenen tutkimuksiin viitataan?

Antti Antinpoika ja Olli Paavonpoika Nousiaisen kanssa samassa verokunnassa oli kolmantena Olli Vilho (Oluff vilho). Heidän yhteinen verolukunsa oli 7. Ollin pitää olla sama kuin edellä Mikkosen ja Paikkalan vuodelta 1561 mainitsema Vilhoj. Ihanusta tai Paavoa ei maakirjoista löytynyt, joten he eivät olleet talollisia.

Savon lähteistä ns. hopeaveroluettelo vuodelta 1571 on julkaistu ja se osoittaa, että edellä sanottua on tarkistettava, koska Olli löytyy siitä: Juvan kirkkokunnan Tuusmäen neljänneksen Väänälän kymmenkunnassa on Antti Antinpoika Nousiaisen ja Antti Antinpoika Kijläisen väliin on merkitty Olli Wilho. Vuosikymmenen lopulla häntä ei enää Tuusmäessä mainita. 

Vilhuset Pohjanmaalla

Kauko Pirisen laatiman teoksen Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534–1617 sukunimiliitteiden joukossa on Pohjois-Pohjanmaan kohdalla Vilhu(inen). Nimi ei esiinny vielä vuonna 1548 eikä enää 1605, mutta vuosina 1565, 1571 ja 1580 sitä tavattiin.  Pirinen ei kerro missä päin Pohjois-Pohjanmaata – johon tässä yhteydessä on luettava myös Keski-Pohjanmaa – nimi esiintyy. Kun Pirisen tietoja on yleisesti ottaen pidettävä luotettavina, asiaa oli syytä tutkia.

Armas Luukon laatimassa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historian toisessa osassa on kuva Oulujärven pappilassa 5.1.1572 pidettyjen käräjien lautamiehistöstä. Lautamiesten nimet on tulkittu ja yksi näistä oli Olli Viluinen Kivesjärveltä.  Luukko on lukenut yhden kirjaimen väärin. Pitäisi olla Vilpinen (Oluff wilpinen i Kinisierffui). Tämä tapaus liittyy Virpisen sukuun. Oulun erämaassa Kivesjärvellä on ”Oluff virpinen” vuosina 1574 ja 1575. Pirinen tuntee Virpisen kainuulaisena sukuna. 

Salon (Saloinen) pitäjässä Siikajoen yläjuoksulla Siikasavossa (Sikasau) oli ensimmäisenä veronmaksajana ”per wiluinen”.  Tämä siikasavolainen oli vilmusia (wilmo 1565–66), jotka asuivat sittemmin Revonlahdella.

Lemin Vilhut

Lemillä on 1600-luvulla asunut Vilhuja. Silloin Lemin seutu oli joukko kyliä Taipalsaaren pitäjässä. Vuoden 1619 maakirjassa heitä ei ole sieltä tunnistettavissa. Yli puolet Lemin kylien taloista on autiona. Veroluvun 1/6 perusteella Vilhujen talo oli joko Niilo Niilonpojan tai Juho Tuomaanpojan autiotalo, jonka Vilhut asuttivat vuoden 1620 jälkeen. Ensimmäinen henkikirja on vuodelta 1635 ja silloin Vilhut on merkitty Nisolan naapurina olevaan Torviniemen kylään, kuten oheinen kuva kertoo.  Olli Vilhu on niihin aikoihin kuollut. Hänellä oli vaimo Elina Martintytär, pojat Olli ja Lauri sekä tytär Marketta.

Vanhempi Olli on syntynyt noin 1590 tai aikaisemmin. Etunimen ja sukunimen muodon nojalla voidaan ajatella, että lemiläiset olisivat Savon Tuusmäessä mainitun Olli Vilhon jälkeläisiä. Avoimeksi kuitenkin jää, missä suku asui vuoden 1571 jälkeen ennen Lemille tuloa.

Vuoden 1639 henkikirjassa Olli Vilhu on sijoitettu Lemin kylään ja silloin talossa on neljä henkirahan maksajaa. Vuoden 1655 henkikirjassa, nyt Nisolan kylässä, Olli Vilhu (Wilhoj) on talossa ainoa henkirahan maksaja. Talo autioitui. Vuosikymmen myöhemmin 1665 taloa ei enää löydy henkikirjasta. Sotilasmaakirjassa jalkaväkirykmentin autiotalojen joukossa Nisolassa on ”Olof Wilhuin” veroluvulla 1/6. 

