Toiset Aijat: Lundin taistelu 1676, osa 1: nälkäsota

lauantai 2. tammikuuta 2016

Lundin taistelu 1676, osa 1: nälkäsota

Suomennan tähän osa kerrallaan yhtä ruotsinkielistä teosta. Tarkoitukseni on suomentaa itse taistelusta kertova osa lyhentämättömänä. Tekstin kieliasu on pitkine lauserakenteinen alkuperäistekstin mukainen. Tässä ensimmäisessä osasssa tekstistä otteita taistelun lähtökohtien ymmärtämiseksi, joukkojen keskitysmarssista:

... Nyt ei siis ollut yhtään aikaa hukattavaksi. Käskyt kävivät joukkokolonnille lähteä marssille. Lännestä odotettiin kuninkaan (Kaarle XI) sotajoukkoa Syllingen luota, noin 8,300 miestä; pohjoisesta Länsigötanmaalta eversti Vilhelm von Burghausenia 1,200 miehen kanssa, jonka Jönköpingin kautta kulkien tuli liittyä kuninkaan joukkoihin Vernamossa; Itägötanmaan puolelta kenraaliluutnantti Johan Gallea 3,400 miehen kanssa, jonka tuli Rydaholmissa ottaa mukaansa Kalmarin suunnalta ja sitä ympäröivältä seudulta joukot, noin 2,300 miestä, ja lopulta Ljungbyssä yhtyä kuninkaan joukkoihin. Kokoontumisen odotettiin siellä tapahtuvan 20. lokakuuta. Jokaiselle päällikölle korostettiin, että näiden tuli pitää marssin päämäärä ”omana tietonaan”, että sotilaat pidetään hyvin koossa majoituksessa, niin, ettei siitä mitään erityistä huutoa tai huhua lähde liikkeelle...
22. lokakuuta armeija lähti kohti etelää... Markarydiin tultua kuningas piti joukoille katselmukset, jotka jaettiin, jalkaväki 9 prikaatiin ja ratsuväki noin 50 eskadroonaan. Kaikki nämä osastot olivat kotimaista väkeä, mutta ne oli koottu monella tavalla. Niinpä Kuningattaren henkiratsurykmentti oli värvätty, Henkirykmentti ja Länsigötanmaan rykmentti taas kuuluivat vakinaiseen ratsuväkeen, joka oli itsenäisten talonpoikia asettamia, jotka joko itse ratsastivat talojensa puolesta tai joissakin tapauksissa lähettivät soinin tilalleen...
Väenotto oli niin raskas rasitus, että... minkäänlaista sääliä ei osoitettu. Arvid Stålarm käski siten tähän aikaan Suomessa, että jokaisen laillisesti kirjoitetun (nihdin) tuli tulla henkilökohtaisesti katselmukseen mukanaan palkkamiehensä, jos hän oli sellaisen hankkinut. Jos ruodusta tulee joku muu, kuten ukkoja, akkoja tai lapsia, tämä tulee vangita ja pitää vangittuina niin kauan, että kirjoitettu tulee paikalle ja lunastaa hänet...
Vastatulleissa joukoissa oli vain yksi kenraali, juuri edellä mainittu kenraaliluutnantti Johan Galle. Armeijan kokoontumisessa hänellä, kuten mainittu, oli sen kolonnan päällikkyys, joka tuli Vetternin itäpuolitse. Galle polveutui vanhasta nimekkäästä suomalaisesta suvusta ja oli syntynyt 14. kesäkuuta 1614. Nuorena hän oli palvellut upseerina Hollannissa, josta hän palasi 1633, jolloin hän sai kornetin paikan Stålhandsken suomalaisessa ratsuväessä. Sen jälkeen hän nousi nopeasti arvoasteissa. Everstinä hän oli osallistunut Kaarle X Kustaan Puolan sotaan ja siellä kovasti kunnostautunut, erityisesti Varsovan taistelussa, jossa hän johti ratsuväkiosastoa ja musketöörejä Praga-metsän rynnäköinnissä. Sitä seuranneessa Tanskan sodassa hän oli ollut mukana Frederiksodden valtauksessa ja Ison Beltin ylityksessä. Hän oli juuri nyt tullut ratsuväen kenraaliluutnantiksi. Gellen nimi on lähes poisunohdettu muistoistamme. Hän oli kuitenkin aikanaan urhoollinen ja kyvykäs mies, joka teki maalleen suuria palveluksia.
