lauantai 15. elokuuta 2020

Pohjanmaan ratsukomppania 1620- ja 1630-luvuilla

Artikkeli ilmestyi Eteläpohjalaiset Juuret lehdessä 2/2016, s. 43-50

Kuten Jaakko Ilman elämäkerrasta hyvin tiedetään, Pohjanmaalla on ollut ratsumiehiä eli huoveja jo 1500-luvun jälkipuoliskolla. Mutta yhtenäinen pohjalainen ratsuosasto, komppania on tietääkseni ollut vain 1620- ja 1630-luvuilla. Pieniä poikkeuksia on myöhempien sotien aikana ollut. Esimerkiksi suuren Pohjansodan sytyttyä 1700-luvun aivan alussa papit, nimismiehet ja muut virkamiehet joutuivat asettamaan noin 50 miehen ratsukomppania. Tässä nyt kirjoitan Kustaa II Adolfin aikaisesta pohjalaisesta ratsukomppaniasta.

Onko joku kuullut Johan Printzistä? Johan Printz syntyi Ruotsissa 1592 ja kuoli Ruotsissa 1663. Ruotsin siirtokunnasta Delawaressa (Uusi Ruotsi) olette varmaankin kuullut. Printz oli siellä kuvernöörinä vuosina 1642-1653. sitä ennen hän oli ratsuväen upseeri. Ura ratsuväessä on lyhyesti kerrottuna seuraava: Ennen tuloaan Ruotsin sotapalvelukseen hän oli ollut keisarillisten palveluksessa Saksassa ja tanskalaistenkin joukoissa. Ruotsin sotaväessä hän oli ensin luutnantti Gustav Hornin rykmentissä 1624 ja sitten Åke Tottin kyrassieereissa, mainitaan Turun läänin ratsuväen ratsumestarina 1630, majurina 1634 ja everstiluutnanttina 29.9.1636. Hän siirtyi Länsigötanmaan ratsurykmenttiin 28.3.1638. Sotilasura päättyi sen riveissä vuonna 1640 Chemnitzin kaupungin puolustajana. Uusi ura tuli Uudessa Ruotsissa, jonka jälkeen hän oli valtiopäivämies ja maaherra.[1]  Missään ei mainita Pohjanmaata! Printz kuitenkin oli Turun läänin ratsurykmentissä Pohjanmaalaisen komppanian päällikkö.

Kirjani suomalaisesta ratsuväestä Ruotsin ajalla ensimmäinen osa on käsikirjoitusvaiheessa. Siinä Printz pääsee paremmin esille. Åke Tottilla oli samanaikaisesti sekä maakomppania ratsuväkeä että kyrassieerikomppania, molemmat suomalaisia. Kyrassieerit olivat haarniskoitua ratsuväkeä. Niistä kirjoitan kirjassani. Tässä totean vain, että Printz oli kyrassieerikomppanian luutnantti. Kun Tott yleni kenraaliksi, Printz käytännössä kapteeniluutnanttina johti komppaniaa. Kyrassieerit sotivat 1620-luvun jälkipuolella Preussissa.

Samoilta ajoilta on peräisin pohjalainen ratsukomppania. Sen ensimmäinen ratsumestari oli Mickel Jordan vuodesta 1628. Jordanin siirtyessä muualle Printzistä tuli seuraaja. Aikalaiset luonnehtivat Printziä harvinaisen kookkaaksi, painoi noin 200 kiloa, esiintymiseltään karskiksi ja hallitsijamaiseksi. Hän vaati alaisiltaan tarkkaa kirkollisten märäysten noudattamista. Kahta asiaa voisi ihailla: sitä ratsua, joka kantoi Printzin rynnäkössä täyttä laukkaa. Joukon päällikön tehtävä oli ratsastaa eskadroonansa kärjessä. Siinä oli parisataa ratsukkoa loivasti kiilamaisessa muodostelmassa. Hevosen painoa hyväksi käyttäen pyrittiin murtautumaan vastustajan rintamasta läpi. Toiseksi sitä, jolla oli niin kovat hermot, että pysyi paikoillaan, kun eskadroona painoi päälle. Puolalaisilla oli nopeat ratsut eikä niitä juuri kiinni saatu takaa-ajossa.

Pohjalaiskomppania Preussissa

Ratsuväki oli Liivinmaalla ja Preussissa sekä sittemmin Saksassa käydyissä sodissa keskeinen aselaji. Kustaa II Adolfin aikana ratsuväen määrää jatkuvasti lisättiin. Tätä taustaa vasten pohjalaiskomppanian syntykin on asetettava. 

Mickel Jordanin komppania oli Preussissa vuonna 1629, jolloin se katsastettiin Melsackissa 2. toukokuuta. Hän oli edellisenä vuonna värvännyt ratsuväkeä nimenomaan Pohjanmaalta. Ohessa on ratsumestarin allekirjoitus rullan lopusta. [2]  Luutnantti oli Per Galle, vänrikki Hans Boije, korpraalit Juho Martinpoika ja Yrjö Erkinpoika, johdattaja Tuomas Erkinpoika, pappina herra Jakob, kirjurina Kalus Klausson, parturina mestari Joachim, kengitysseppänä Niilo Niilonpoika ja profossina Hannu Maununpoika. Trumpetistia ei ollut. Miehistö jakautui pitäjittäin seuraavasti:
Kemi 2, Ii 2, Oulun pitäjä 5, Liminka 1, Pyhäjoki 2, Kalajoki 2, Kokkola 10, Pedersöre 4, Uusikaupunki 1, Vaasan kaupunki 7, Uusikaarlepyy 5, Oulun kaupunki 1, Saloinen 1, Lohtaja 1, Kronoby 2, Maalahti 1, Isokyrö 16, Lapua 3, Ilmajoki 9, Hämeenkyrö (!) 10, Porin kaupunki 2, Paimio 3.
Miehiä oli kaikkiaan 113, joista kuolleita tai vangiksi jääneitä oli 25 ja siis rivissä olevia 88. Henkilöiden tunnistus muista lähteistä on vaikeata, koska monet ovat vain etunimellä ja isännimellä. Kylien nimiä ei ole. Kaupungeissa, kuten Vaasassa sanotaan, että Simo Antinpoika oli pormestarin palvelija. Varustajina erottuvat varsinkin pohjoisempana Pohjanmaata nimismiehet, porvarit ja kirkkoherrat.