Multian Vilhuset

Multia kuului 1560-luvun alussa perustettuun Ruoveden suureen erämaapitäjään, josta Keuruu erosi vuonna 1626. Ruoveden pitäjän kiinteä kanta-asutus syntyi lyhyen ajan sisällä niin, että eräomistajat asuttivat parhaat paikat päävesistön varsilla. Savolainen asutusliike tuli hyökyaallon tavoin eräomistajien vapaiksi jättämille paikoille erityisesti syrjäisemmillä seuduilla. Savolaisten kaskitekniikka soveltui hyvin koskemattomien metsien raivaukseen. Kaikki kantatalot nykyisen Multian pitäjän alueella saivat uudisasukkaansa vuosina 1564–68, ja kaikki olivat savolaisia. Savolaisia muuttajia oli yhtä aikaa matkassa monta perhettä: Niilo Karjalaisen ja Vilhusten ohella tulivat Lauri Väisänen (Väisälän talo), Antti Ruoranen (Ruorasen talo), Paavo Rusainen (Uitamo), Juho ja Antti Tiusaiset (Karhumäki ja Tiusala), Pekka Nikarainen (Nikara), Antti Koponen (Kopola), Tuomas Karppoinen (Tarhapää) ja Matti Kukkonen (Vehkoo). 

Parhaimmillaan Multialla oli 1500-luvun lopulla kolme Vilhusten asumaa taloa. Seuraavassa esitän näistä taloista ja niistä polveutuvista suvuista lyhyen katsauksen talonhaltijaluetteloiden pohjalta. 

Multian eli Mämmin ensimmäinen asuja oli Niilo Karjalainen 1564–65, joka muutti Loilan kylään. Hänen seuraajansa oli Hannu Vilhuinen (Viluinen) 1566–1605, sitten Paavo Vilhuinen. Talo siirtyi Hukkaisen nimellä olevalle vävylle. Vuonna 1675 suku talossa vaihtui ja Mämmi-nimeä kantanut tuli asukkaaksi. Myöhemmät asukkaat eivät ole Vilhusen nimellä.

Vilhulan ensimmäinen isäntä oli Lasse Viluinen vuonna 1566. Hänen seuraajansa Niilo Vilhuinen eli Viluinen oli mahdollisesti hänen poikansa, koska hän hallitsi taloa pitkään 1567–1612. Hänen jälkeensä isännäksi tuli vävy Heikki Niilonpoika Marttinen, joka oli isäntänä 1613–38. Vaikka talo siirtyi vävylle, länsisuomalaista nimikäytäntöä seuraten asukkaat olivat aikaisempien asukkaiden mukaan Vilhusia tai kotoisin Vilhulasta.

Pekolanmäen ensimmäinen asuja oli Antti Vilhuinen (Viluinen) 1568–88, sitten Juho Vilhuinen ainakin 1589–92 ja Sipi Viluinen ainakin vuodesta 1597 ja vuoteen 1606. Tämän jälkeen talo oli autio siihen asti kunnes Pekosen suku asutti sen vuonna 1663. On hyvin mahdollista, että juuri täältä Vilhusia muutti Ruotsin suomalaismetsiin, kuten Veijo Saloheimo on päätellyt. 

Palaan lopuksi Aulis Ojan tutkimuskysymykseen: mistä Vilhuset tulivat Multialle? Ensimmäiseksi voidaan torjuta vaihtoehto, jonka mukaan Vilhuset olisivat tulleet Kangasalta. Sukunimen muoto Viluinen viittaa kyllä Pirkanmaalle ja Multialla oli ennen asutuskautta ollut kangasalalaisten eräsijoja. Pirkanmaan Vilhuset 1500-luvulla löytyvät Seppo Suvannon laatimasta henkilötiedostosta Internetissä. Samasta tiedostosta löytyvät myös Multian Vilhuset. 

Kangasalan rajan tuntumassa asuneet Messukylän Viluiset omistivat vuonna 1552 eräsijan Sammalisissa. Eräomistajien nimet olivat Olli ja Juho Viluinen. Nämä asuivat Salmenkylässä, joka erämaineen liitettiin Liuksialan kuninkaankartanoon vuonna 1557. Juho asui siellä 1541–57 ja toisessa talossa Olli 1540–57. Jouduttuaan luovuttamaan talonsa pois Olli muutti Pirkkalan Vaakkolaan ja Juho Messukylään Simo Paroisen taloon.  Erämaille he eivät muuttaneet. 

Kutenoheinen Suomen Matkailijayhdistyksen karttakirjan kartta vuodelta 1909 osoittaa, Sammalinen on kaukana Multialta. Se on Keuruulta itään menevän radan pohjoispuolella Ampialan kylässä. Ampiaisen suku asutti Ampialan kylän kantatalot (Ampiala ja Huttula) vuonna 1564. 

