Ystävällisesti Virtain kirjasto tarjosi tilat julkistamiselle ja vieläpä kahvituksen. Suuret kiitokset. Ammattini sukututkijana ei olisi ollut mahdollinen Virroilla asuvana ilman kirjaston hyviä palveluja tutkijahuoneineen. Nyt digitaalisten arkistojen aikana tilanne olisi riippumattomampi asuinpaikasta.
Paikalla
oli lähes 20 henkeä. Vain yksi lehtimies oli vaivautunut paikalle.
Kirjastotoimen johtaja avasi tilaisuuden, jonka jälkeen minä pidin kirjan
esittelypuhenvuoron. Se kesti noin puoli tuntia. Puhuin tukenani pieni
muistilappu vapaasti. Puheenvuorostani on tässä pääkohtia seuraavassa.
Kerroin
aluksi kirjan syntyhistoriasta. Ajatus ratsuväen tutkimisesta Ruotsin ajalla
syntyi kymmenkunta vuotta sitten Oriveden opiston tietokirjakoulutuksessa. Sain
siitä kokoon vuonna 2010 pitkän artikkelin (satakunta sivua A4), mutta en saanut
sitä julkaistuksi. Pari artikkelia syntyi teemasta Sotahistorialliseen
aikakauskirjaan ja eräänlainen lyhyt kokonaiskatsaus kirjaan ”Suomalainen
sotilas 2, hakkapeliitasta tarkk’ampujaan”. Jäätyäni niin sanotusti eläkkeelle
sukututkijan ammatista ja saatuani valmiiksi sovitut isommat työt, aloin
suunnitella kirjaa ratsuäväestä. Aihe paisui kuin pullataikina. Oli suuria
vaikeuksia saada edes lähes kaikki mahtumaan mukaan ja sivumäärän pidettyä
painoarkin 792 rajoissa. Siis kirjassa on paljon sivuja, ja kaikki sivut ovat
tiivistä tekstiä. Ei mikään runokirja.
Kirja
on tarkoitettu kolmenlaiselle lukijapiirille. Kirja on tehty koulutettujen
tutkijoiden ehdoilla. Lähteistön ja viittausten pitäisi tyydyttää tässä
suhteessa kovat vaatimukset. Tämä siitä huolimatta, että ammattitutkijat ovat
kirjan ostajina vapaamatkustajia. Käsitykseni mukaan painoasu ja sisältö ovat
laadukasta, hyvin tiivistä asiaa.
Toinen
ryhmä, jonka suhtautunee kirjaan ymmärtäväisemmin, ovat harrastusluonteisesti
tutkivat, kuten sukututkijat tai paikallishistorian tutkijat. Uskon, että nämä
hyötyvät hyvin merkityistä lähdeviittauksista ja laajasta
kirjallisuusluettelosta sekä tekstin yksityiskohtaisuudesta. Pohjansotakirjani
sai arvostelua, että siinä oli liian vähän viitteitä (oli hieman alle
viisisataa). Siihen tämä kirja ei sorru, koska viitteitä on yli tuhat enemmän.
Kolmas
ryhmä, jonka toivon löytävän tämän kirjan, ovat historiallisesta
tietokirjallisuudesta kiinnostuneet, erityisesti ne, joita kiinnostaa
lähihistoriaa vanhempi historia. Nämä lukijat voivat ohittaa viitteet ja
luettelomaisimmat kohdat kirjasta. Luettavaa silti riittää, vaikka parisataa
sivua ohittaisi. Luonnehdin kirjaa mitä, missä ja milloin -tyyppiseksi, jota
voi lukea pääluku kerrallaan eikä välttämättä aikajärjestyksessä.
Kirjan
lähteistöä olen tutkinut jo ainakin parikymmentä vuotta sitten ilman, että
olisi ollut suunnitelmia ratsuväkikirjasta (ks. esim. Genos v. 1992). Kun
päätin tehdä aiheesta kirjan, oli ensi sijassa 1600-luku tutkimatta. Sen
lähteistön pääosa oli SVAR:ssa ja enimmäkseen käytettävissä digitaalisesti.
Kävin läpi luettelot tarkasti ja seuloin niistä suomalaista ratsuväkeä koskevat
osat. Näitä vuosikerta vuosikerralta tutkittaessa – kahdessa ja puolessa
sadassa vuodessa vuosikertoja on paljon – ratkaisin, mitä tarvitaan tarkemmin
luettaviksi. Ne poimittiin kuvina, nelinumeroinen luku, ja käytettiin valinta
kuvankäsittelyssä ennen kuin tallennettiin kovalevylle. Seuraavassa vaiheessa
enin osa niistä luettiin tekstiksi, tekstistä tehtiin komppanioittain
yhteenvetoja ja nämä yhdistettiin eskadoonan tai rykmentin yhteenvedoksi. Yhtenäisin
lähdesarja olivat katselmusrullat.
Toinen
tarkastelutaso saatiin kirjallisuudesta, joka paljolta oli ruotsinkielistä:
tapahtumille yleisempi viitekehys niiltä osin, missä suomalaisia kulloinkin
oli. Viitekehykseen yhdistettiin edellä mainittu ”ruohonjuuritasolta” lähtenyt
kuvaus. Tämä kaikki, varsinkin sotavuosilta, vuosi ja joukko-osasto kerrallaan.
Ruotsin
ajalla sotia oli paljon ja kaikki sodat olivat kulloisenkin kuninkaan näköisiä.
Miten ne kaikki voi muistaa? Tämä kirja voi toimia siinä hyvänä apuna. Sotajaksot
rytmittävät sisällyksen: pitkän vihan 1500-luvun lopulta ja sotien Venäjää ja
Puola-Liettuaa vastaan kautta suureen Saksan sotaan sekä kolmeen
pohjansotaan...
Kerroin
myös vähän terminologiasta, mitä tarkoitettiin kyrassieereilla, ratsumiehillä tai
rakuunoilla. Henkirakuunarykmentillä on kirjassa oma erityisasemansa. Puhuin
myös taktiikasta ja hevosista. Tältä osin en toista tässä kertomaani, vaan
kehotan lukemaan kirjaa.
Loppusanoiksi
olin valinnut viisaan kansanmiehen, äidinäitini isän, virtolaiseen talonpojan
Vaskivedeltä sanat: tietäköön se, joka sanoo, ja sanokoon se, joka tietää.