Toinen rulla samasta komppaniasta on kotiutuksen edellä tehty 20. lokakuuta 1629.[3]  Paikkaa ei ole merkitty. Nimet ovat samat. Nyt lopussa kerrotaan, että kuolleita oli 20, karkureita kolme, vankina kolme ja ylläpidettyjä 88. Rullasta ei ilmene, ketkä olivat kuolleita tai puolalaisten vankeina.

Preussin kautta Saksaan 1635

Sota Puolaa vastaan päättyi välirauhaan 1629 ja seuraavana kesänä Kustaa II Adolf siirsi sodan Saksaan. Tähän ajankohtaan sijoittuu myös Printzin siirtyminen kyrassieereista Turun ja Porn läänin ratsuväkeen ratsumestariksi. Saksaan pohjalaisia ei heti lähetetty. Suomessa ollessaan Printz asui Korsholman kuninkaankartanossa. Sota sujui Saksassa alkuvuosina niin hyvin, ettei sinne Suomesta tarvinnut lähettää täydennyksiä. Vuonna 1634 tilanne muuttui. Nördlingenissä kärsittiin elokuussa 1634 vakava tappio keisarillisia vastaan. Samoihin aikoihin välirauha Puolan kanssa oli umpeutumassa ja sodan syttyminen uudelleen Preussissa ja Liivinmaalla oli vakava uhka. Tässä tilanteessa Suomestakin koottiin apujoukko, joka jälkimmäisen uhan takia lähetettiin Preussiin. Pohjalaiset olivat apujoukon yksi osa. Vaikka ei ollut varsinaisesti nimitety apujoukon johtajaksi, Johan Printzistä tuli sen tosiasiallinen johtaja. [4]

Printzin johdettavana oli neljästä ratsukomppanaiasta koottu eskadroona vahvuudeltaan vähän yli 500 ratsua. Yksi komppanioista oli hänen oma pohjalaiskomppaniansa, vahvuus päällystöineen 134 Elbingissä 2. heinäkuuta 1635. Luutnantti oli Johan Munck, kornetti Peter Printz, korpraalit Yrjö Erkinpoika ja Hannu Yrjönpoika, johdattaja Pekka Jaakonpoika, pappi herra Anders, profossi Esko Jaakonpoika, seppä Mikko Heikinpoika ja välskäri Riggert Wolfsson. Ratsukoiden varustajat jakautuivat pitäjittäin seuraavasti: Pyhäjoki 1, Kokkola 2, Karlepyy 7, Liminka 1, Vöyri 6, Mustasaari ja Maalahti 5, Uusikaarlepyy 1, Vähäkyrö 9, Isokyrö 28, Lapua 22, Ilmajoki 24, Laihia 6, yhteensä 112 ja päällystön ratsujen 22 kanssa 134. Komppaniassa oli vahva eteläpohjalainen leima, noin 80 % ratsukoista oli sieltä. Rullan henkilöiden tunnistaminen muista lähteistä on mahdollista, koska useimmilla mainitaan myös kotikylä tai on muutoin identifioitavissa oleva kuten Michell Ilka tai Thomas Tutipä. [5]

Pieniä muutoksia oli tapahtunut, kun komppania katsastettiin 18. syyskuuta 1635 Saksaan siirron edellä. Välirauha Puolan kanssa saatiin jatkettua, joten eskadroona voitiin siirtää Pommeriin ja Saksaan, jossa Johan Banérin johtama armeija oli suurissa vaikeuksissa. Kansleri Axel Oxenstjernalle piti muodostaa saattojoukko, johon tuli puolisataa suomalaista ratsumiestä. Näiden mukana oli Printzin komppanian korpraali Hannu Yrjönpoika ja yhdeksän ratsumiestä.

Pommerin kautta komppania eteni syvemmälle Saksaan ja joutui koviin taisteluihin. Näissä everstiluutnantiksi ylennyt Printz ja korpraali Yrjö Erkinpoika jäivät Hallen luona vangiksi. Hallen luona kaatui neljä ratsumiestäkin. Suomalaisen ratsuväen kannalta syyskuun 24. päivä 1636 käyty Wittstockin taistelu oli merkittävä. Pohjalaisetkin olivat mukana Tore Bielken rykmentissä. Luultavasti Printz ei ollut mukana ollen vielä vankina. Voitetun taistelun jälkeen oli runsaasti vankeja, joiden avulla vaihtokauppaa voitiin tehdä. Printzkin vapautui. Pohjalaiset olivat yksi komppania Turun ja Porin läänin ratsuväessä, joka kuului Johan Banérin pääarmeijaan. Armeijat olivat sen verran suuria, ettei sotatoimista kerrottaessa yksittäinen rykmentti erotu saati sitten yksi sen komppanioista. Syksyllä 1637 armeija joutui perääntymään Pommeriin kovasti ahdistettuna selkä merta vasten.

Viimeiset vuodet

Vuosi 1638 merkitsi eräänlaista käännekohtaa myös pohjalaisten kohdalla. On erikoista, että Johan Printzillä oli sen vuoden alkupuolella samanaikaisesti nimissään kaksi ratsukomppaniaa. Toinen oli tämä pohjalainen ja toinen ruotsalainen, joka tarkemmin tutkittaessa osoittautuu olevan Länsigötanmaan ratsuväkeä. Peter Englund on paitsi etevä tutkija myös oivallinen tietokirjailija. Hän noteeraa Johan Printzin monessa kohtaa kirjaansa kolmekymmentävuotisesta sodasta (suomennettu nimellä suuren sodan vuodet). Hän kertoo mm., kuinka tämä puolusti Chemnitziä huhtikuussa suurta keisarillisten joukkoa vastaan. Omien ratsumiestensä ja kaupunkilaisten painostuksen takia Printz joutui luovuttamaan kaupungin, joutui Johan Banérin epäsuosioon ja Tukholmassa sotaoikeuteen. Hän sai uuden tilaisuuden valtameren takana ja ennen sitä myös aatelisarvon. Banér oli armeijassaan diktaattori. Sinne ei ollut asiaa. tästä Englund kirjoittaa värikkäästi. Taitonsa tietokirjailijana hän osoittaa siinä, että Printzin yhteydessä ei sanallakaan mainita toiminnasta suomalaisessa ratsuväessä. Ruotsalaisten silmissä suomalaisia ei aina ole ollut olemassa.

