maanantai 24. lokakuuta 2016

Kirja suomalaisesta ratsuväestä Ruotsin ajalla

Kirja on painossa, mutta painatus viivästyy ruuhkan takia, ja siitä johtuen kirjan julkistaminen siirtyy vastaavasti. Uusi julkistamispäivä on suunniteltu marraskuun 25. päivä perjantaina klo 13 Virtain kaupunginkirjastossa (Mäkitie 1). Tiedotan lähempänä siitä tarkemmin ja tiedustella voi myös kirjastosta, joka on tilaisuuden toinen järjestäjä.

torstai 6. lokakuuta 2016

Lisänimistä - kuulopuheita suomeksi, paperilla ruotsiksi

Julkaisin vuonna 2011 matrikkelin Porin läänin jalkaväkirykmentin Ruoveden komppanian miehistä Suomen sodassa 1808-09. Sen jälkeen työstin samalla periaattella saman komppanian matrikkelia Kustaa III:n Venäjänsodan ajalta vuosilta 1788-1790. Olin päässyt siinä aika pitkälle, kun ratsuväkikirjan tekeminen vaati kaiken ajan ja tarmon. Nyt ratsuväkeä käsittelevä kirja on painossa ja olen Meurosen lisäksi ottanut matrikkeliasian uudelleen työn alle.
Varsinaisten sotamiesten osalta tutkimus on valmis, mutta varamiehistö on moniongelmainen tutkimuskohde. Otan tässä esille vain yhden seikan: korvakuulolta kirjoitettua, suomeksi puhuttua.
Jo edellisessä matrikkelissa huomasin, että etunimet Abraham ja Gabriel olivat menneet sekaisin. Sama toistuu tässä matrikkelissa. Miten kaksi noin erilaista nimeä voi sekaantua niin, että yksi ja sama mies on yhdessä lähteessä Abraham ja toisessa Gabriel? Vastaus on suomenkielinen puhe: Aapo ja Kaapo. Kun sotaväessä huudetaan kovaa, k-kirjain voi jäädä kuulumatta, mutta muut kirjaimet kuuluvat sitäkin paremmin. Siis suomea on käytetty, vaikka kirjurit kirjasivat ruotsiksi.
Yksi varamies oli Manu eli Emanuel, jonka syntyperä ei ole kovista yrityksistä huolimatta selvinnyt. Otettaessa varamieheksi rulliin kirjattiin lisänimi Carström, ammatti räätäli, syntymäpaikka Harju (myöhemmin Orivesi), ikä 21 vuotta pituus 11 korttelia 2½ tuumaa, ja siviilisääty naimaton. Noilla viitteillä Harjusta, siis Tampereelta, löytyisi Kaarilassa asunut rakuuna Tuomas Carström (s. 1746, k. 1790), mutta lasten joukosta ei löydy Manua. Kirkonkirjoihin Carström on korvakuulolta otettuna tullut muotoon Skarström. Varamiehenä Manu sai nimen Wigg. Hän tuli Orivedelle Längelmäeltä 1786. Tuo vuosi jää sopivasti Längelmäellä kahden rippikirjan väliin, että ei selviä kuka ja mistä silloin muutti. Längelmäellä on syntynyt monta Emanuelia, joista kolme on periaatteessa mahdollisia... En vaivaa lukijoita tarkemmalla selvityksellä. Voitte itse kokeilla, jos onnistutte minua paremmin.
Periaatteessa tuomiokirjoja lukemalla jotakin saattaisi selvitä, mutta se on vain mahdollisuus ja vaatisi ehkä monta päivää hankalan tekstin läpikäymistä. Silmille raskasta ja turhauttavaa, kun ei kumminkaan löydä. Nuorempana sitä jaksoi, kun oli kysymys omista esivanhemmista. Mutta nyt jää joitakin lähtökohtia muiden tutkittavaksi.

