Toiset Aijat: Matti J. Kankaanpää

Matti J. Kankaanpää


Matti J. Kankaanpää
Matti J. Kankaanpää (6.11.1943 - 7.12.2017) 
Kirjailija ja sukututkia Matti Juhani Kankaanpää kuoli torstaina 7. joulukuuta 2017, puolen vuoden sairauksien jälkeen.

Matti syntyi Kokkolassa 6. marraskuuta 1943. Hänen sukujuuret olivat Virroilla; Ala-Härkösen, Virtain Sipilässä ja Kauppilassa. Matti pääsi ylioppilaaksi Virtain yhteiskoulusta, opiskellut yhteiskuntatieteitä Turun yliopistossa, ja valmistui valtiotieteen kandidaatiksi 1972. Sen jälkeen jatko-opintoja ennen kuin hän siirtyi päätoimiseksi sukututkijaksi ja perusti T:mi Toiset Aijat.

Matti Kankaanpää aloitti jo 60-luvulla tutkia virtolaisia sukuja. Hän keräsi myös tarinoita, juttuja ja muistitietoa. Hän haastatteli iäkkäämpiä henkilöitä, ja aluksi kirjasi muistiin käsin tiedot. Hän aloitti työnsä ennen tietokoneiden aikaa. Joten ensimmäiset kirjat hän kirjoitti tavallisella kirjoituskoneella. Tietokoneen hän otti käyttöön 80-luvun alkupuolella.

Hän pystyi tulkitsemaan vanhoja tekstejä ja käänsi esimerkiksi rippikirjoja sukututkijoiden työn helpottamiseksi.  Matti Kankaanpää on tehnyt muun muassa useita sukukirjoja ja historiikkeja. Julkaissut talohistorioita sekä kirjoittanut lukuisia lehtiartikkeleita.

Hän oli taitava ja epäitsekäs tutkija. Hän oli perusteellinen ja asiantunteva. Vuosina 2005 ja 2006 oli hän Oriveden Opistossa kirjoittajakoulutuksessa ja osallistui erilaisille alaan liittyviin täydennys kursseihin. Hän auttoi useita suvustaan kiinnostuneita tutkimusten alkuun esim. pitämällä sukututkimus kursseja. Hän avusti yksityisiä henkilöitä, jotka olivat koonneet suvustaan aineistoa, sitomalla tekstit yhteen kirjaksi. Hän oli aina valmis antamaan asiantuntevaa apua sekä puhelimitse että kirjallisesti.

Matti Kankaanpäätä kiinnosti erityisesti Suomen vanhemmat ajat. Hän keräsi paljon historiallista aineistoa sukututkimuksen ohella. Näin syntyi hänen tärkeimpiä teoksia oli Suuri Pohjansota, iso viha ja suomalaiset (2001) ja Suomalainen Ratsuväki Ruotsin Ajalla (2016).

Matilla olisi ollut aineistoa arkistoissaan useampaankin kirjaan, mutta valitettavasti sairaus vei voimat vähitellen. Matti työskenteli ihan viimeiseen. Talvella 2018 ilmestyy hänen viimeisin kirja. Se kertoo Virtain kunnan 150 vuotisesta historiasta. Kirja on tilattu, ja kustantaja on Virtain Kaupunki.

Matilla ei ollut omaa perhettä, mutta hänen lähisukulaisensa tulevat huolehtimaan hänen kirjoistaan. Niitå on mahdollisuus jatkossakin tilata.

Nyt jätät oman kodin,
polut armaat Salonpään,
rakkaat metsät,
tutut  rannat ja pihan
kukkivat omenapuut.

Jää hyvästi muistojen
tallentaja hiljainen,
kättesi työ jää eloon.

Jarle M. Alvheim
Matti J. Kankaanpään sisaren poika
www.toisetaijat.fi