Ohessa on Johan Printzin omakätinen nimikirjoitus vuoden 1638 katselmusrullan lopusta. Näihin aikoihin hän jätti pojalaiskomppanian johtamisen. Komppaniakin Saksassa alkoi käydä vähiin. Maaliskuun lopussa Pommerin Stolpessa rivissä oli 25, kotona 10, vankina 9, Wittstockissa kaatuneita 3, tauteihin kuolleita 32 ja karkureita vain kolme. Lisäksi oli kaksi alipäällystöön ylennettyä ja yksi sairaana jälkeen jäänyt (ks. liite). Samaan aikaan Pohjanmaalla koottiin uusia ratsukoita Saksaan lähetettäväksi. Näitä oli 72. Vuoden 1636 päällystöstä Stolpessa oli enää kengitysseppä Mikko Heikinpoika. Korpraali Yrjö Erkinpoika kuoli vankina Drössenissä. Monta oli kotiutettu, myös itse Printz. Tarkoitus oli koota siellä komppania uusiksi.

Printzin johdolla Stettiniin tuli 10. heinäkuuta 1638 suuri joukko uusia alokkaita. Pohjalaiskomppanian rivivahvuus oli 92, kun se katsastettiin Tribseesissä 7. elokuuta. Näistä vanhoja oli vain 18. Sotaan lähtevät oli katsastettu Isokyrössä 13. helmikuuta. Pommerista Printz itse siirtyi johtamaan länsigötanmaalaisia, kuten edellä on kerrottu. Pohjalaiskomppanian uudeksi ratsumestariksi tuli Nils Thomasson. Tämä oli aikaisemmin ollut Torsten Stålhandsken rykmentissä kapteeniluutnantti. Syyskuussa komppanialla oli seuraava päällystö:

Luutnantti Erik Larsson ja kornetti Sven Schute (Skute) olivat olleet jo Printzin aikana tehtävissään. Korpraaleina oli Antti Heikinpojan ja Pentti Simonpojan lisäksi kolmantena Jaakko Erkinpoika, joka aikaisemmin oli ollut Uudenkaarlepyyn Pensalan ratsumies. Johdattaja Simo Heikinpoika oli entisiä. Parturina oli mestari Casper, pappina entinen herra Jakob. Seppä, profossi ja trumpetistit olivat entisiä. Vuonna 1638 taudit harvensivat kovasti sekä vanhaa miehistöä että varsinkin uusia alokkaita. Taisteluissa kaatuneita oli vain muutama. Vuonna 1639 syksyyn mennessä kaatui vain kaksi ja kaksi kuoli tauteihin. Wismarissa sairaita oli 15. Komppania oli taas kutistunut pieneksi niin, että rivissä olevia oli vain 19. Päällystö pidettiin täysilukuisena, mutta suurin osa siitä lähetettiin kotiin täydennyksiä kokoamaan. Saksaan jäi kornetti Sven Skute (Schute) ja korpraali Jaakko Erkinpoika. Nämä olivat siellä vielä helmikuussa 1640. Samaan aikaan kotona Pohjanmaalla oli 19 ratsumiestä.

Ratsukomppanian lakkautus

Pohjanmaalla uudelleen muodostettava komppania oli läsnä Vähäkyrön pappilassa 1.9.1640. Kornetti Skute oli tullut Saksasta ja nostettiin luutnantiksi. Hänen mukanaan sieltä tuli pari ratsumiestäkin. Kornetiksi tuli Nils Filpusson. Korpraaleina olivat Antti Heikinpoika ja Pentti Simonpoika, reformoituna korpraalina Jaakko Erkinpoika, pappina herra Mårten, johdattajana Simo Heikinpoika, parturina mestari Caspar, trumpetisteina Erkki Antinpoika ja Erkki Erkinpoika, profossina Esko Jaakonpoika sekä seppänä Mikko Heikinpoika. Uusia ratsukon varustajia otettiin mukaan. Rullasta saadaan seuraava tilasto.

Nils Thomasson 1.9.1640

Läsnä

Sak­sassa

Uusi 1640

Yht.

Pohj. voutikunta

2

0

10

12

Pedersöre

0

1

0

1

Uusikaarlepyy

2

0

0

2

Vöyri

3

1

1

5

Mustasaari

3

0

0

3

Laihia

5

0

1

6

Vähäkyrö

7

0

0

7

Isokyrö

15

5

4

24

Lapua

14

6

0

20

Ilmajoki

19

4

3

26

Yhteensä

70

17

19

106


Ne pohjalaiset, jotka olivat jääneet Saksaan, sijoitettiin Karl Bäckin komppaniaan, jossa muut olivat yläsatakuntalaisia. Ankeita oloja karkuun lähti 20. syyskuuta 1640 laihialainen Heikki Ollinpoika. Kaksi ratsumiestä kotiutettiin ikänsä takia kuukautta myöhemmin.

Uudelleen Pohjanmaalla koottua komppaniaa ei kuitenkaan lähetetty Saksaan. Kun Turun ja Porin läänin ratsuväen täydennykset katsastettiin Turun linnassa 28. kesäkuuta 1641 sotaan lähettämistä varten, todetaan, että pohjalaiskomppania on erityisistä syistä lakkautettu. Nils Thomasson sai uuden komppanian johdettavakseen. Läänissä tehtiin komppanioiden välillä järjestelyjä niin, että lakkautuksesta huolimatta rykmentissä oli kahdeksan komppaniaa. Niiden alueet keskitettiin Pohjanmaan eteläpuolelle.[6]  Ratsuväen pohjalaiskomppania oli ollut olemassa vähän yli kymmenen vuotta. Saksaan jääneet ratsumiehet ratsastivat siellä niin kauan kuin pystyivät. Sitkeimmät olivat vielä muutama vuosi myöhemmin hengissä ja palveluksessa.