Vielä lisänimistä ja korvakuulolta kuulemisesta. Yksi ja sama mies on yhdessä lähteessä Kask ja toisessa Bask. Toisella on nimi Lum eli Lom yhdessä lähteessä ja Blom toisessa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Pieni löytö kartalta ja tietoja tulevasta

Kirjani Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla on kirjapainossa ja tulee sieltä joskus lokakuussa. Julkistamistilaisuus on Virtain kaupunginkirjastossa, aivan Virtain keskustassa Mäkitie 1, perjantaina 4. marraskuuta päivällä. Kellonaika tarkentuu myöhemmin (sitä voi kysyä kirjastostakin lähempänä).
Kirjassa on siis 790 sivua, koko B 5. Ovh on 49 euroa, johon mahdolliset posti- ja lähetyskulut lisätään.
Kirja on aika painava, 1850 grammaa


Vantaalla on 8.-9. lokakuuta Kuulutko sukuuni -tapahtuma. Olen siellä omalla osastolla paikalla, T:mi Toiset Aijat. Sinne voi tulla keskustelemaan tulevaan kirjaani tai muutoin tutkimuksiini liittyvistä asioista. Aikaisempia julkaisuja on myös saatavilla ilman postikuluja.


Pieni löytö kartalta:
Vanhimmat maanmittarit Suomessa aloittivat työnsä 1600-luvun puolivälin paikkeilla ja piirsivät maakunnallisia karttoja. Ylä-Satakunnan vanhin tällainen kartta on ajoitettu vuoteen 1650. Kuvana on siitä poimittu yksityiskohtana Kolkinlahden seutu, ohessa. Otteella näkyvät talot ovat Pohjaslahti (Poiaslaks), Kangasjärvi (Kangasierfvi), Mäyränen (Meürenen), Myry (Myrhä ja Laasoniemi (Lasonemi, tunnetaan paremmin nimellä Salmi). Sappisalon niemimaa erottuu korostuneena. Laasoniemen kohdalta lähtee pitkä kapea lahti, joka on sama kuin Kolkinlahti. Kolkinlahti tässä on kylänimenä muodossa Kåiklacks. Mäyräsen nimi on mielenkiintoisesti kirjoitettu e:llä ja saksalaisella y:llä. Mielestäni tässä on yksi todiste lisää sille, että Mäyränen ja Meuronen ovat alkuaan tarkoittaneet samaa nimeä. Nimen kantana on eläimen nimitys mäyrä. Vihreä viiva ylhäältä alas Kangasjärven takaa on silloisten Ruoveden ja Keuruun pitäjien rajaa.
Lähdeviite:

maanantai 19. syyskuuta 2016

Sukututkijan ongelma: oliko kantaisä Mauri vai Mäyrä

Kuluneen kesän jälkipuolella olen tutkinut oman isälinjani alkuperää. Päädyin arkistolähteiden avulla Kolkinlahden Mäyräsen talon autiosta 1606 asuttaneeseen Juho Laurinpoika Mäyräseen. Kolkinlahti kuului silloin Ruoveden pitäjään ja kuuluu nykyisin Mänttä-Vilppulaan. Pikaisen alkututkimuksen muiden tutkimusten lomassa tein jo vuosina 2011-2012. Nyt kesällä päätin, että täydennän sen kunnolliseksi tutkimukseksi. Tehtävä, vaikka suunta sille oli jo löytynyt alkututkimuksissa, osoittautui erinomaisen työlääksi. Tuloksista olisi ainesta ainakin yhdeksi tai kahdeksi artikkeliksi, mutta taitavat hautautua iäksi ”pöytälaatikkoon” julkaisukanavan puuttuessa. Vastaan tuli useita hämmentäviä seikkoja, jotka voi tiivistää otsikon sanoihin Mauri vai Mäyrä. Siitä tässä vaivaamatta lukijaa liian tarkoilla lähdeviitteillä.
Eläinkantainen ja nen-päätteinen sukunimi, jonka Juho Laurinpoika toi mukanaan, kuulostaa hyvin savo-karjalaiselta. Isälinjan dna-tutkimuksen mukaan sukujuuri voitiin määritellä savokarjalaiseksi. Mutta esimerkiksi Savon maakuntahistoriassa todetaan nimenomaan, että Mäyränen on ei-savolainen suku. Ainoa, mistä Kauko Pirinen löysi siihen yhdistettävän sukunimen, oli Pohjois-Pohjanmaalla. Mitään Juhon isäksi sopivaa Lauri Mäyrästä sieltä ei ole löydettävissä. Toiseksi muuttosuunta Pohjois-Pohjanmaalta vanhan Ruoveden alueelle on erittäin epätodennäköinen. Pohjois-Pohjanmaan historian Kirjoittanut Armas Luukko viittaa, vaikkakin varovaisesti, Lappeen suuntaan. Varovaisuus lienee johtunut nimistöntutkijoiden erilaisista käsityksistä.
Lappeen suunta on yleisen asutushistorian valossa uskottava. Vanhan Ruoveden asuttajien 1500-luvun lopulla sukunimistöstä löytyy mm. nimi Lappvetinen, Lappveteläinen. Mutta alueen historiat (Aulikki Ylönen Lappeen kihlakunnan historia I ja pari vuottta sitten ilmestynyt Lappeen historia I) eivät tunne lainkaan sukunimeä Mäyränen. Hakemistoja selatessa ainoa sen suuntainen nimi oli Meuronen. Vanhoja tekstejä lukeneena muunnos ä:stä e:ksi tai päinvastoin on hyvin tuttua.
Olen luonnollisesti katsonut myös nimistöntutkijoiden kirjoituksia (Mikkonen & Paikkala, Sukunimet). Sen sijaan, että niistä olisi ollut apua, ne lisäsivät hämmennystä. Hakusanan Meuronen kohdalla nimen arvellaan johtuvan Mauritiuksesta. Se olisi siis etunimilähtöinen. Tutkimuksen tehtyäni täytyy korostaa, että kysymyksessä on puhdas arvelu. Ainoatakaan Mauria ei lähteistä Lappeen suunnalta löydy. Toiseksi muunnos a:sta e:ksi lienee aika harvinainen. Onko se kielitieteellisesti edes perusteltu?
Kirjallisuuden pohjalta Lappeen Meurosista ei paljon tietoa löytynyt. Ylönen on kirjassaan keskittynyt lähinnä tarkastelemaan vain kylien nimiin liittyviä sukunimiä. Jukka Partanen teki katsauksen Lappeen pitäjän sukunimistöön vanhimmassa eli vuoden 1543 maakirjassa. Kumpikaan katsaus ei löytänyt Meurosia. Jouduin itse käymään lähes kaikki voudintilit Lappeen osalta läpi. Yritin päästä muutaman vuoden välein tehdyillä otoksilla, mutta tarkkuus ei ollut riittävä. Kiinnitin huomiota seikkaan, josta en löytänyt mainintoja mainituista Lappeen historioista: Vuodelta 1544 on kaksi maakirjaa, joista toisessa on lähes puolta enemmän nimiä kuin toisessa! Siinä, jossa oli enemmän nimiä, oli merkitty myös kylien nimiä. Siinä oli ensimmäisen kerran Meurosen sukunimikin. Meurosia oli kokonainen täysvero, jossa oli neljä savua. Kokovero tavataan tulkita kantatilaksi ja savut siitä jaetuiksi taloiksi. Siitä alkaen sukulinjoja on johdettavissa niin, että etunimistössä on myös nimiä Juho ja Lauri eli Lassi. Kolkinlahden Juho Laurinpojallekin löytyy sieltä mahdollinen isälinja.