Jo edellä Jääsken Vilhusten yhteydessä tuli esiin näkemys, että yksi haara Vilhusia on voinut muuttaa sieltä Multialle. Voidaan kysyä, onko siellä vuosina 1544 ja 1551 mainittu Hannu sama kuin Savossa vuonna 1563 mainittu Ihanus ja/tai tämä sama kuin Multialla vuosina 1565–1605 asunut Hannu. Suokumaan Vilhusissa oli myös Antti ja yksi Multialle tulleista oli Antti. Tärkein todiste kuitenkin on sukunimen ohella ajankohdan sopivuus. Vilhuset olivat Suokumaalla vielä 1561 ja Multialla vuodesta 1566 lähtien.

Kirjallisuus

Falck, Henrik 1986: Släkten Påsa–Posa–Possenius–Posse. Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 42. Helsinki: Suomen Sukututkimusseura.

Forsman [myöh. Koskimies], A. V. 1891: Pakanuudenaikainen nimistö. Johdanto. Tutkimuksia Suomen kansan persoonallisen nimistön alalta I. Helsinki: SKS.

Heino, Riitta Maria 2008: Vilhula. Kivikaudesta nykyaikaan. Joensuu.

Jokipii, Mauno 1959: Vanhan Ruoveden pitäjän historia eräkaudesta Isoonvihaan. Teoksessa Niilo Söyrinki, Ville Luho & Mauno Jokipii, Vanhan-Ruoveden historia I. Vammala: Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta.

Kankaanpää, Matti J. 1989: Niilo Vilhuinen ja Niilo Karjalainen. Esimerkki eli-sanan vaarallisuudesta. Genos 60 (4): 136–137.

—1990: Vanhan Ruoveden talonhaltijat. Matrikkeli 1552–1809. Teoksessa Mauno Jokipii et al., Vanhan Ruoveden historia I:2. Keuruu: Vanhan Ruoveden historiatoimikunta.

—2001: Suuri Pohjansota, iso viha ja suomalaiset. Virrat: Toiset aijjat.

—2003: Viipurin ja Savonlinnan läänin henkikirja 1701, osat I ja II. Virrat: Toiset aijjat.

—2006: Karjalainen Karilainen. Nimi ja suku historian myrskyissä. Virrat: Toiset aijjat.

—2011: Vilhuset Jääskestä Savoon ja Multialle. Mikkeli: Sukuseura Vilhunen.

Lappalainen, Pekka 1961: Pieksämäen seudun historia I. Pieksämäki: Pieksämäen seudun historiatoimikunta.

Luukko, Armas 1954: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia. Osa 2: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin keskiaika sekä 1500-luku. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton ja Lapin maakuntaliiton yhteinen historiatoimikunta.

Mikkonen, Pirjo & Sirkka Paikkala 2000: Sukunimet. Helsinki: Otava.

Oja, Aulis 1968: Pieksämäen ja Multian Vilhuiset. Genos 38 (3): 66–68.

Orkamo, Ilma 1960: Vanhan Ruoveden isäntäluettelot v. 1552–1721. Teoksessa Niilo Söyrinki, Ville Luho & Mauno Jokipii, Vanhan-Ruoveden historia I. Vammala: Vanhan-Ruoveden historiatoimikunta.

Pirinen, Kauko 1954: Savon tuomiokirjat 1559 ja 1561–1565. Suomen vanhimmat tuomiokirjat I. Helsinki: Valtionarkisto.

—1982: Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534–1617. Savon historia II:1. Kuopio: Kustannuskiila.

Saloheimo, Veijo 2009: ”Siltä se näyttäää.” Miten tunnistaa metsäsuomalaisten suomalainen alkuperä. Sukutieto 2: 16–27.

Suvanto, Seppo 1988: Talonpoikainen Tampere keskiajalta 1600-luvun puoliväliin. Teoksessa Pentti Ahonen et al., Tampereen historia 1. Tampere: Tampereen kaupunki.

—nd. Satakunnan henkilötiedosto 1303–1571. http://www.narc.fi/suvanto/ (luettu 2.12.2012).

Walta, Matti 1996: Suomen hopeaveroluettelot V:8. Savo. Helsinki: Suomen historiallinen seura.

Ylönen, Aulikki 1957: Jääsken kihlakunnan historia I. Vuoteen 1700. Imatra: Jääsken kihlakunnan historiatoimikunta.