Otetaan tähän vielä ote Karl Bäckin komppanian rullasta 26. lokakuuta 1641. Siinä olivat silloin seuraavat aikaisemmin Nils Thomassonin pohjalaiskomppaniassa palvelleet [7]: 




[1] Kari Tarkiainen: Johan Printz. Svenski biografisk lexikon 29 (1995-1997), s. 493. Vertaa https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Printz, luettu 25.3.2016.

[2] KrA Rullor 1629/9: 162-163v. Arvi Korhonen: Hakkapeliitain historia II, Porvoo 1943, s. 303.

[3] KrA Rullor 1629/8: 183-185.

[4] Jos lähdettä ei ole aina täsmennetty, se perustuu alussa minittuun käsikirjoitukseeni.

[5] KrA Rullor 1635/3: 233-234v. Nimet kuitenkin saattavat olla ratsukon varustajia eikä ratsastajia.

[6] Jussi T. Lappalainen: Hakkapeliittain joukkoon; Suomen ratsuväen rekrytointi 1638-1649. Tiede ja ase 47, Joensuu 1989, s. 141, 144-146.

[7] KrA Rullor 1640/9: 29-v. Lyhenne tr tarkoittaa ratsupalvelijaa (tjenare), B:r veljeä (bror), jbm = ibidem (samoin).

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Lundin taistelu vuonna 1676 ja suomalainen ratsuväki

Sotaa, jota ruotsalaiset kutsuvat Skånen sodaksi tai Kaarle XI:ta sodaksi, voidaan laajemmasta näkökulmasta kutsua toiseksi Pohjansodaksi tai pohjoismaiseksi sodaksi (1674-1679, andra nordiska kriget, Northern War). 


Kolmekymmentävuotisen eli suuren Saksan sodan jälkeen Kaarle X Kustaan sodat olisivat järjestyksessä ensimmäinen ja suuri Pohjansota kolmas. Suomalaisittain sota Skånessa oli vain yksi sotanäyttämöistä. Sotaa käytiin merellä, Pommerissa (ja siihen liittyi Bremen) ja Liivinmaa-Preussissa. Sodan kulkuun vaikutti ratkaisevasti laivasto, jolle Ruotsissa oli asetettu suuret odotukset. Vuosina 1675 ja 1676 laivasto epäonnistui tehtävissään täydellisesti.

 Lundin taistelu neljäs joulukuuta oli sotavuoden 1676 merkittävin taistelu. Varsinkin ruotsiksi siitä on kirjallisuutta.Taistelun lähdepohja perustuu muistelmiin ja päiväkirjoihin.3 Lähteiden avulla saatu eloisa kuva taistelusta jää yksipuoliseksi riippuen siitä, keiden kertomukset ovat tulleet muistiin merkityiksi. Kuvaukset painottuvat kuninkaan lähipiirissä olleisiin. 

Lähdepohja ei valaise rintaman osia tasapuolisesti. Taistelun kulkuun merkittävimmin mainittavan puolen tusinan henkilön joukossa on Karjalan ratsurykmentin eversti Mellin, mutta hänen toiminnastaan ei paljon kerrota. 

Sukumatrikkeli tietää, että Bernhard Mellin tuli Karjalan ratsurykmentin everstiksi 5.3.1676 ja kuoli Tukholmassa 18.6.1682 äkillisesti halvaukseen, ja urasta, että hän oli isänsä tavoin urhea soturi, osallistui mm. Lundin taisteluun, jossa hänen kaulansa ja toisen kätensä läpi ammuttiin, sekä Landskronan taisteluun, jossa Kaarle XI lahjoitti hänelle yhden henkiratsuistaan.

Artikkelin tavoite on antaa suomenkielellä suomalaisittain kuva Lundin taistelusta ja samalla purkaa siihen liittyvä myytti yhden rykmentin kaatumisesta viimeiseen mieheen. Tavoitteena on myös vastata kysymykseen, paljonko taistelussa suomalaisia oli mukana ja missä joukko-osastoissa. Artikkelissa ei ole uutta tietoa joukkojen rintamalinjoista tai liikkeistä taistelussa. Siten tässä on taistelun kulusta vain yksi kaavakuva. Kun mainittiin purettavasta myytistä, otetaan se heti tähän aluksi, ja puretaan myöhemmin.


Perikunnan  kommentti
Artikkeli koostuu kahdesta osasta. Osa 1 on itse artikkeli, ja osa 2 sisältää kirjailijan omat muistinpanot ja taustatiedot artikkelin kokoonpanoon. Lundin taistelu on myös mainittu Kankaanpään kirjassa Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla vuodelta 2016. Kirja on edelleen myynnissä. Tutustu kirjaan tästä


keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Toiset Aijat I

Matti J. Kankaanpään kirja Toiset Aijat vuodelta 1978 on kauan ollut loppuun myyty, Nyt kirja on tilattavissa e-kirjana.



Kirjan· "Toiset aijat" alkujuuret ovat harrastuksessani sukututkimuksessa. Virtolaisia sukuja olen tutkinut jo toistakymmentä vuotta. Alku oli hyvin amatöörimäinen - kuinkas muuten. Vähitellen ote tiivistyi ja aineistoa alkoi kertyä. Vuosien varrella tuloksista on jotakin julkaistukin: 1970-luvulla Virtain Joulussa, Ala-Härkösen sukuseuran julkaisuissa ja Sipilän talo- ja sukuhistoriikissa . Lähinnä äitini ja isäni sukuja ja kotitaloja Sipilää ja Kankaan päätä tutkiessani arkistoissa ja monia virtolaisia haastatellessani kirjoitusaiheita alkoi syntyä kuin puusta veistettäessä lastuja. Haastateltavat sanoivat usein: ehkä minä siitäkin vähän tiedän, mutta tekisi mieli kertoa siitä ja siitä. Arkistoissa tutkiessani usein kävi niin, ettei tutkittavaan asiaan paljoakaan lisää löytynyt, mutta yhtä ja toista muuta tuli vastaan. Mainittakoon edellisestä esimerkkinä kirjoitus Vaalin nahkurilasta ja jälkimmäisestä tienoikaisu Jäähdyspohjan ja kirkonkylän välillä. 