Jouduin vertailemaan vuosien 1543 ja 1544 (kaksi kirjaa) tiedot verokunta kerrallaan nähdäkseni, millainen jatkuvuus niillä oli. Päädyin todennäköiseen tulokseen, että Meuroset ja Mäyräset ovat kaikki kotoisin Lappeen seuduilta. Nimen Meuro täytyy johtua sanasta mäyrä ja suvun kantaisä, johon nimi on liitetty, lienee elänyt joskus 1400-luvulla. Onko muunnos kirjurin tekemä vai oliko lappeelaisilla siihen sopiva murteellinen puhetapa? Suvun tyyssija sijoittuu Vilkjärven (Vilkajärvi) seutukuntaan. Eräistä 1540-luvun savuveroluetteloista kylännimi löytyi muodossa Virkajärvi. Nimi voi siten olla hämäläismurteinen muoto eräkautisesta nimestä ja eräkauteen nimi mäyräkin voidaan yhdistää.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tulossa syksyllä kirja "Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla"

Tämä kirja, jonka kannen luonnos on kuvassa, ei ole mikään Ruususen unelma. Teksti on valmis, hakemisto vielä puuttuu, sivut ovat valmiiksi taitettuja, kuvituksena on karttoja, näytteitä lähteistä ja muutama piirrosmainen kuva. Siis tietokirja, ei mikään kuvakirja.

Matti J. Kankaanpää
Käsikirjoitus 760 sivua, hakemiston kanssa enintään 790. Sivukoko B5

Kirja on ensimmäinen kokonaisteos suomalaisesta ratsuväestä n. 1550 – 1809. Ratsuväki oli aikanaan kuuluisaa. Kärjistäen ”punainen lanka”: miten saatanan tunareista tuli voittamattomia, sitten tappioiden syntipukkeja ja on nyttemmin haluttu unohtaa kokonaan. En mielelläni puhuisi hakkapeliitoista, mutta kai sitä sanaa on pakko käyttää. Mutta olivat myös karoliineja ja kustaviaaneja.

Sisällys lyhyesti: Kirja painottuu suuren Saksan sodan vuosiin (1630-1648) ja muihin 1600-luvun sotiin, joista perustutkimus suomalaisittain puuttuu kokonaan tai osittain. Jos odottaa viihteellisiä isänmaallisia kertomuksia, tulee taatusti pettymään. Jos kaipaa faktatietoa, nimiä, paikkoja, tilastoja, niitä löytyy. Näitä tietoja varten on tutkittu suuri määrä mm. katselmusrullia. Kirjaa varten on luettu laajalti kirjallisuutta, jonka avulla on muodostettu viitekehys. Painopiste on nimenomaan suomalaisten toiminnassa. Uutta tietoa on myös 1700-luvun sodista.

Niille, joille saatan olla vähemmän tuttu:

Olen toiminut 30 vuotta ammattisukututkijana. Nyt eläkeläisenä teen tutkimuksia omaehtoisemmin. Viime vuosina olen keskittynyt suomalaiseen ratsuväkeen. Sain siihen apurahaa Suomen tietokirjailijoilta. Aihepiiristä on syntynyt kolme artikkelia Sotahistorialliseen aikakauskirjaan ja yksi luku kirjaan Suomalainen sotilas II. Kirjallisen toimintani pääteoksena pidän kirjaa suuresta Pohjansodasta vuodelta 2001. Julkaisutoiminnastani on luettelo kotisivulla erikseen. Olin Suomen sukututkimusseuran hallituksessa useita vuosia ja olen seuran tutkijajäsen. Kahdesti tekemäni kirja on valittu vuoden sukukirjaksi. Vuonna 2015 valittu kirja on tehty yhdessä Jouni Kakkosen kanssa.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tietokirjailijan kurssiterveisiä

