Toiset Aijat: Lundin taistelu 1676, osa 11: Kuningas Kaarle palaa taistelukentälle

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Lundin taistelu 1676, osa 11: Kuningas Kaarle palaa taistelukentälle

Voitto näytti yhä enemmän kallistuvan ruotsalaisten puolelle. Mutta valitettavasti näiden oikea siipi oli onnettomampi kuin vasen siipi ja keskusta. Vihollisen ylivoimasta heti ensi hyökkäyksessä se oli työnnetty takai­sin ja oli nyt lähellä tulla kokonaan ajetuksi kentältä. Onneksi sen oikealla puolella oli jyrkkä Helgona­backen, ja sen juurella oli Kaspar Goes pienen eskadroonansa kanssa sekä joitakin Budbergin rakuunoita vartoimassa otettuja vankeja. Nähdessään miten tanskalaiset tunkivat päälle, Goes antoi väkensä avata tulen, mikä pakotti tanskalaiset lopettamaan seuraamisen. Oikean siiven onnettomuus vaikutti kuitenkin myös keskustaan ja vasempaan siipeen. Ruotsalaisen jalkaväen keskustassa, joka oli tunkeutunut eteenpäin hyvän matkaa ylös hirsipuumäkeä, vasempaan sivustaan hyökkäsi joitakin tanskalaiseskadroonia, ja ”miltei suuremmalla voimalla kuin kukaan oli aikaisemmin tehnyt”. Puolet kaartista joutui taistelykyvyttömäksi ja jätti kaikki vallatut tykit ja monta lippua vihollisen valtaan, veti jalkaväkensä vähitellen takaisin pitkin koko linjaa. Prikaatit joutuivat yhä enemmän erilleen toisistaan. Viimeiset voimat oli tyhjennetty. Yksi ja toinen pysähtyi saadakseen vähän lepoa tai toisin sanoen jäädäkseen vihollisen valtaan.
Keskustan siten vetäytyessä takaisin vasemman siiven oli pakko tehdä samoin. Kerta kerran jälkeen se oli urheasti ahdistanut (”pousserat”) vihollista. Tällöin sattui seuraava tapaus, joka enemmän kuin moni muu kuvaa aikakauden sodankäynnin villeyttä. Luutnantti Clodt kaartissa kertoo siten, että yksi vangittu upseeri, jolla oli erikoisen komea (utmärkt) ulkonäkö, joka oli taistelussa haavoittunut, tuli hänen luokseen sillä aikaa, kun joukkoja järjestettiin ja tarttui häntä kurkusta sanoen: ”Ah, minun paras veljeni!”, uskoen, että hänen edessään oli yksi Clodtin veljistä. Silloin yksi kaartin koprpraali syöksyi, ajatellen, että vieras upseeri halusi tehdä jotakin pahaa, heti esiin ja pisti miekalla tätä kaulasta vatsaan niin, että tämä vajosi elottomana Clodtin käsivarsille.
Tanskalaisetkin olivat kärsineet suuria tappioita ja väen oli pakko saada aikaa voimien palauttamiseksi. Nämä pysähtyivät siksi suoraan vastapäätä ruotsalaisten uusia asemia ja ampuivat tanskalaisten tunnuksen kutsuakseen takaisin eskadroonia, jotka taistelun alussa oli muodostettu näiden vasemmalle siivelle ja joista kukaan nyt ei tiennyt, missä ne olivat. Kun tämä ammuskelu oli jatkunut hetken aikaa, ruotsalaiset näkivät suureksi hämmästyksekseen, kuinka ne tekivät täyskäännöksen oikealla siivellään, heti sen jälkeen kaksi jalkaväen prikaatia keskustasta vetäytyi pois yli Sliparevångin kukkulasta. Kaikki ihmettelivät, miksi ne juuri nyt, kun voitto oli painunut niin huomattavasti niiden puolelle, niin äkkinäisesti keskeyttivät taistelun ja jättivät taistelukentän. Mutta tuskin poislähtevien piikkien kärjet ja standaarit olivat hävinneet kumpujen taakse, kun kuultiin rajua ja kovaa ammuntaa siltä suunnalta. Nyt alettiin aavistaa, että se oli nuori kuningas, joka taas ”siellä alkoi taistelun”, ja valmistauduttiin marssimaan eteenpäin hänen avukseen.
Se oli todellakin kuningas Kaarle, joka vihdoin ehti takaisin muutaman harvan eskadroonansa kanssa. Hän oli kiiruhtanut marssia niin paljon kuin mahdollista, mutta loppuunväsyneillä hevosilla puoli peninkulmaa oli ollut hyvin hidasta liukkaassa maaperässä. Vallkärran eteläpuolella hän oli voinut nähdä taistelukentän yli Lundin suuntaan. Oli nähty joukkoja taistelujärjestyksessä kaupungin edustalla. Tämä ilostutti ruotsalaisia eskadroonia. Kaikki olivat nimittäin siinä käsityksessä, että nämä joukot olisivat ruotsalaista jalkaväkeä. Kuultiin myuös tykkien jylinää kaukaa, josta voitiin päätellä, että taistelu yhä oli käynnissä. Nyt lähestyi lauma ratsumiehiä. Kun ne tulivat niin lähelle, että taistelumerkki erottui, havaittiin suureksi hämmästykseksi, että ne olivat tanskalaisia. Silloin jokainen saattoi tajuta, ettei ”leikki vielä ollut lopussa”. Ratsumiehet, jotka tanskalaiset olivat lähettäneet tiedustelemaan kadonnutta vasenta sivustaansa, kääntyivät heti ympäri nähdessään ruotsalaiseskadroonat, ja pian sen jälkeen näytti koko tanskalaisten taistelujärjestys tulevan täyttä marssia kahdessa portaassa Möllevångin ja luostarin karjakujan yli.
Ratkaiseva silmänräpäys oli tullut. Ruotsalaisia oli vain kourallinen tätä ylivoimaa vastaan. Kukaan ei tiennyt, minne vasen siipi ja keskusta olivat joutuneet. Ruotsalaiseskadroonissa ei ollut ketään, joka enää toivoi voittoa, mutta näille oli ainoa valinta voiton tai kuoleman väliltä. Heti, kun vihollispataljoonat tulivat näkyviin, Helmfelt ja Ascheberg olivat saaneet käskyn tehdä kierroksen vasemmalle yrittääkseen saada tietoa jäljellä olevasta armeijasta ja tuoda sen kuninkaan avuksi. Bjelke tuli siten olemaan päällikkönä lähinnä kuningasta. Hän järjesti eskadroonat kiireesti pitkästä jonosta linjaksi siten, että oikea sivusta tuli tukeutumaan yhteen kivimuuriin ja vasen pieneen suohon, joka lähteistä johtuen ei ollut jäätynyt kovasta pakkasesta huolimatta. Kello oli vähän yli kolme iltapäivällä. Ilta-aurinko kultasi tornien huippuja ja ikkunaruutuja edessä olevassa kaupungissa. Pian se laskeutuisi kaukaisuuteen näköpiirin taakse, jossa Tanskan kuningaskaupunki enemmän ja enemmän hävisi punaisiin iltapilviin.

                      Jatkuu