Kirjoituksen alkuna on usein ollut jonkin mieleen juolahtanut teema. Virtain tulo aikanaan kauppalaksi ja kaupungiksi sekä isäni kotitalon sijainti aivan keskustassa olivat lähtökohdat kaupunkikeskustan kehityksen laajemmalle pohdinnalle. Monta versiota tätä kirjoitusta on mapeissani. Näitä kirjoitelmiani vanhemmilleni lukiessani, äitini tokaisi noin neljä vuotta sitten, että sinähän saisit noista vaikka kirjan. Siitä tämän kirjan kokoaminen alkoi. Äitini toi itse yhtä ja toista aihetta esille entisajan virtolaista elämää ja ihmisiä laajalti tuntevana: siitä ja siitä henkilöstä kannattaisi kirjoittaa. Esille tuli monta nimeä, joista en ollut edes kuullut puhuttavan.

Kirjan rungon ja valitettavasti myös kirjoitusten enemmistön muodostavat omat kirjoitelmani. Lähtiessäni kirjaa toimittamaan tavoitteenani oli saada kokoon vanhaa Virratta käsittelevä kirjoituskokoelma, jossa olisi useita kirjoittajia. Jätän lukijan tehtäväksi arvioida miten hyvin tavoitteessani olen onnistunut. Olen hyvin tietoinen, että parhaillaan kirjoitetaan Virtain historian
kolmatta osaa. Siksi on paikallaan korostaa sitä eroa mikä tämän kirjan ja pitäjänhistorian välillä on. Ensinnäkin pitäjänhistoria pyrkii yleistyksiin ja järjestelmällisyyteen koko pitäjän puitteissa. 

Pitäjänhistoria voi vain erikoisen merkityksellisissä tapauksissa mennä laajasti yksityiskohtiin. Tässä kirjassa tavoitteenani on ollut yleistysten välttäminen. Yksi punainen lanka voitaisiin esittää kysymyksenä: Näin on ollut meillä, miten lie ollut teillä? Tämä linja näkynee selvimmin virtolaista elinkeinoelämää ja harrastustoimintaa kuvaavissa kirjoituksissa. Toiseksi tässä kirjassa on mukana
enemmän tai vähemmän satunnainen joukko aiheita, joita on voitu artikkelien tapaan tarkastella perusteellisesti ja yksityiskohdittain. 

Kolmanneksi mukaan on voitu ottaa aineistoa, jota pitäjänhistoria ei käytä: tarinaa, juttuja ja muistitietoa. En ole pitänyt tärkeänä vain sitä mitä kerrotaan, vaan myös sitä miten kerrotaan. Esimerkiksi Tuomas Peltosen elämäkerrassa on tarumaisia piirteitä. Muistitiedolle ja perimätiedolle on tyypillistä se, että siitä ajan mittaan syntyy erilaisia versioita, kuten Peltosen tulosta Virroille. Näissä on paljon näytelmällistä ainesta. Kukin kirjoitus on oma kokonaisuutensa. Kirjoituksia yhdistää virtolaisuus. Kirjoitukset on järjestetty siten, että ensimmäisiksi on sijoitettu asutushistoriaan liittyvät kirjoitukset. Seuraavana ryhmänä ovat entisajan virtolaisten elämäkerrat. Kolmas aihekokonaisuus on virtolainen elinkeino- ja harrastustoiminta. Toisinaan elämäkertaa ja ammatillista toimintaa on mahdoton erottaa toisistaan ja tällaiset kirjoitukset on sijoitettu elämäkertojen loppuun tai elinkeinotoimintakirjoitusten alkuun. Neljäs ja viimeinen aiheala kirjassa ovat virtolaiset suvut. Sukuselvityksiä olisi ollut koossa enemmänkin kuin mitä tässä nyt on mukana. Kirjan osia ei ole erotettu otsikolla toisistaan (paitsi sisällysluettelossa).

Kirjalle löytyy esikuvia naapuripitäjistä. Mainittakoot esikuvista Ahto Luutosen kirja "Aikaisempien aikain muistoa Ruovedeltä", kirjasarja "Karhunsoutajat" Keuruulta ja "Tampere, tutkimuksia ja kuvauksia" -sarja. Tässä yhteydessä voitaneen mainita myös monisteena julkaistu Akseli Laaksin "Oriveden ja Ruoveden seutujen kirkollisista oloista 1600-luvulla". Näiden esikuvien mukaan kirjalle on annettu alaotsikko "Tutkimusta ja kuvausta Virtain asukkaista ja elämästä 1 ". Ykkönen olkoot haasteena itselleni ja muille virtolaiseksi itsensä tunteville - riippumatta siitä ollaanko kirjoilla täällä vai muualla - toimittaa jatkoa. Keuruullakin on saatu aikaan jo kolme kirjaa muutaman vuoden välein. 

Tottahan virtolaiset samaan pystyvät, kunhan tuumaan päättävät ryhtyä. Minullakin on jäljellä useita enemmän tai vähemmän valmiiksi kehiteltyjä aiheita. Kirjoituskokoelmaa voidaan arvostella yksipuoliseksi. Kuittaan tällaisen arvostelun jo ennakolta joutavana: Arvostelija tehkööt ne monet muut puolet. Tie on vapaa. Minä sain kokoon nämä eikä minulla ole ollut mitään virka-asemaa tai järjestöä tukenani. Tässä kirjoittajina olevat henkilöt olen saanut mukaan. Enemmänkin olen yrittänyt. Kaikilta en saanut edes vastausta. Toiset vastasivat, että eivät he halua kirjoittaa, mutta kyllä he voisivat kertoa. Jokunen kirjoitus on merkitty haastatellun nimiin, jos toimittajan osuus on
ollut vain puhtaaksikirjoittamista ja muutaman täydentävän tiedon lisäämistä. Kirjan aikaansaamisessa haluan antaa paitsi kirjapainolle myös äidilleni erityisen kiitoksen. Ilman näitä kirjaa ei olisi syntynyt. 

Äitini on ajatuksen esittäjä ja kotiseutuihminen ja ennen kaikkea erinomainen asian puolesta puhuja. Kaikkia kirjaan kirjoittaneita, haastatteluja antaneita ja valokuviaan lainanneita on kiitettävä siitä, että he ovat pyyteettömästi. asiaa edistäneet. En mainitse tässä heidän nimiään, sillä nimet on pyritty tarkoin kussakin kohdassa mainitsemaan. He ovat tämän kirjan väri ja suola.