Olin tänään Tieteiden talolla tietokirjoittamisen kurssilla. Koulutuspäivän anti on hyvä. Se toi paljon pohdittavaa. Tässä tuoreeltaan ajatuksia.
Anne Rutanen kehotti laatimaan ”hissipuheen”, kolmella lauseella sanoa, mikä teoksessa on uutta tai yllättävää. Tuumasta toimeen, paljonkaan harkitsematta syntyi seuraava hissipuheeni:
Suomalainen ratsuväki Ruotsin ajalla. Hakkapeliitoista tehtiin sankareita, mutta tämä on ensimmäinen kattava kirja suomalaisesta ratsuväestä Ruotsin ajalla. Todellinen kuva, miten saatanan tunareista tuli voittamattomia ja sitten syntipukkeja. Itse inhoan sanaa hakkapeliitta, mutta kai sitä on pakko käyttää.
Riitta Suominen antoi hyviä eväitä blogikirjoittamisen kehittämiseen ja kehotti menemään esimerkiksi Twitteriin. Mistä ihmeestä minä löydän siihen kaikkeen ajan. Takaraivoon jäi yhtä ja toista. Ehkä sieltä jotakin aikanaan putkahtaa ulos. On kuitenkin pakko asettaa kiireellisyysjärjestykseen asioita.
Kiire tulee, koska Anne Rutanen kehotti aloittamaan kirjan ennakkomarkkinoinnin puoli vuotta ennen ilmestymistä. Tavoite on saada kirja markkinoille syksyllä ja nyt on kevät jo pitkällä. Hissipuheen lisäksi pitää saada aikaan kansi ja esittelyteksti...
Suunnitelmat ovat sitä varten, että niitä voidaan muuttaa. Päätökset sitä varten, että niissä pysytään. Maaliskuun 7. päivä kirjoitin kevättalven mietteitä. Kirja on edistynyt niin, että suunnitelmat muuttuivat: sittenkin yksi kirja. Sivuarvio on 790. Siis lankasidos ja kovat kannet tarvitaan. Sitä mukaa kuin kirjan teksti valmistuu, pystyn sanomaan myös sivumäärän. Tekstin viimeistelyssä olen nyt pääsemässä suuren Pohjansodan yli. On vain pari pientä seikkaa, jotka hidastavat etenemistä. Pitäisi vielä lukea muutama kirja, yhteensä tuhatkunta sivua. Toivon, ettei nyt ilmesty mitään uutta, joka olisi pakko ottaa huomioon. Toiseksi hakemiston teko. Mitkä sanat valitaan, onko se henkilöhakemisto, pelkkä sukunimihakemisto vai pitäisikö jaksaa vielä ottaa muutakin nimitöä mukaan. Sivuja on paljon ja joka sivulla on nimistöä. Hakusanojen merkintä on se, joka työllistää. Kone kyllä poimii merkityt sanat hakemistoksi.

Näillä mietteillä, kevään vehreyttä odotellen.

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kevättalven mietteitä: ratsuväki

Olen viimeiset pari vuotta keskittynyt suomalaiseen ratsuväkeen Ruotsin ajalla. Siitä piti valmistua kirja jo vuosi sitten. Mutta. Aihe on ollut erinomaisen työlästä – ja on sitä yhä, vaikka se on nyt käsikirjoitusvaiheessa. Yksityiskohdat ovat hitaita viimeistellä ja tulee kaikenlaisia takautumia, jotka voivat vaatia useammankin kirjan tai lähteen lukemista. Tuon tässä blogissa joitakin ajankohtaisia ajatuksiani esille.