... Ruotsalainen armeija oli jatkanut etenemistään kohti Rönneåta, kuten näytti, tarkoituksella ylittää se Herrevadsin luostarin kohdalla. Mutta, kun Kaarle XI sai tietää, että tanskalaisten armeija oli kauempana lännessä Åbyn luona, hän kääntyi heti ratsuväen kanssa sille suunnalle. Jalkaväki ja tykistö sai, kuten Fyllejoen luona, tulla perässä niin hyvin kuin pääsivät. Tanskalaiset taas, jotka luulivat, että ruotsalaiset ensi sijassa yrittivät Malmön avuksi, koettivat manoveerata niin, että olisivat näiden ja mainitun linnoituksen välissä. Ne olivat siksi jo irtaantuneet Åbystä ja mennet kauemmaksi etelään Näsiin, kaksi perinkulmaa Lundin pohjoispuolella.
Åbyhyn tultuaan ruotsalaiset löysivät tanskalaisten leirin tyhjennettynä. Minne näiden joukot olivat menneet, sitä ei kukaan tiennyt. Kaarle XI antoi sotajoukon siksi levätä kaksi päivää. Kolmantena päivänä hän aivan odottamatta käski, että marssi jatkuisi länteen. Hän oli tullut nimittäin siihen käsitykseen, että tanskalaiset olivat marssineet siihen suuntaan... Matka eteni äärimmäisen hitaasti. Tiet olivat pohjattomia jatkuvasta sateesta johtuen. Mukana kuljetetut varastot alkoivat loppua, eikä maasta mitään voitu saada. Talonpojat olivat paenneet ja asuintuvat olivat tyhjiä. Kylmässä ja kosteudessa joukkojen oli enimmäkseen yövyttävä paljaalla maalla ilman ruokaa, tulta tai juotavaa. Monet sairastuivat. Sanottiin, että se oli esimakua tuleville kärsimyksille. 30. päivän aamuna etujoukot olivat tulleet Helsingborgin läheisyyteen. Dahlberg lähetettiin edeltä tiedustelemaan. Hän havaitsi heti, ettei miehistö ollut tavanomaista suurempi. Sitä vastoin pormestari kertoi, että Tanskan pääarmeija, jonka tämä arvoi 15,000 mieheksi, oli mennyt kohti etelää. Kun kuningas kuuli tämän, hän käski, että kaupunki oli heti vallattava rynnäköllä. Lähetetyt vakoojat kertoivat nimittäin, että tanskalaisilla oli siellä suuria varastoja, erityisesti suolaa, ja ettei pitkään aikaan ollut ollut niin paljon liikettä satamassa kuin viime aikoina...
Vaikeassa säässä matkaa jatkettiin Bårslöfiin. Sieltä näthiin Råjoen syvän laakson toisella puolella tanskalaisten armeija ryhmittyneenä taistelujärjestykseen. Kummaltakaan puolelta ei uskallettu ryhtyä joen ylitykseen toisen näkyvissä. Molemmat sotajoukot olivat hiljaa paikoillaan useita päiviä ja etuvartiot olivat niin lähellä toisiaan, että ne saattoivat keskustella. Tanskalaiset vaihtoivat tupakkaa leivästä ruotsalaisilta. Yhtenä päivänä tanskalaiset etenivät joelle täydessä taistelujärjestyksessä ja ampuivat Tanskan tunnuksen. Kaarle IX vastasi heti Ruotsin tunnuksella ja antoi joukkojensa pitää rukoushetken. Mutta mitään taistelua ei tullut. Tanskalaiset yrittivät ampua tuleen Bårslöfin pappilan, jossa Kaarle XI:ta oli päämajansa. Sitä paitsi lähes päivittäin oli pienehköjä etuvartiotaisteluja.
Raaka ja kylmä talvi lisäsi sairastuneisuutta tässä nälkäsodassa. Vihdoin tanskalaiset lähtivät leiristään mennen kaakon suuntaan kohti Landskronaa. Ruotsalaiset seurasivat perässä yrittäen kiertotietä idän puolelta päästä näiden ohi Löddejoen yli. Mutta, kun nämä 11. marraskuuta ehtivät Lilla Harjen luo Löddejoen pohjoisrannalla, tanskalaiset olivat jo asemissa etelärannalla. Kolmannen kerran muutaman viikon aikana oli yritys päästä tanskalaisten ohi epäonnistunut. Kaarle XI ei voinut pitempään pidätellä intoaan, vaan antoi joukoilleen käskyn ylittää syyssateiden paisuttama 300 jalkaa leveä joki. Mutta ne heitettiin heti alussa takaisin ja yritys epäonnistui täydellisesti. Ruotsalaiset leiriytyivät nyt länsirannalle Örtoftan luo ja päämaja tuli Benstorpin kylän länsireunaan. Etuvartiot asetettiin pitkin joen pohjoisrantaa. Tanskan armeija leiriytyi samanaikaisesti Skälshögiin päämajan ollessa Svenstorpin herraskartanossa. Päävartiot sijoitettiin pitkin joen etelärantaa Tågarpiin, Håstaan ja Håbyhyn.

Jatkuu...