Salonpäässä 1/7 1978
Matti Kankaanpää
toimittaja


Toiset Aijat I
Tutkimusta ja kuvausta Virtain asukkaista ja elämästä I Virrat 1978
(omakustanteita). ISBN 951-99177-0-5


keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Viipurin ja Savonlinnan läänien henkikirja vuodelta 1701

Rannan, Lappeen, Jääsken ja Äyräpään kihlakunnat sekä Kyminkartanon lääni, ja Osa II Savon kolme kihlakuntaa, Viipurin kaupunki ja (molempien osien yhteinen) hakemisto.

E-kirja - Tilaa osa I tästä
E-kirja - Tilaa osa II tästä


Viipurin ja Savonlinnan läänien henkikirja vuodelta 1701 Kansallisarkiston (KA) läänintilien niteestä numero 8730 sisältää kaikki henkikirjassa mainitut – mukana aatelisten talouksissa myös veroa maksamattomia – jotka tuona vuonna ovat henkirahaa maksaneet kihlakunnittain ja henkikirjapitäjittäin jäsennettyinä. Järjestys tässä on sama kuin läänintilien niteessä. Käytännön syistä olen jakanut julkaisun kahteen osaan. Ensim-mäisessä osassa on Viipurin lääni kaupunkia lukuunottamatta, joka on Savon kanssa toisessa osassa. Jälkimmäisessä osassa on myös mo-lempien osien yhteinen hakemisto.

Voidaan kysyä, miksi olen työstänyt Viipurin ja Savonlinnan läänin henkikirjan julkaisuksi. Syitä on useampia. Oikein luettuna henkikirja on monipuolinen ja antoisa lähde. Olen muun muassa tarvinnut omien tutkimusten pohjaksi kokonaiskuvaa Itä-Suomesta. Henkikirjasta saa hyvän poikkileikkauksen. Tutkijoita helpottava Suomen asutuksen yleisluettelo puuttuu Itä-Suomesta. Alkuperäisten henkikirjojen käyttö mikrofilmeinä on toki mahdollista, mutta varsinkin kaukolainattaessa hidasta ja työlästä. Ajattelin, että jos on yhdeltäkin vuodelta koko henkikirja julkaisun tapaan helppokäyttöisessä muodossa, niin siitä käsin voi huomattavasti helpommin ja tehokkaammin tutkia myös muita vuosikertoja.

Miksi juuri vuoden 1701 henkikirja? Pitää muistaa ajankohta. Suurista kuolovuosista on kulunut muutama vuosi ja suuri Pohjansota oli alkanut edellisenä vuona. Sodan vaikutuksia näkyy henkikirjassa, mutta asutus on vielä lähes normaalina pidettävän vuoden mukainen. Toinen syy vuosikerran valintaan on alueellinen. Valtakunnan rajojen muutokset eivät vielä tässä henkikirjassa vaikuta vaan koko lääni on yhtenäinen.

Henkikirjan tietosisältö varsinkin Viipurin läänin puolella on hyvä. Tietosisällöstä tarkemmin jäljempänä. Läheiset vuosikerrat olisivat olleet yhtä hyviä, mutta valitsin vuoden 1701. Se kertoo asutustilanteen suuren sodan alkaessa ja suurten kuolovuosien (1696-97) vaikutuksista on jo toivuttu – sikäli kuin sodan syttymiseen mennessä oli ollut mahdollista.

Kirjan tiedot:Viipurin ja Savonlinnan läänien henkikirja vuodelta 1701
160 + 140 sivua (A5). Saarijärvi 2003. Kustantaja T:mi Toiset Aijat.
ISBN 952-991-06-1-4 ja 952-99106-2-2.
Hinta: 20 € kpl.


E-kirja - Tilaa osa I tästä
E-kirja - Tilaa osa II tästä






perjantai 20. syyskuuta 2019

Tyrvään vanhimmat rippikirjat 1693-1722

Kirja Tyrvään vanhimmat rippikirjat 1693-1722, on ollut loppuun myyty. Nyt se on mahdollista ostaa e-kirjana.

Tilaa e-kirja tästä

Alla on kirjailijan oma johdanto ja sisällysluettelo.

Tyrvään ja siitä erotettujen Kiikan (kappeliksi 1662) ja Kiikoisten (kappeliksi 1847) seutujen sukujen tutkijoilla on käytettävissään poikkeuksellisen vanhoja ja sisältö-rikkaita kirkonkirjoja. Historiakirjat alkavat Tyrväällä vuodesta 1693 ja Kiikassa 1698. Ennen jälkimmäistä vuosilukua Kiikan ja sen mukana myös Kiikoisten tietoja löytyy Tyrvään historiakirjoista. Ja mikä on erityisen huomattavaa historiakirjat jatkuvat lähes katkotta yli koko pahamaineisen isonvihan.

Tässä toimitetut vanhimmat rippikirjaniteet (F1-2) ovat Tyrvään osalta vuosilta 1693-1703 ja 1705-1722. Seuraava säilynyt nide (F3) on vasta vuosilta 1730-50. On huomat-tava, että Tyrvään vanhempaan niteeseen sisältyy myös Kiikan ja Kiikoisten alueet. Kiikasta, josta Kiikoinen on sittemmin erotettu, on olemassa omat rippikirjat vuodesta 1699 alkaen. Niiden toimittamisen eri julkaisuna vuoteen 1725 asti olen aloittanut, mutta painattaminen riippuu tämän Tyrvään rippikirjajulkaisun kannattavuudesta.

Keskeinen syy siihen, miksi olen valinnut kyseiset kirjat toimittaakseni, on rippi-kirjojen huomattava lähdearvo. Niissä on ollakseen noin vanhoja rippikirjoja poik-keuksellisen paljon syntymäaikoja, kuolinaikoja ja muuttomerkintöjä. Muuttomer-kinnöistä suurin osa on seurakunnan sisäisiä. Tyrvään vanhin rippikirja oli mikro-filmille kuvattu niin tummana, että varsinkin molemmilta laidoilta teksti oli erittäin vaikeasti erottuvaa. Alkuperäinen kirja voisi olla siinä suhteessa luettavampi, mutta siihen vertaaminen ei ole ollut kustannussyistä mahdollista. Monta kohtaa on siksi jouduttu varustamaan ?-merkillä ja valitettavan monta kohtaa on jäänyt täysin lukematta merkinnällä ( ). Suositeltavaa lukijan kannalta voisikin olla, että hän käyttää tätä kirjaa yhdessä mikrofilmin kanssa. Osa lukemattomista ja epävarmoista kohdista selvinnee muiden lähteiden kuten historiakirjojen ja henkikirjojen (SAY) avulla. Muutaman tarkis-tuksen historiakirjoista olen tehnyt, mutta olen halunnut pitää erillään yksittäisen lähteen lähdearvon ja eri lähteiden tietoja yhdistelemällä tapahtuvan tutkimuksen. Tämä julkaisu pyrkii olemaan lähdejulkaisu eikä tutkimus.