Tämän vuoden puolella olen lukenut mm. kaksi Mirkka Lappalaisen kirjaa ja parhaillaan luettavana on Korpelan kirja Itä-Euroopan historiasta. Suomalaisen ratsuväen kannalta niistä ei paljon iloa ollut. Ainoastaan Pohjolan leijonassa oli huomioitavaa se, mitä kirjoitettiin hakkapeliitoista. Se oli siitä käsitteestä hyvä yhteenveto. Ovathan ne hyviä historiankirjoja, kun näkökulma on valtioiden ja hallitsijoiden tasolla. Leijona-kirjan olen ottanut ratsuväki-kirjani lähdeluetteloon. Susimessun olen aikonut jättää pois. Miksi? Syynä ovat käsitteet ratsusoturi ja knaapi. Edellinen tuo lähinnä mieleen keskiaikaisen ritarin, jota suomalaisen ratsuväen yhteydessä vierastan. Jälkimmäistä käsitettä käytetään huolimattomasti yleistäen eikä mielestäni kestä lähempää tarkastelua. Mustan madonnan merkitys siitä tulee kyllä hyvin ilmi. Susimessun lukija ei ehkä arvaa, miten suuri merkitys madonnalla oli Kaarle X Kustaan Puolansodassa.

Korpelan kirjan lukeminen on kesken. Lainasin sen, jos siitä olisi löytynyt vastaus kysymykseen, onko liettualais-puolalainen ratsuväki oppinut menestyksekkään taistelutapansa mongoleilta. Siihen ei vastausta kirjasta löytynyt. Yhdessä suhteessa kirja oli hyödyllinen. Korpela kirjoitti laittavansa tekstiinsä nimiä, joiden avulla voi etsiä lisätietoja. Neuvo oli hyvä. Löysin ongelmaani lähteitä kielellä, jota pystyn lukemaan. Niiden tutkiminen on alusas, ja tämä on yksi käsikijoitusvaiheeni töitä teettävä takautuma. Olen löytänyt puolalaisesta näkökulmasta lähteitä, jotka selvästi osoittavat suomalais-ruotsalaisen ratsuväen saaneen sieltä oppia. Avoinna on kysymys, mistä puolalaiset oppinsa saivat. On tunnettuja tutkijoita, jotka pitävät itsestään selvänä, että oppi tuli mongoleilta, ja toisia tutkijoita, joiden mukaan tämä on pelkkä myytti. Yritän vastata lähteisiin perustuen kysymykseen tulevassa kirjassani.

Käsikirjoituksessani on yksi suuri ongelma. Se on paisunut kuin ”pullataikina” siitä huolimatta, että teksti on tiivistä ja tiukkaa asiaa. Sivuja on yli 700 ja hakemisto tulisi vielä lisäksi. Harkitsen käsikirjoituksen jakamista kahtia niin, että osa I ilmestyisi joskus syksyllä ja osa II ensi vuonna. Aineisto jakautuisi silloin seuraavasti:

Osa I vuodet 1550-luvulta 1660-luvulle, arviolta 530 sivua.
Aikakausi oli yhtämittaista sotimista: pitkä viha, sodat Puolaa vastaan ja suuri Saksan sota sekä Kaarle X Kustaan kaikki sodat.

Osa II vuodet 1660-luvulta vuoteen 1809, arviolta vain 400 sivua ja hakemisto.
Tähän jaksoon sisältyisivät sodat Kaarle XI ja XII aikana, hattujen sota, Pommerin sota, Kustaa III:n Venäjänsota ja Suomen sota. Suomen sodasta olen kirjoittanut Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa artikkelin, johon ei ole lisättävää. Erillinen teksti tulisi Henkirakuunarykmentistä sekä liiteosa, jossa on aineistoa myös osan I osalta. Molempien osien yhteinen hakemisto.


Taloudellinen puoli on hyvin haastava. Olen saanut 3000 euroa apurahana – siinä kaikki. Jos osa I ei tuota kylliksi, osan II julkaisu viivästyy. Jakamisen riskinä yleisesti ottaen on, ettei osa II koskaan valmistu. Etuna on, että silloin voi mukaan ottaa aineistoa, joka muutoin ei koskaan ilmestyisi. Vierastan syvästi ajatusta, että kun minusta aika joskus jättää, joku vieras pääsee tonkimaan jäänyttä aineistoa. Aineistoa on paljon.