Historiakirjat eivät kuitenkaan riitä kaikkien kohtien selvittämiseen. Esimerkiksi, jos kuolinvuosi on 169(7?), niin vaikka haudattujen luettelo on olemassa, sitä ei välttämättä löydy. Haudattavia papilla oli joskus niin paljon, ettei hän jaksanut viedä jokaista kirjoihin erikseen. Niinpä 10.5. on yhteishautaan haudattu 17 ruumista, joden nimiä ei kerrota, 40 ruumista 27.5., seuraavana päivänä 20, 30 ruumista 9.6., 23 ruumista 13.6. ja 8 ruumista 16.6., yhteensä 138. Näiden lisäksi Tyrväällä haudattiin tuona vuonna 239 henkilöä. Rippikirjasta voi löytää taloja, joista kokonaiset perheet kuolivat yhden vuoden aikana.

Rippikirjoista päätellen nälkävuosi 1697 oli Tyrvään seudulla paljon pahempi koette-lemus kuin pian sen jälkeen alkanut suuri Pohjansota ja iso viha. Ison vihan aika näkyy lähinnä vain ripilläkäyntien harvalukuisuutena erityisesti vuonna 1714. Sotilaiksi otettuja odottaisi rippikirjoista löytyvän enemmän. Osa sotilaista erottuu merkinnällä, että on kuollut Riiassa (död i Riga), joku yksittäinen Viipurissa ja Narvassa. Ilmeisesti monet sotilaiksi joutuneista on vain aliviivattu tai yliviivattu poismuuton merkiksi. Riiassa kuolleet ovat pääteltävissä Porin läänin varsinaisen jalkaväkirykmentin miehiksi, Viipurissa kuolleet kaksikaspataljoonan ja Narvassa kuolleet todennäköisimmin kolmikasrykmentin miehiksi.

Lyhenteiden ja ammatti- ym. termien tulkitsemisen osalta viittaan olemassa oleviin sanastoihin. Tyrvään vanhimmissa rippikirjoissa käytetyistä termien sovellutuksista  kuitenkin lyhyt maininta. Se, mistä joku henkilö on taloon tullut on från-sanan asemasta merkitty ruotsiksi sanalla ”vid” tai latinaksi ”vide”, katso. Se, minne on muut-tanut, löytyy joskus till-sanan takaa, mutta useimmiten merkittynä ”i” (esim. i Liuhala, siis Liuhalassa). Näiden merkintöjen yhteydessä on käytetty ”hoos”-sanaa samassa merkityksessä tai kertomaan mistä kylän talosta on kysymys (esim. i Roismala hoos Nappari, siis Roismalan Napparissa).

Tyrvään vanhin kirja vuosilta 1693-1703 oli käytännössä ilmeisesti vielä vuonna 1704. Kylät ja kylien sisällä talot ovat johdonmukaisesti. Varsinainen rippikirja se ei ole vaan ns. ikäkirja, koska ripilläkäyntejä ei ole seurattu, mutta huomattavan osan väestöstä ikä on merkitty. Ikälaskenta lienee tehty vuonna 1694, mutta huomaa, että henkilön muuttaessa vanhempiensa luota pois tuon vuoden jälkeen, ikäilmoitus pysyy samana. Eräissä tapauksissa henkilön tunnistaa juuri tämän perusteella.

Alkuperäiset Tyrvään ja Kiikan vanhimmat rippikirjat ovat ilman sivunumeroita. Olen sulkeisiin numeroinut lehdet, esim. (55) ja sen kääntöpuoli (55v). Tyrvään toinen kirja on numeroitu aukeamittain. Henkilötiedot ovat aukeaman vasemmalla ja ripilläkäynnit oikealla puolella.

Kiikan vanhin rippikirja vuosilta 1699-1716 ja Tyrvään toinen kirja vuosilta 1705-22 ovat varsinaisia rippikirjoja. Ripilläkäyntejä on seurattu kolmessa jaksossa: Kiikassa ensimmäinen jakso oli vuosina 1699-1704, toinen 1705-10 ja kolmas 1711-16, Tyrväällä ensimmäinen jakso  oli 1705-10, toinen 1711-16 ja kolmas 1717-22. Kirkonkirjan laatijan tavoitteena olilut sijoittaa kaikki kolme jaksoa saman talon osalta samalle aukeamalle. Mutta talot ovat väkiluvultaan hyvin eri kokoisia. Tästä seurasi, että suurimmissa taloissa jälkimmäiset jaksot ovat eri sivuilla. Viimeisin jakso on joskus jopa aivan eri puolella kirjaa ja toisen kylän talojen joukossa (missä sivulla on ollut tyhjää tilaa). Kirjaan on merkitty, mistä jatko löytyy. Esimerkiksi Uusikylän Orvolan vuosikerrat 1705-16 ovat sivulla 18, jatko löytyy ”vid. pag 33”.

Rippikirjassa ripilläkäyntejä on seurattu päivän tarkkuudella. Työn säästämiseksi olen merkinnyt ne samaan tapaan kuin aikaisemmin toimittamissani Suur-Ruoveden ja Keuruun vanhimmissa rippikirjoissa: Pääsääntöisesti on merkitty vuosiluvut, esim. 705-10 tarkoittaa, että on käynyt joka vuosi vuosina 1705-1710 ripillä ainakin yhden kerran. Tietyissä tapauksissa päivämäärillä voi olla erityistä merkitystä ja silloin päivämääräkin on voitu merkitä. Esimerkiksi Lummalan Skytän talon pojan Juho Yrjönpojan kohdalla 705-09 3/25. Hänet on aliviivattu lähdön merkiksi, mutta muuta selitystä ei ole. Arvella voidaan, että Juho joutui sotilaaksi ja ripilläkäynnistä tiedetään, että hän oli kotona ainakin vielä kevättalvella 1709. Huomaa, että kirjoissa kuukausi on viivanpäällä ja päivämäärä viivan alla.

Huutomerkkejä alkuperäisissä kirjoissa on vain poikkeustapauksissa. Huutomerkillä tai sic! olen merkinnyt ristiriitaisilta tuntuvia merkintöjä, esimerkiksi, kun ripilläkäynti näyttäisi jatkuvan ilmoitetun kuolinajan jälkeen.

Tyrvään ja Kiikan asutus on sijoittunut Kokemäenjoen yläjuoksun, Liekoveden ja Rautaveden eteläpään rannoille sekä siihen koillisen suunasta Kiikoisjärvestä ja kaakon suunnasta Ekojärvestä laskevien jokien varsille. Tyrvään vanhimmassa rip-pikirjassa talot ovat aluetta myötäpäivään kiertävässä järjestyksessä alkaen idästä Rautaveden etelärannalta Soukon kylästä, jatkuen Soinilan jälkeen Kiikan kappeliin, siirtyen Kilpijoen jälkeen vesistön pohjoispuolelle Kiikoisiin asti, palaten Kokemäen-joen varteen ja Ritalassa takaisin Tyrvään puolelle. Viimeisenä on Hätilän yksinäistalo, joka näyttää puutuvat kokonaan seuraavasta rippikirjasta.


Virroilla 29. elokuuta 2004

Matti J. Kankaanpää

Kirjan tiedot:

Tyrvään vanhimmat rippikirjat 1693-1722
Saarijärvi 2004
Kustantaja T:mi Toiset Aijat
229 sivua (A5)
ISBN 952-99106-4-9.

Tilaa e-kirja tästä








sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ruoveden ja Keuruun käräjäpöytäkirjoista 1683-1711

Kirja Ruoveden ja Keuruun käräjäpöytäkirjoista 1683-1711, on pitkään aikaan ollut loppuun myyty. Nyt se on mahdollista ostaa e-kirjana. Tämä kirja on rinnakkaisteos kirjalle Ruovedenja Keuruun käräjäpöytäkirjoista 1722 – 1746.


Alla on kirjailijan oma johdanto ja sisällysluettelo.

Tilaa kirja tästä


Satakunta on historiallisesti vanha hallintoalue, jonka muodostumisesta on paljon kirjoitettu. Aluetta on yhdistänyt Kokemäen joen vesistö. Ähtärin ja Keuruun reittejä pitkin tulevat vedet yhtyivät Näsijärveen. Uusia vesiä yhtyi siihen Tammerkosken jälkeen Pyhäjärveltä ja Kulovedeltä, josta ne Lieko- ja Rautavesien kautta laskivat Kokemäenjokea myöten Pohjanlahteen.

Aikanaan Satakunta jakaantui kahtia Ala- ja Ylä-Satakunnaksi ja jälkim-mäinen edelleen yliseen ja aliseen osaan (Ylä- ja Ala-Satakunnat). Ylä-Sata-kunta tunnetaan nyt Pirkanmaana, jonka keskuksena on Tampere. Aikaisemmin keskus oli vanhan Hämeenkyrön alueella.

Tuomiokirjojen suhteen on hyvä muistaa, että niitä on periaatteessa olemassa kaksi sarjaa: konseptikirjat, joita säilytetään maakunta-arkistoissa, ja puhtaaksi-kirjoitetut eli renovoidut kirjat, joita säilytetään Kansallisarkistossa. Edellisiä on Turun maakunta-arkistossa säilynyt peräti vuodesta 1662 alkaen, jälkimmäisiä Turun hovioikeuden perustamisen jälkeen vuodesta 1623 (renovoitu kappale lä-hetettiin hovioikeuteen). Toiseksi on hyvä muistaa, että renovoitaessa kaikkia pykäliä ei kirjoitettu puhtaaksi ja että alkuperäiset liitteet ovat konseptikirjoissa. Näistä syistä johtuen konseptikirjat voivat olla renovoituja kirjoja antoisampia. Toisaalta konseptikirjoissa on paljon yliviivauksia ja rivien väliin tai margi-naaliin tehtyjä vaikeasti luettavia lisäyksiä, mistä johtuen konsepit voivat olla erittäin vaikeasti luettavia. Vielä kolmanneksi on hyvä tietää, että vain poik-keustapauksissa konseptikirjat on mikrofilmattu. Mikrofilmiluetteloista löytyvät tuomiokirjasarjat ovat siten pääsääntöisesti KA:n renovoituja kirjoja.

Kirjan tiedot:

Ruoveden ja Keuruun käräjäpöytäkirjoista 1683-1711
Saarijärvi 2005.
T:mi Toiset Aijat.
280 sivua (A5).
ISBN 952-99106-5-7.



maanantai 22. heinäkuuta 2019

Suur-Ruoveden Vanhimmat Rippikirjat

Matti J. Kankaanpää: Suur-Ruoveden Vanhimmat Rippikirjat.  Kuru, Ruovesi, Virrat, Ähtäri. Virrat 1983. T:mi Toiset Aijat, 220 sivua, A5. ISBN 951-99502-5-7

Kurun vuosien 1745-56, Ruoveden 1725-58, Virtain 1749-55 ja Ähtärin 1752-58 rippikirjat: - Luettavissa panostekstinä- Kartat rippikirjojen taloista- Ohjeet, lyhennesanasto ja hakemisto käytön helpottamiseksi.

Kirja on tarkoitettu paitsi tutkijoille myös kotiseutuihmisille. Rippikirjat ovat karttamainen kuvaus aikakautensa ihmisistä ja täynnä elämää: syntymiä, kuolemia, muuttoja, aviotumista.

Tilaa kirja tästä

Kirjan tiedot:

Matti J. Kankaanpää: Suur-Ruoveden Vanhimmat Rippikirjat.
Kuru, Ruovesi, Virrat, Ähtäri.
Virrat 1983. T:mi Toiset Aijat
220 sivua, A5.
ISBN 951-99502-5-7